Huutoja ja hihityksiä

Tanssiva karhu ja se tyttö

2010-11-22T14:38:00.001+02:00

Rakkaus ja hurja treeni: http://www.youtube.com/watch?v=B0YuD1wSEs4

Sittis

2010-09-13T11:05:00.002+03:00

Lapsena vaihdettiin isän kanssa renkaat autoon ja sen jälkeen käytiin hakemassa litran lasipullo Sittistä.

Se ei maistunut isän lapsuudelta.

Kysyin

2010-08-29T18:04:00.001+03:00

Kysyin iskältä, minä päivänä Äiti Teresa kuoli.
-Heti veli Teresan ja isä Teresan jälkeen.

Kannattaako mun vielä soittaa näitä asioita isältäni? :)

Kuvapäivitys I -- tsemppi

2010-08-28T16:37:00.007+03:00

Tässä on Kissa ja minä. Eikö ole hellunen kuva!

Kodissani vallitsee Kiina-henki.

Kissassa vallitsee lojumisen henki.

Julkkareistani: Temessä ja Stanzissa vallitsee tsempin syvä ja harras henki. :)

Unesta

2010-08-28T16:07:00.002+03:00

Heräsin aamulla omaan nauruuni.

Miten voi ihmissielulla olla niin heikot huvit! Näin unta, jossa Tukiainen ja minä pelastettiin maailma rukouksella.

Miksi, oi miksi alitajuntani rinnastaa minut juuri häneen, voi, traaginen hahmo hänkin.

Voi Luoja.

Gunnar

2010-07-15T22:59:00.003+03:00

Ihan vaan sitä että kuka ihmeen aivo-orpo laittaa lapselleen selvin päin ja tosissaan nimeksi Gunnar? Eihän siinä ole jumaliste mitään järkeä! Tähän mennessä Suomessa on tänä vuonna nimetty 7 vihattua gunnarta - minkä juuttahan takia? Mikä ihmeen villitys on iskenyt kun pitää sellainen jumalaton nimi lapsiraukalle antaa? Onko jonkin kostean illan tuotos aina se? Että "tarjoan kaljan jos annat lapselles nimeks Gunnar - et uskalla, MAITO!"?

Eikä millään pahalla. Kysyn vaan, että. Hei Gunnar. Helou. Päivää, asioisin verotoimistomaassa, nimeni on Gunnar.

Ei hyvä.

Kirjallinen pelonteko

2010-03-20T20:11:00.003+02:00

Siinä on uusin teokseni. Halukkaat voivat ostaa sitä osoitteesta http://www.robustos.fi/ TAI mailaamalla meikäläiselle osoitteella susanna.taivalsalmi@gmail.com

Huh, oli urakka. Ei ehkä rankin tekemäni kirja koskaan, mutta oli hyvin, hyvin vaikea kasvaa siitä irti. Tiedättehän, mitä on kasvaa irti omasta lapsesta, oli se millainen tahansa.

Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tuon kokoelman ja ennen kaikkea nauttisi siitä. Tässä iloksenne vielä näyte. :) Omistuskirjoitus kuuluu: Uteliaille seikkailijoille, Isiana Jonesille, Viljamille ja löytöretkeilijälleni Lehmukselle. Enjoy!

Ensin juodaan imeväisten ja lasten kaltaiset.

Olutprofeetta tahtoo tarjota minulle vielä yhden ennen bingoa,

ajattelen kaikkia numeroita, jotka tahdot unohtaa

viidennen ja kuudennen kipumaljan väliin.

Emme me kivusta juo, emme tumman illan vuoksi

vaan meillä on omat laulut,

jatkuva leikki,

ovi ovelta huurteisempi.

The Horror Christmas

2009-11-13T20:36:00.004+02:00

Jo se alkoi joulurumba aivan liian aikaisin taas. Ihan vielä ei jaksa into riittää tohkeiluun mokomasta juhlasta, mutta...

Jospa tänä jouluna kaikki olisikin toisin. We give you The Horror Christmas.

1. Joulukalenterit

Perinteisten kalenterien sijaan teettäisitte perheen pienimmille itse kalenterin, josta puuttuisi 24. päivän kohdalta suklaa ja tilalla olisi jättiläismäinen keskisormen kuva. Muissa 23 luukussa olisi graafisella tavalla kuvattuja kuolleita eläimiä, esim. irtipoikkipäinen poronkuvatus, pepun kuva, särkynyt sydän tai mahdollisesti liekittämällä menehtynyt enkeliparka.

2. Joulukortit

Jospa lähettäisitte tuttavillenne tänä vuonna jouluhaistattelut. "Ihan paskaa joulua, terveisin Janhuset ja koira Jeri ps. teillä on rumat lapset" esimerkiksi sopisi hyvin. Muita tehokkaita olisivat mm. "Hei ja hyvää joulua, sairastakaa ensi vuonna sikotauti! Jouluterveisin Marketta perheineen" sekä "Hyvää joulua haisevalle vaarille toivoo Ville".

