The Horror Christmas

Jo se alkoi joulurumba aivan liian aikaisin taas. Ihan vielä ei jaksa into riittää tohkeiluun mokomasta juhlasta, mutta...

Jospa tänä jouluna kaikki olisikin toisin. We give you The Horror Christmas.

1. Joulukalenterit

Perinteisten kalenterien sijaan teettäisitte perheen pienimmille itse kalenterin, josta puuttuisi 24. päivän kohdalta suklaa ja tilalla olisi jättiläismäinen keskisormen kuva. Muissa 23 luukussa olisi graafisella tavalla kuvattuja kuolleita eläimiä, esim. irtipoikkipäinen poronkuvatus, pepun kuva, särkynyt sydän tai mahdollisesti liekittämällä menehtynyt enkeliparka.

2. Joulukortit

Jospa lähettäisitte tuttavillenne tänä vuonna jouluhaistattelut. "Ihan paskaa joulua, terveisin Janhuset ja koira Jeri ps. teillä on rumat lapset" esimerkiksi sopisi hyvin. Muita tehokkaita olisivat mm. "Hei ja hyvää joulua, sairastakaa ensi vuonna sikotauti! Jouluterveisin Marketta perheineen" sekä "Hyvää joulua haisevalle vaarille toivoo Ville".

3. Joulupukin kutsuminen juhlatilaisuuteen

Hankkikaa tänä vuonna erilainen pukki. Esim. vasenkätinen, ontuva silmäpuoli, kalju naispukki käy hyvin. Mitä vanhemmalta viinalta haisee, sen parempi. Eipähän penskat kärtä ensi pyhinä pukkia - saati pääsiäispupua - kylään.

4. Joulukuusi

Tänä vuonna koristelette kuusen itse askarrelluin sisäelimin. Voi, miten hauskaa! Erikoinen kuusi teillä, ei varmana ole jouluna samanlaista naapurilla (ellei se niistä ohjeita tästä, missä tapauksessa koko perheelle piiskaa ideoiden pöllimisestä joulusaunan takana).

5. Jouluruuat

Jouluruuan kruunaa porsion haitari, tottakai hunnutettuna, mutta mitä jos laatikoihin piilottaisikin jotain jännittävää tällä kerralla? Joulupuuroon mantelin sijasta vaikka pieni kivi ja piparit voisi koristella vaikkapa sokeritahnalla, jossa on puolet jaloviinaa. Joulukarkeiksi askarrellaan isän työhuoneen paperikorin sisällöstä faksinpalasia, joiden sisälle laitetaan jo valmiiksi jauhettu purukumi.

Hauskaa joulua toivottaa Sue ja ideakumppani naavis, joka joutui kuuntelemaan hysteeristä selostusta vielä kun oltiin jo menty nukkumaan (sori)

Norsukummastus

Thaimaassa näin, miten kadun laidassa mies talutti norsuaan narussa.

Narussa.

Mitä helkkaria sä siinä teet sillä narulla jos se norsu päättää, että eri suunta nytten. Nykäsee käden irti kuin Matti ja se on siinä, paljon narut auta kun sellainen Chewbacca keksii äkkiä astua päälle ja sanoa hröööööörrt.

"Paikka, Tontor, paikka"

Niin että mitä teet, kysyy nimimerkki Mennäkö norsuagilityyn -82.

ps. norsu on hieno eläin. Ei pitäisi pitää sitä narussa vaan antaa sen kouluttaa itsen. Olisi norsulta opittavaa. Vaan se on sanottava, että se oli koominen näky.

Panssarivaunu ja minun sisäpihani

Ystäväni kertoi minulle kaverinsa ajaneen aikanaan panssarisisun katolleen. Huolimatta tästä hivenen etäisestä kosketuksesta toverin-toveriin aloin pohtia, millaisia etuja olisi kyttäämiselle siitä, että itsellä olisi panssarivaunu.

Minä tiedän, mitä minä tekisin jos osaisin ajaa panssarivaunulla. En suinkaan rämmittäisi sitä pellolla katolleen tai Tampereen keskustan läpi minua ärsyttäviä ihmisryhmiä sihdaten - vaikka se nyt tietysti tuli teillä mieleen ensimmäisenä. Ei, minä seisottaisin piskuista ajopeliäni tyhjän panttina omalla sisäpihallani ja katsoisin ikkunasta, miten muut kyttääjät reagoisivat siihen.

Se on nimittäin sillä lailla, että vastapäistä sokeaintaloa lukuunottamatta meidän talossa kytätään ainakin silmä kovana toisten toimia tavalla, joka hämmentää välillä enimmäkseen sillä, miten ihmiset käyttäytyvät sisäpihalla kun kuvittelevat, ettei kukaan katso. Itsekin katselen television lailla ikkunaani, jonka takana alati vaihtuvat mainokset, maisemat ja muotinäytökset niittävät nöyrää satoaan taukoamatta ja silti minun ikkunani alla kaivetaan nenää ja kusetetaan koiraa, lasta ja vanhusta. Ja muiden muassa:

-Ihmisillä on roskien viemisessä täysin oma aikataulu, mutta jos roskat viedään öisin niin kuta varhaisempi aamu, sitä kovempi murjonta roskisparan luukulla.

-Koiria, niin rumia kuin suuriakin, saa kusettaa vapaasti sisäpihalla autojen renkaisiin ja samalle neliömetrille, missä lapset käyvät huutamassa. Ja kusella samassa paikassa käy myös muu talon väki, mikä on täysin käsittämätön asia minulle. Jos on avain ja pääsee meidän sisäpihalle niin mikä ettei menisi kotiin tai kyläpaikkaan asti?

-Autot parkkeerataan peräkkäin nurmikolle. Muutamina viime päivinä autojen perään on lisäksi ykkösbonuksena parkitettu mopedeja. Perätysten. Auta armias Mooses nyt jos olisi vaikka vesi-ilmapalloja minulla niin pommittaisin ikkunasta joka kerta niillä kun joku ilkeää pysäköidä vermeensä tuonne. Eikä ne tietenkään tajuaisi kekään, että meiltä lensi se kun tuolla muutenkin tunnutaan käyttäytyvän niin kuin muita ihmisiä ei olisikaan.

-Vaikka sokeaintalosta ei ehkä näe tänne, täältä näkee sinne. Ne vaatteet voi vaihtaa myös valot sammuksissa ja kaihtimet kiinni. Kerran eräs pikkupoika yritti vaivihkaa olla tuolla sokeaintalon ikkunan alla tupakalla. Ehkäpä olisi kannattanut vaihtaa puolta minun ikkunani alle. Oli ehkä sentin päässä, etten huutanut sille ikkunasta OWNED. (Lisäksi sokeaintalossa pidetään valoja päällä jatkuvasti, mikä olisi ihan muun PMS-jupinan aihe kuin tämän.) Kuitenkin kuka tahansa näistä näkörajoitteisista ajaisi autoa minua paremmin. (Ehkä siksi niille on myös parkkipaikat?)

-Ja kuka meidän sisäpihan oravia syöttää! Helvetti, eihän ne pääse enää edes puuhun tossa noin.

Tässä vaiheessa kuvaan tulee panssarivaununen.

Luulen, että makuuttaisin sitä tyhjän panttina tuossa sisäpihalla. Asentaisin siihen sellaisen systeemin, että kun virta-avainta painaa, ovet sanoo kle-kle. Jäisin odottamaan yötä, jolloin joku menee viemään roskia ja osoittaisin ikkunasta kle-kle -äänen kohti varmasti tavalla tai toisella viallista naapuriani ja katsoisin, kiinnostaako vaununi sisältö. Kuka piru vie roskat yöllä. Kuka piru oikeasti. Kuka sitä luukkua paiskoo. Ja onko se yhtä utelias kuin muut.

Panssarivaunun omistaminen olisi siitäkin kiva, että voisi testata, kuinka moni sitä kehtaa parkkisakottaa. Viereisellä sisäpihalla saa parkkisakkoja, mutta meidän tositeeveessä en ole nähnyt yhtä ainutta lappuliisaa vaikka olisi niille tuolla töitä tälläkin hetkellä. Jos tulisi taloyhtiön puolesta sanottavaa - niin kuin aina tulee, joka asiasta - niin ei olisi tuulilasia, johon kiinnittäisi valituslapun. Minne ne sen laittaisivat? Ja oppisivatkohan nuo autoilijat ja moperipoijjaat olemaan parkkeeraamatta miten sattuu jos niiden tilan veisi pienehkö panssarivaunu, I wonder. Tietysti kun sisäpihan kyttääjät tottuisivat panssarivaunuuni, voisin yrittää ajaa sen katolleen tuohon porttikongin eteen. Luulen, että näillä ajotaidoilla se onnistuisi melko helposti.

Että kle-kle. Lähden viemään roskia. Enkä syötä niitä oraville vaan nätisti vien roskat päivällä roskikseen enkä paisko. Aamen. (En muuten ole hankkimassa televisiota. Sisäpihasta närkästyminen kuluttaa mukavasti aikaa ja energiaa, joten ei tarvitse enempää viihtyä kyllä tämän ihmisen.)