3. Joulupukin kutsuminen juhlatilaisuuteen

Hankkikaa tänä vuonna erilainen pukki. Esim. vasenkätinen, ontuva silmäpuoli, kalju naispukki käy hyvin. Mitä vanhemmalta viinalta haisee, sen parempi. Eipähän penskat kärtä ensi pyhinä pukkia - saati pääsiäispupua - kylään.

4. Joulukuusi

Tänä vuonna koristelette kuusen itse askarrelluin sisäelimin. Voi, miten hauskaa! Erikoinen kuusi teillä, ei varmana ole jouluna samanlaista naapurilla (ellei se niistä ohjeita tästä, missä tapauksessa koko perheelle piiskaa ideoiden pöllimisestä joulusaunan takana).

5. Jouluruuat

Jouluruuan kruunaa porsion haitari, tottakai hunnutettuna, mutta mitä jos laatikoihin piilottaisikin jotain jännittävää tällä kerralla? Joulupuuroon mantelin sijasta vaikka pieni kivi ja piparit voisi koristella vaikkapa sokeritahnalla, jossa on puolet jaloviinaa. Joulukarkeiksi askarrellaan isän työhuoneen paperikorin sisällöstä faksinpalasia, joiden sisälle laitetaan jo valmiiksi jauhettu purukumi.

Hauskaa joulua toivottaa Sue ja ideakumppani naavis, joka joutui kuuntelemaan hysteeristä selostusta vielä kun oltiin jo menty nukkumaan (sori)

Norsukummastus

2009-10-18T12:37:00.002+03:00

Thaimaassa näin, miten kadun laidassa mies talutti norsuaan narussa.

Narussa.

Mitä helkkaria sä siinä teet sillä narulla jos se norsu päättää, että eri suunta nytten. Nykäsee käden irti kuin Matti ja se on siinä, paljon narut auta kun sellainen Chewbacca keksii äkkiä astua päälle ja sanoa hröööööörrt.

"Paikka, Tontor, paikka"

Niin että mitä teet, kysyy nimimerkki Mennäkö norsuagilityyn -82.

ps. norsu on hieno eläin. Ei pitäisi pitää sitä narussa vaan antaa sen kouluttaa itsen. Olisi norsulta opittavaa. Vaan se on sanottava, että se oli koominen näky.

Panssarivaunu ja minun sisäpihani

2009-05-02T14:56:00.002+03:00

Ystäväni kertoi minulle kaverinsa ajaneen aikanaan panssarisisun katolleen. Huolimatta tästä hivenen etäisestä kosketuksesta toverin-toveriin aloin pohtia, millaisia etuja olisi kyttäämiselle siitä, että itsellä olisi panssarivaunu.

Minä tiedän, mitä minä tekisin jos osaisin ajaa panssarivaunulla. En suinkaan rämmittäisi sitä pellolla katolleen tai Tampereen keskustan läpi minua ärsyttäviä ihmisryhmiä sihdaten - vaikka se nyt tietysti tuli teillä mieleen ensimmäisenä. Ei, minä seisottaisin piskuista ajopeliäni tyhjän panttina omalla sisäpihallani ja katsoisin ikkunasta, miten muut kyttääjät reagoisivat siihen.

Se on nimittäin sillä lailla, että vastapäistä sokeaintaloa lukuunottamatta meidän talossa kytätään ainakin silmä kovana toisten toimia tavalla, joka hämmentää välillä enimmäkseen sillä, miten ihmiset käyttäytyvät sisäpihalla kun kuvittelevat, ettei kukaan katso. Itsekin katselen television lailla ikkunaani, jonka takana alati vaihtuvat mainokset, maisemat ja muotinäytökset niittävät nöyrää satoaan taukoamatta ja silti minun ikkunani alla kaivetaan nenää ja kusetetaan koiraa, lasta ja vanhusta. Ja muiden muassa:

-Ihmisillä on roskien viemisessä täysin oma aikataulu, mutta jos roskat viedään öisin niin kuta varhaisempi aamu, sitä kovempi murjonta roskisparan luukulla.

-Koiria, niin rumia kuin suuriakin, saa kusettaa vapaasti sisäpihalla autojen renkaisiin ja samalle neliömetrille, missä lapset käyvät huutamassa. Ja kusella samassa paikassa käy myös muu talon väki, mikä on täysin käsittämätön asia minulle. Jos on avain ja pääsee meidän sisäpihalle niin mikä ettei menisi kotiin tai kyläpaikkaan asti?

-Autot parkkeerataan peräkkäin nurmikolle. Muutamina viime päivinä autojen perään on lisäksi ykkösbonuksena parkitettu mopedeja. Perätysten. Auta armias Mooses nyt jos olisi vaikka vesi-ilmapalloja minulla niin pommittaisin ikkunasta joka kerta niillä kun joku ilkeää pysäköidä vermeensä tuonne. Eikä ne tietenkään tajuaisi kekään, että meiltä lensi se kun tuolla muutenkin tunnutaan käyttäytyvän niin kuin muita ihmisiä ei olisikaan.