Nauhuri avuksi kun sanat loppuvat

(Tositapahtuma.)

Minä haluaisin sellaisen nauhurin, josta voisi soittaa fiiliksen mukaan äänitehosteita kun kävelee ympäri pitäjää, etenkin kun on kaupassa eikä oikein voi sanoa mitään äkäistä kun kanssaihminen pelmuuttaa siinä edessä niin että herkemmälläkin buddhalaisella käy täydellinen ärväskiraivari ylitse.

Olisi valtavan mehevää jos voisi äänittää vaikkapa jonkun ystävänsä pehmoterävästi toteamana sanan "tahvo" nauhuriin ja kun joku tupeksisi kassalla minun edessä kun olisi kiire ja kuuma ja PMS, voisi pistää sen vehkeen laulamaan hiljaisella ja sitten soittaa hiljaa sille korvan vieressä kuiskaamalla sen äänen. Ehkä se edessä tumpeloitteva, eeppisestä aknesta kärsivä pullasuti-mursunaama kokisi sielussaan piston ja lataisi vähemmän paskaa siihen hihnalle. Ehkä se ei arpoisi purkkamerkkiä kun minulla on kiire Sokokselta linja-autoon. Ehkä se tajuaisi, muuttuisi paremmaksi ihmiseksi. Tai vaihtaisi kassaa. Tottakai tällä karmalla se hilseeltä haiseva, kiireetön pulunnaama tulee samaan jonoon kuin kiireiset ja malttamattomat äkkiärtyjät, niin kuin minä. Ja tietysti maanantaina. Ollapa siinä tilanteessa ihmisellä se sanaton viestin! Silloin minä soittaisin aparaatistani Porilaisten marssia ala-asteluokkani hatarasti säestämänä. Huiluilla. (Se oli hyytävän irstasta.)

Kyseinen etuileva persläpi ei ole muistanut tietenkään tarkistaa maksuvälineidensä sijaintia, ihan vaan että niitä voi juuri siinä minun kiireessä mielellään lähteä kaivamaan takataskusta sellaisin liikkein, joita ei välittäisi nähdä keneltäkään, koskaan. Kaikin mokomin - minä soitan hurraaääniä nauhurilta sillä aikaa, ehkä muutamia kaivuulauluja vaikka Lumikista. Tämä Luojan lahja jonottajille tietysti muistaa jonotuskissaan ennen tätä, että häneltähän jäi sikanauta sinne lasin taakse tiskille haisemaan ja hakee sen - ja kassakone seisoa pönöttää niin kuin minä siinä, ihmeissään ja vailla tekemistä vaikka olisi hommaa miten. Sillä hetkellä voisin soittaa nauhurista sulosointuja vaikkapa hiihtokilpailusta nauhoitetulla "HYVÄ MYYLEKKI"-hokemalla, että varmasti saisi sielulleen kannustusta ja tukea hiihtää lihatiskille äkkiä siitä.

Pullokuitin se kullijuudas tietysti hukkaa siinä matkalla ja sitä siinä sitten miehissä etsimään. Pahaksi onneksi nauhurissa ei ole suunnistukseen liittyvää etsintä-ähkinää, joten on tyydyttävä vesisateeseen ja lasten itkuun kurjuuden maksimoimiseksi. Nauh nauh.

Minusta tuntuu, että maanantaisin, PMS-oireisena, selkä hiessä ja varpaat jäässä ja ilman hyvää nauhuriani ei kannata mennä kauppaan. Ikinä. Ellei sitten voi nauhoittaa päähänsä muistista aaltojen kohinaa, lumisadetta ja edestakaisin hurjassa lääkityksessä heijaavan rauhoittavaa nytkytystä ensin. Mutta pitäisi varmaan harjoitella eka sen nauhurin kanssa.

Ärsyttävintä on tuollaisessa tilanteessa muuten huomata, että kyseinen tulppamooses HYMYILEE lähtiessään muulle jonolle. Tuollaisesta vittuilusta pitäisi saada arestia tai vähintään vartti kiirastulta. Niin kuin me muut ollaan siinä jonossa jo saatukin.

Minulla on uusi koti

Tuttavat jo tämän varmasti Facebookista lunttasivatkin, mutta kyllä, erosimme komun kanssa ja muutin elämäni ensimmäiseen omaan kotiin vähän toista viikkoa sitten. Laitan kuvia uudesta linnakkeestani kunhan saan lainattua jostain kameran.

Yritin sovittaa yhteen Hanniinan tänne jättämää Lintua ja Kissaani, mutta Kissa oli aivan liian utelias Linnusta ja liian parka yrittäessään parvelle, että Kissa majailee nyt komun luona. Pääosin kaikki kamani myös. Seuraavien viikkojen taski on heittää roippeeni sieltä tänne. Ainut, jonka kantamiseen tarvitsen apua on piano. Niin, minulla on piano, ja komu lupasi, että saan sen mukaani.

Olen ollut helpottunut, mykkä, surusta sekaisin. En ole voinut laulaa, kirjoittaa, mitään. Kai ihmiset tällaisistakin asioista selviävät. Enempää en tohdi tässä kertoa - olen törmännyt valtavaan kaikkitietävyyteen ja ilkeilyyn. Se on tehnyt minut entistä surullisemmaksi. Toivoisin, että sakki kysyisi suoraan meiltä jos on jotain kysyttävää eikä arpoisi ja riepottaisi. Oikein hyvässä sovussa tässä ollaan oltu koko ajan vaikkei ehkä helpossa tilanteessa tosiaan. Ei se selän takana puhuminen edes ärsytä niin kuin se, että etsitään väkisin syyllisiä tai tiedetään niin helkkarin paljon meitä paremmin, mistä on kyse. :(

Antakaa minulle edes yksi aihe edes yhteen runoon. Edes yksi lause, joka olisi oma. Edes yksi sana, joka olisi koti. Tänä vuonna kirjoitetut runot ovat lopulta kovin vähissä, anteeksi kun en ole jaksanut sanoa niitä. Ehkä vielä joskus. Tai sitten ei koskaan. Itse asiassa täydellinen vaikeneminenkin houkuttelisi aika tavalla ellen olisi näin tavattoman puhelias.

Eilen muistin sanoja, jotka olin unohtanut vuosiksi. Se tuntui hämmentävyydessään puhtaalta.

Ei muuta. Kiitos ja anteeksi, komu.

Thaimaamaa!

Nymmää lähden Thaimaahan. Palataan! Luuri tavoittanee suuren osan ajasta.

Eläinhukkareissaajista

Tässä huikaisevan kiireellisessä toimettomuudessani ajauduin heti aamupäivästä katselemaan YouTuben ällösöpöjä kissanpentuvideoita. Linkkiklikkailun seurauksena vielä onneton jouduin tutkimaan hävinneiden ja/tai löydettyjen eläinten treffi-ilmoituksia pitkin Yhdysvaltoja ja Suomeakin sitten, lopulta. Elukoiden bongaaminen on yllättävän addiktiivista touhua. Hauska nähdä, millaisia eläimiä on karannut omistajiltaan. Ja siis lemmikin menettäminenhän on syvyyksien arseuksesta oikeasti, mutta niitä löydettyjen otusten kuvauksia on hauska lukea.

Tietysti aloin heti kehitellä aihetta pidemmälle (kuinkas muuten kun on niin kiire vetelehtiä ja piileskellä sisällä toimettomana) ja aloin pohtia, monellakohan muulla kanssaihmisellä on käynyt mielessä lähettää löytöeläinpalstoille jokin täysin triviaali tai käsittämätön ilmoitus. Vaikkapa jokin näistä:

"HAVAITTU näkemällä harmaaraitainen, ruttupäinen kissa. Havaintopaikka: tossa sohvalla"

"NÄKÖHAVAINTO! Nähty Sorsapuistossa rusakko, väriltään ruskea. Ei kovin kesyn oloinen, mutta reagoi ääniin. Ei kaulapantaa. Kysy lisää numerosta 041-xxxxxxx"

"NÄKÖHAVAINTO! 7.11.2008 nähty pulsu Tampereen Kalevassa. Kirjava rinta, jaloissa eri mittaiset sukat ja kaulassa panta, jossa teksti "Viking Line" sekä kilisevät avaimet. Älä soita lisätietoja numerosta: 041-xxxxxxx"

"KARANNUT! Kirveellä veistetyn näköinen naispuolinen puoliso auton, vaatteiden ja rahojen kanssa. Kiinniotosta turpasaunapalkkio."

"LÖYDETTY Turtolasta lasten vasemman käden hansikas. Luovutetaan tuntomerkkejä vastaan."

"LÖYDETTY JA OTETTU TALTEEN harmaaraitainen, jompaa kumpaa sukupuolta oleva nuorehko maatiaiskissa. KARANNUT."

"NÄHTY kirkon tykönä varis. Ei kesy, luultavasti ollut ulkona jo pidemmän aikaa, tiedustelut sähköpostilla osoitteesta"

...jotenkin tuntuu, että näissä yksin istuttavissa päivissä on ainekset todella suuriin oivalluksiin. Silti käytän aikani, no, näin. Haa!