-Vaikka sokeaintalosta ei ehkä näe tänne, täältä näkee sinne. Ne vaatteet voi vaihtaa myös valot sammuksissa ja kaihtimet kiinni. Kerran eräs pikkupoika yritti vaivihkaa olla tuolla sokeaintalon ikkunan alla tupakalla. Ehkäpä olisi kannattanut vaihtaa puolta minun ikkunani alle. Oli ehkä sentin päässä, etten huutanut sille ikkunasta OWNED. (Lisäksi sokeaintalossa pidetään valoja päällä jatkuvasti, mikä olisi ihan muun PMS-jupinan aihe kuin tämän.) Kuitenkin kuka tahansa näistä näkörajoitteisista ajaisi autoa minua paremmin. (Ehkä siksi niille on myös parkkipaikat?)

-Ja kuka meidän sisäpihan oravia syöttää! Helvetti, eihän ne pääse enää edes puuhun tossa noin.

Tässä vaiheessa kuvaan tulee panssarivaununen.

Luulen, että makuuttaisin sitä tyhjän panttina tuossa sisäpihalla. Asentaisin siihen sellaisen systeemin, että kun virta-avainta painaa, ovet sanoo kle-kle. Jäisin odottamaan yötä, jolloin joku menee viemään roskia ja osoittaisin ikkunasta kle-kle -äänen kohti varmasti tavalla tai toisella viallista naapuriani ja katsoisin, kiinnostaako vaununi sisältö. Kuka piru vie roskat yöllä. Kuka piru oikeasti. Kuka sitä luukkua paiskoo. Ja onko se yhtä utelias kuin muut.

Panssarivaunun omistaminen olisi siitäkin kiva, että voisi testata, kuinka moni sitä kehtaa parkkisakottaa. Viereisellä sisäpihalla saa parkkisakkoja, mutta meidän tositeeveessä en ole nähnyt yhtä ainutta lappuliisaa vaikka olisi niille tuolla töitä tälläkin hetkellä. Jos tulisi taloyhtiön puolesta sanottavaa - niin kuin aina tulee, joka asiasta - niin ei olisi tuulilasia, johon kiinnittäisi valituslapun. Minne ne sen laittaisivat? Ja oppisivatkohan nuo autoilijat ja moperipoijjaat olemaan parkkeeraamatta miten sattuu jos niiden tilan veisi pienehkö panssarivaunu, I wonder. Tietysti kun sisäpihan kyttääjät tottuisivat panssarivaunuuni, voisin yrittää ajaa sen katolleen tuohon porttikongin eteen. Luulen, että näillä ajotaidoilla se onnistuisi melko helposti.

Että kle-kle. Lähden viemään roskia. Enkä syötä niitä oraville vaan nätisti vien roskat päivällä roskikseen enkä paisko. Aamen. (En muuten ole hankkimassa televisiota. Sisäpihasta närkästyminen kuluttaa mukavasti aikaa ja energiaa, joten ei tarvitse enempää viihtyä kyllä tämän ihmisen.)

Nauhuri avuksi kun sanat loppuvat

2009-01-06T23:53:00.000+02:00

(Tositapahtuma.)

Minä haluaisin sellaisen nauhurin, josta voisi soittaa fiiliksen mukaan äänitehosteita kun kävelee ympäri pitäjää, etenkin kun on kaupassa eikä oikein voi sanoa mitään äkäistä kun kanssaihminen pelmuuttaa siinä edessä niin että herkemmälläkin buddhalaisella käy täydellinen ärväskiraivari ylitse.

Olisi valtavan mehevää jos voisi äänittää vaikkapa jonkun ystävänsä pehmoterävästi toteamana sanan "tahvo" nauhuriin ja kun joku tupeksisi kassalla minun edessä kun olisi kiire ja kuuma ja PMS, voisi pistää sen vehkeen laulamaan hiljaisella ja sitten soittaa hiljaa sille korvan vieressä kuiskaamalla sen äänen. Ehkä se edessä tumpeloitteva, eeppisestä aknesta kärsivä pullasuti-mursunaama kokisi sielussaan piston ja lataisi vähemmän paskaa siihen hihnalle. Ehkä se ei arpoisi purkkamerkkiä kun minulla on kiire Sokokselta linja-autoon. Ehkä se tajuaisi, muuttuisi paremmaksi ihmiseksi. Tai vaihtaisi kassaa. Tottakai tällä karmalla se hilseeltä haiseva, kiireetön pulunnaama tulee samaan jonoon kuin kiireiset ja malttamattomat äkkiärtyjät, niin kuin minä. Ja tietysti maanantaina. Ollapa siinä tilanteessa ihmisellä se sanaton viestin! Silloin minä soittaisin aparaatistani Porilaisten marssia ala-asteluokkani hatarasti säestämänä. Huiluilla. (Se oli hyytävän irstasta.)

Kyseinen etuileva persläpi ei ole muistanut tietenkään tarkistaa maksuvälineidensä sijaintia, ihan vaan että niitä voi juuri siinä minun kiireessä mielellään lähteä kaivamaan takataskusta sellaisin liikkein, joita ei välittäisi nähdä keneltäkään, koskaan. Kaikin mokomin - minä soitan hurraaääniä nauhurilta sillä aikaa, ehkä muutamia kaivuulauluja vaikka Lumikista. Tämä Luojan lahja jonottajille tietysti muistaa jonotuskissaan ennen tätä, että häneltähän jäi sikanauta sinne lasin taakse tiskille haisemaan ja hakee sen - ja kassakone seisoa pönöttää niin kuin minä siinä, ihmeissään ja vailla tekemistä vaikka olisi hommaa miten. Sillä hetkellä voisin soittaa nauhurista sulosointuja vaikkapa hiihtokilpailusta nauhoitetulla "HYVÄ MYYLEKKI"-hokemalla, että varmasti saisi sielulleen kannustusta ja tukea hiihtää lihatiskille äkkiä siitä.

Pullokuitin se kullijuudas tietysti hukkaa siinä matkalla ja sitä siinä sitten miehissä etsimään. Pahaksi onneksi nauhurissa ei ole suunnistukseen liittyvää etsintä-ähkinää, joten on tyydyttävä vesisateeseen ja lasten itkuun kurjuuden maksimoimiseksi. Nauh nauh.

Minusta tuntuu, että maanantaisin, PMS-oireisena, selkä hiessä ja varpaat jäässä ja ilman hyvää nauhuriani ei kannata mennä kauppaan. Ikinä. Ellei sitten voi nauhoittaa päähänsä muistista aaltojen kohinaa, lumisadetta ja edestakaisin hurjassa lääkityksessä heijaavan rauhoittavaa nytkytystä ensin. Mutta pitäisi varmaan harjoitella eka sen nauhurin kanssa.

Ärsyttävintä on tuollaisessa tilanteessa muuten huomata, että kyseinen tulppamooses HYMYILEE lähtiessään muulle jonolle. Tuollaisesta vittuilusta pitäisi saada arestia tai vähintään vartti kiirastulta. Niin kuin me muut ollaan siinä jonossa jo saatukin.

Minulla on uusi koti

2008-12-13T14:07:00.000+02:00

Tuttavat jo tämän varmasti Facebookista lunttasivatkin, mutta kyllä, erosimme komun kanssa ja muutin elämäni ensimmäiseen omaan kotiin vähän toista viikkoa sitten. Laitan kuvia uudesta linnakkeestani kunhan saan lainattua jostain kameran.

Yritin sovittaa yhteen Hanniinan tänne jättämää Lintua ja Kissaani, mutta Kissa oli aivan liian utelias Linnusta ja liian parka yrittäessään parvelle, että Kissa majailee nyt komun luona. Pääosin kaikki kamani myös. Seuraavien viikkojen taski on heittää roippeeni sieltä tänne. Ainut, jonka kantamiseen tarvitsen apua on piano. Niin, minulla on piano, ja komu lupasi, että saan sen mukaani.

Olen ollut helpottunut, mykkä, surusta sekaisin. En ole voinut laulaa, kirjoittaa, mitään. Kai ihmiset tällaisistakin asioista selviävät. Enempää en tohdi tässä kertoa - olen törmännyt valtavaan kaikkitietävyyteen ja ilkeilyyn. Se on tehnyt minut entistä surullisemmaksi. Toivoisin, että sakki kysyisi suoraan meiltä jos on jotain kysyttävää eikä arpoisi ja riepottaisi. Oikein hyvässä sovussa tässä ollaan oltu koko ajan vaikkei ehkä helpossa tilanteessa tosiaan. Ei se selän takana puhuminen edes ärsytä niin kuin se, että etsitään väkisin syyllisiä tai tiedetään niin helkkarin paljon meitä paremmin, mistä on kyse. :(

Antakaa minulle edes yksi aihe edes yhteen runoon. Edes yksi lause, joka olisi oma. Edes yksi sana, joka olisi koti. Tänä vuonna kirjoitetut runot ovat lopulta kovin vähissä, anteeksi kun en ole jaksanut sanoa niitä. Ehkä vielä joskus. Tai sitten ei koskaan. Itse asiassa täydellinen vaikeneminenkin houkuttelisi aika tavalla ellen olisi näin tavattoman puhelias.

Eilen muistin sanoja, jotka olin unohtanut vuosiksi. Se tuntui hämmentävyydessään puhtaalta.

Ei muuta. Kiitos ja anteeksi, komu.

Thaimaamaa!

2008-11-22T15:59:00.000+02:00

Nymmää lähden Thaimaahan. Palataan! Luuri tavoittanee suuren osan ajasta.

Eläinhukkareissaajista

2008-11-07T14:34:00.000+02:00

Tässä huikaisevan kiireellisessä toimettomuudessani ajauduin heti aamupäivästä katselemaan YouTuben ällösöpöjä kissanpentuvideoita. Linkkiklikkailun seurauksena vielä onneton jouduin tutkimaan hävinneiden ja/tai löydettyjen eläinten treffi-ilmoituksia pitkin Yhdysvaltoja ja Suomeakin sitten, lopulta. Elukoiden bongaaminen on yllättävän addiktiivista touhua. Hauska nähdä, millaisia eläimiä on karannut omistajiltaan. Ja siis lemmikin menettäminenhän on syvyyksien arseuksesta oikeasti, mutta niitä löydettyjen otusten kuvauksia on hauska lukea.

Tietysti aloin heti kehitellä aihetta pidemmälle (kuinkas muuten kun on niin kiire vetelehtiä ja piileskellä sisällä toimettomana) ja aloin pohtia, monellakohan muulla kanssaihmisellä on käynyt mielessä lähettää löytöeläinpalstoille jokin täysin triviaali tai käsittämätön ilmoitus. Vaikkapa jokin näistä:

"HAVAITTU näkemällä harmaaraitainen, ruttupäinen kissa. Havaintopaikka: tossa sohvalla"

"NÄKÖHAVAINTO! Nähty Sorsapuistossa rusakko, väriltään ruskea. Ei kovin kesyn oloinen, mutta reagoi ääniin. Ei kaulapantaa. Kysy lisää numerosta 041-xxxxxxx"

"NÄKÖHAVAINTO! 7.11.2008 nähty pulsu Tampereen Kalevassa. Kirjava rinta, jaloissa eri mittaiset sukat ja kaulassa panta, jossa teksti "Viking Line" sekä kilisevät avaimet. Älä soita lisätietoja numerosta: 041-xxxxxxx"

"KARANNUT! Kirveellä veistetyn näköinen naispuolinen puoliso auton, vaatteiden ja rahojen kanssa. Kiinniotosta turpasaunapalkkio."

"LÖYDETTY Turtolasta lasten vasemman käden hansikas. Luovutetaan tuntomerkkejä vastaan."

"LÖYDETTY JA OTETTU TALTEEN harmaaraitainen, jompaa kumpaa sukupuolta oleva nuorehko maatiaiskissa. KARANNUT."

"NÄHTY kirkon tykönä varis. Ei kesy, luultavasti ollut ulkona jo pidemmän aikaa, tiedustelut sähköpostilla osoitteesta"

...jotenkin tuntuu, että näissä yksin istuttavissa päivissä on ainekset todella suuriin oivalluksiin. Silti käytän aikani, no, näin. Haa!

Palkinto

2008-10-28T09:53:00.000+02:00

Toveri surskorpa palkitsi jostain häkellyttävästä syystä tällaisella pystillä meikäläisen ja kommentoi näin että:

"Päiväkirjakategorian voittoon nousee Susanna Taivalsalmen Huutoja ja hihityksiä. Se on vaihtelevasti päiväkirjamainen, toisinaan pakinamainen. Kuten Santerin tapauksessa, myös Susannan kohdalla hyvän kirjoittajan tekstiä on aina kiva lukea. Tosin kirjoittajina he ovat hyvin erilaisia, siinä missä Santeri puurtaa älyllisesti vakavien aiheiden parissa, Susanna on toisinaan yhtä karnevaalia."

Allekirjoitan karnevaalin norsuineen ja serpentiineineen, tietenkin, mutta ettäkö mikkihiirinaamarten puenta vainajille ei olisi "älyllisesti vakava aihe"? Jösses. ;)

Sittenpä olisi vuorossa vaikeutta, eli pystin jakamista etiäppäi. Säännöt on tällaiset:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Kuva heruu voittajille tästä.

Tässä valitsemani viisi arvostettua blogia. Näitte oikein, niitä on vain yksi.

1) Hanniinan On sillä otsaa. Henkilökohtaistason narinaa kielellisen akrobatian ja oivallusten tähdittämänä. Pidän, arvostan ja luen. Ollospa hyvä!

(Mitä? No en minä väkisin ala keksiä neljää muuta jos ei kerran ole asiaa. Äireen enovainaa kirjoitti sodasta aikanaan tuollaisen kirjeen lopetuksen: "Kyllähän minä muuten lisääkin kirjoittaisin, mutta kun ei vaan ole asiaa. Terv. V". Minusta se on rehellinen, päheä kannanotto ja arvostettava tapa lopettaa kirje kotiväelle jonsei kerta ihan oikeasti ole yhtään mitään kertomista.)

Montunpohjanoteerauksia

2008-10-10T12:20:00.000+03:00

(VAROITUS! Sisältää ruokotonta puhetta, joka on mahdollista kokea loukkaavana. Kyseessä on huumorilla kirjoitettu russutus, johon ei kannattane suhtautua liian vakavasti. Tarkoitus ei ole loukata ketään vaan yksinkertaisesti muistaa ja muistuttaa, ettei kuoleman tarvitse olla haudanvakava asia. Välttämättä.)

Laatujulkaisumme Iltalehti uutisoi tänään (10.10.2008) Kaavin seurakuntamestarin potkuista. Tämä arjen sankari oli lehden saamien tietojen mukaan käyttänyt "rajuja hautausmenetelmiä", joiden johdosta kyseinen mestari ehkä riipasee tälläkin hetkellä. Lehti ei kuitenkaan tarkenna, millaisista epäkorrekteista menetelmistä on ollut kyse.

Jos vainaita tahdotaan kohdella välinpitämättömästi, siinähän kohtelevat. Itsekin keksisin monta hyvää tapaa "parannella" hautaustointa, ei siinä. Kaiken sortin kivien kaatelemiset ja arkkujen runnomiset voi puolestani jättää väliin lapsellisina ja epäluovina toimina. Kuolleet eivät häväisty siitä yhtään kummemmiksi vaikka niiden haudalle käy tekemässä mitä. Jos välttämättä tahdotaan kehittää jotain hautaukseen liittyvää jäynää, voisi kehittää jotain luovempaa ilmaisua. Esimerkiksi vaikkapa tällaisia.

Avonaiselle arkulle:

* Vappunaamarin pukeminen edesmenneelle. Akuakkanaamari käy hyvin, mutta jos kyseessä on ollut oikein pahan luokan väpä, ehdotan Mikki Hiiren kuvottavaa lärviä esittävää naamarta.

* Sormi nenään -jäynä. Pastorit ja diakonissat voisivat hymy huulessa taivutella vainaalta sormen sieraimeen ennen omaisten tuloa. Ehkä perheen pienin hymähtäisi jopa, että "ukki näyttää ihan kuin se vain nukkuisi".

* Pumpulikikka. Hautaustoimiston väki voisi jo valmiiksi survoa muistelun kohteen poskipussit täyteen pumpulia. Tai jemmata sinne jotain muuta jännittävää. Kuvitelkaa, kuinka hauskalta se voisi näyttää jos sen tekisi taidolla!

* Ammetaktiikka. Täytetään arkku puoliksi vedellä ja laitetaan vainaalle kumiankka kainaloon. Hups vaan! Kannattaa kuitenkin huomioida, että vesi painaa aika lailla, joten osan tilasta voinee täyttää uimapatjalla. Myös snorkkeli voi toimia tässä tilanteessa oivallisesti.

Polttohautaukseen:

* Ilotulitus. Krematorioinnin yhteydessä syntyy jännittävä pauke jos arkun täyttää salaa pikkuisilla papateilla. Start the party with a pang?

* Suitsukkeiden tuikkaaminen mukaan. Ihmisolennon poltannasta syntyvä ikävä kalman käry eliminoidaan sujauttamalla mukaan 150 kiloa mentoli- tai muita tuoksukkeita. Kätevää!

Perinteiseen arkkuhautaukseen:

* Pierutyyny. Kun arkku tavoittaa maan sylin, valtaisa pierutyyny montun pohjalla laukaisee jännittyneen tunnelman mukavasti. Tarvitsee vain pitää huoli siitä, ettei vehje mossahda liian lujasti, sillä arkkulevitaatio puoleen väliin taivasta ei ehkä vielä lähennä vainajan välejä Herran kanssa. (Vaan näyttää hiilipuolta omaisille.)

* Arkun laskeminen hautaan valtavien heliumpallojen avulla hiertävien narujen sijaan. Jatkoilla voidaan sitten imeskellä palloista heliumia ja puhua hassusti, ehkäpä samalla voidaan hokea vainaalle tuttuja kielikuvia.

Näillä eväillä puisevistakin hautajaisista saa hykerryttävät. Eikä kukaan saa potkuja. Tai sitten potkut saa koko kööri.

Eilen nelosen ratikassa mietimme, mitä vaaditaan oman hautaustoimiston perustamiseen. Mahtaako kukaan teistä tietää? Ystäväni naavis paukautti heti vastauksena "lapio?", nokkelasti, mutta luultavasti siihen vaaditaan jotain muutakin. Hyvä vatsa? Hautajaiskokemusta? Mahdolliset aiemmat kuolemiset? Lasketaanko lemmikkien hautaaminen metsään pussissa jotenkin eduksi? Mitä ne tekevät siellä kaiket päivät? Voiko sinne mennä ikkunaostoksille tai ihan vain sovittamaan? Soiko niissä ankea musiikki vai radio vai onko seesteistä ja hiljaista? Tuoksuuko niissä paikoissa puu ja lilja? Miksei netissä ole yhtään "Virtual Tour to Hautaustoimisto"-esittelyä?

Vaan onpahan sellainenkin piruke keksitty kuin erikoiset arkkumallit. Näillä voisi jo tehokkaasti 'ttuilla itselle ja kanssaihmiselle, ja ehdottomasti pitäisi valita sellaisia malleja, joita vainaa ei eläessään ikinä voisi yrjöämättä edes vilkaista. Kattokaa ny mitä kauheuksia!

Ei noilla vielä meikäläistä multiin saisi. Parempi pysytellä vielä elävien kirjoissa, etteivät sukulaispirut valitse tuollaisia meikäläisen jäänteiden säilytyslaatikoksi. Typoavat kuitenkin hautakiveen nimen - piruuttaankin. :) Kiitos ja anteeksi. Ja hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Sokean hymy ja pyssymies

2008-10-02T10:51:00.000+03:00

Tänään muistin sokean miehen, joka istui vastapäätä minua kerran. Hymyilin hänelle ja äkkiä hän vastasi hymyyn.

En vieläkään ymmärrä, miten se on mahdollista.

Lisäksi hymyilytti kun muistin, että ystävälläni on jostain peritty pyssy makuuhuoneessa. Pyssy... pyssymiehiä! Vaan sentään ei puhu unissaan Lasse Virénistä, ei ainakaan tietääkseni. Kuorsaa kyllä kuin saatana. :) Ihailen! Se on miehekästä!

Elotaito-opinto-ohjausehdotuksia

2008-09-22T05:09:00.000+03:00

Elämä kun on niin kuin morsian - oikukas, räjähdysaltis eikä mikään ikänä piisaa vaikka kunka käärisit makeisia sormet tahmassa folioon - niin arvelin kyhätä pienen välähdysoppaan siitä, mitä Susienne-munmo on oppinut tämän elomorsion kanssa kärvistellessä. Ottakeehan opiksi, lapset.

Ikäväin ja hämmentäväin tilanteiden selviytymisopas Susienne-munmon malliin

Toimi näin jos löydät itsesi tilanteesta, jossa:

1. ...et saa yöllä unta ja muistat kauhuksesi unohtaneesi palauttaa kirjaston kirjan ja pelkäät kuolema kurkulla aamunkoittoa

Rauhoitu.
Juuri nyt et voi tehdä asialle mitään. Ja kyllä, tulet varmasti kompuroimaan juuri tähän palautusasiaan jatkossakin tasan niin kauan kuin ne mitään suostuvat lainaamaan. Ne onnettomat vielä suostuvat niin kauan kuin kortti ei ole kuivumassa. Ja sehän onnistuu kirjastokortin kanssa mainiosti, sitähän siinä juuri parhaillaan todistat. Joten nouse rauhassa pehmoisesta sängystäsi, käy kumauttamassa pääsi mehevästi eteisen seinään, häpeä hetki voimallisesti ja mene petiin. Huomenna on uusi päivä korjata asia, ellei ole sunnuntai, köyhin päivä viikossa. Jos aamulla koittaa sunnuntain autuus, mene kirkkoon aamiaiselle. Ehtoollinen on mitä toimivin tapa saada kauhu pois kaalista.

Jatkossa: ÄLÄ LAINAA NIILTÄ MITÄÄN. Ne tietää sinusta.

2. ...et saa yöllä unta ja seinien kuviot ynnä kellojen ja oman hengityksesi ääni käy tuntien peittoonkuristunnan jälkeen kiusallisen äänekkääksi ja hoitamattomat hommat ahdistavat eikä mistään tule mitään ja pelko hiipii sieluun

Rauhoitu.
Jos et kykene pitämään silmiäsi kiinni, pidä ne auki. Jos harrastat abstrakteja kuvioita lakanoissa, etsi niistä mielekkäitä muotoja kunnes menee taju. Ellet kykene pitämään silmiä auki mutta uni ei vain tule, mieti esim. näitä:

-monetko peruskoulun aikaiset kotihippalot muistat ja kuka oli ihastunut kehenkin
-millainen oli ensisuudelmasi (isäni kanssa ihmeteltiin juuri, miksei kukaan koskaan hehkuta kahdeksatta suudelmaansa - mikä roti on kahdeksannen unohtamisessa häh!)
-millainen oli kahdeksas suudelmasi
-kuinka monta lapsuuden joululahjaa kyet muistamaan vielä
-monenko ystäväsi toisen nimen tiedät
-montako sinistä ruokaa osaat nimetä

jne. ja keksi itte lisää. Eiköhän uni seuraa johtajaa (höhö) jos tarpeeksi monta tuntia ihmettelet, montako ensimmäisen luokan opettajasi vaatekappaletta muistat vielä. Tai sitten voi tehdä niin kuin eräs tuttavani, joka ottaa hyvän asennon ja sanoo miehelleen, että "kerro taas niistä sun bändikavereista, joita mä en ole koskaan tavannut". Tyypin tuntien siinä on todellista Stilnoct-ainesta!

3. ...että olet esiintymislavalla ja jännittää aivan törkeästi, suurimmat idolisi istuvat eturivissä ja hienosti ja kiireessä ja pienessä pöhnässä koneen ruudulta kirjoittamasi teksti Ei Vain Näy siellä lavan valoissa ja sielussa muljahtaa kun seisot tyhjine papereinesi siellä ja salillinen ihmisiä kyttää sinua, etenkin idolisi

Rauhoitu.
Tuo on runousurani nöyryyttävin kokemus muuten. Kerron, kuinka selvisin siitä.

Olin ihan rauhanomaisesti ollut sir Jiin kanssa ulkosalla ja menossa sitten Runokaraokeen Teatterikahvila Kiveen kun äkkäsin, että no voi silmä ja voi ruoto ja ruoska, eihän minulla ole mitään luettavaa tekstiä sinne niin. Mitään printteriä saatu Jiin kanssa siinä etukenossa pelittämään, joten minä siinä sitten Jiin lainakynällä kopioimaan runoa suoraan ruudulta. Sillä käsialalla, kiireellä ja "kyllä mä tästä selvän saan"-itsevarmuudella kopioittin sitten oman runoni netistä ja eikun Kiveen, missä jo ensimmäisessä pöydässä vartosivatkin Kirsi Kunnas, Mirkka Rekola sekä Jaakko Syrjä. Ja tietysti tupa täynnä viitapiiriläisiä ja yhteistyökumppaneita, jotain julkkiksia ja jonkun lehden kamera ja kynäukkeli.

En ollut ollut lavalla juurikaan omien tekstieni kanssa ja konsepti oli verrattain uusi, joten jännitti tietysti. Luotin tekstiini kyllä, ja helppohan se on siellä lavalla olla kun voi luntata suoraan tekstistä ne itse keksimänsä asiat, siis jos ei satu muistamaan. Ja jos se lainakynä ei häviä paperilta kun takaa tulee punainen spotti siihen. Voin sanoa, että hivenen heitti hikeä pintaan kun tuijotin sitä paperia siinä enkä muistanut kuin alun ja senkin siinä paniikissa hatarasti.

Kuinkako selvisin? Katsomalla tarpeeksi paljon runoimprovisaatioryhmä Muuntajan häkellyttävää lavaitsevarmuutta ja tarkkailemalla sitä, ettei mokaamiseen kuole. Ihmisen on mahdollista suoltaa noin vain aika hurjia tekstejä annetuista sanoista, ja ne suunnilleen siitä ryttääntyneestä emämokapaperistani vielä muistin. Selkä suorana ja ihan puuta heinää suoraan selkärangasta. Esitin siis runon tyhjältä aaneloselta niille pokalla vaikka pelotti niin helvetisti ettei sitä edes helvetissä uskottaisi. Seuraavalla kerralla menin printatun paperin kanssa ja rukoilin, että se suttu näkyy siellä lavalla.

Eli rauhoitu. Vedä henkeä. Keksi loput. Voit aina väittää, että kyseessä oli uusi versio vanhasta tekstistä jos joku sattuu alkuperäisen tunnistamaan. Sinne lavalle ei voi kuolla. Ja kunnaat ja rekolat on varmasti nähneet aivan kaikenlaista runoutta jo. Älä pelkää mikkiä. Pelkää persoonaasi, sitä mitä sieltä nousee kun avaat suusi ja annat tulla mitä tekstiä ikinä sieltä tuleekin. Mutta älä helkkarissa aloita sitä pelkäämistä siinä paikassa vaan jos menee perseelleen se esitys siinä niin ajattele, kuinka inspiroit ihmisiä myöhemmin olemalla paskin esitys mitä ne ikinä näki ja että ei se ainakaan voi niillä huonommin mennä. Ja hyvänen aika, jos vain irtoaa niin naura ittes täydelliseen turmioon myöhemmin - voiko noin käydä ihmiselle? Ei se niin vakavaa ole.

4. ...että olet baarissa ja pöytääsi tulee epämieluisaa seuraa, jota et vaan henno ajaa poiskaan

Rauhoitu.
Epämieluisa = aja se nätisti pois. Sinulla on oikeus yhtä lailla lipittää pilsnerisi siellä kuin niillä kaikilla muillakin. Jos ei jamppa/sirkka usko siinä, vaihda paikkaa. Se on ihan just niin yksinkertaista. Kekkä tuntee minut hyvinkin varmaan ihmettelevät tätä, mutta opin tänään, ettei aivan kaikkea paskaa tarvitse edes ystäviltä sietää tai kattella ja täten rodinpalautusviikot voi pitää myös tuntemattomille, ja etenkin iltaisin kannattaa ne pitää siellä pöydän hämäryyksissä kun ihan hyvin voi jämähtää siihen tunniksi joku vatuhousu, kekä ei vaan tajua, ettei sen seuraa kyllä yhtään kaivata siinä.

5. ...että olet joutunut sairaalaan etkä oikein hahmota sitä tilannetta kun täti herättää aamulla 6:48 pistämällä neulalla käteen etkä oikein kehtaa juosta karkuunkaan siinä puolihorkassa ja kalsarisilteen, mutta jotain pitäisi tehdä

Rauhoitu.
Sairaalassa saa pehmistä. Syö pehmistä. Om nom. Ei ne piruuttaan siellä pistele, yleensä. Ehkä jo seuraavana aamuna saat nukkua eikä kukaan työnnä tikkua nenään. (Jouduin kerran vajaaksi pariksi kymmeneksi päiväksi sairaalan hellään huomaan ja karmeinta siinä touhussa oli MRSA-näytteenottoprosessi tikulla nenästä. Siinäkin on syy rakastaa itseään ja pitää itsestään huolta - sairaalabakteerin kanssa ei ole leikkimistä ihmisellä. Eikä se juurikaan naurata siinä kohtaa kun tulee hoitsu ja illallista tarjoamatta änkee jotain kymmensenttistä sieraimeen.) (Rakasta itseäsi. Everything else will follow.)

6. ...että olet saanut parhaan idean ikinä lähteä suoraan verikokeista siiderille Semaforiin ystäväsi kanssa

Älä.
Ei. Älä missään olosuhteissa, ikinä, koskaan tee näin. Lapseni, ota korviisi tämä viisauden sana: tässä on tieto, oppi ja ymmärryksen syvin essentia. Menettelemällä tällä tavalla saat elämäsi hirvittävimmän fiiliksen ja kirouksen vedettyä yllesi. Nauravat joskus pilkallisesti, että kahdeksan putkea ei muka tunnu vielä olossa. Tunnetaan tapaus, ei edes Virossa asti, jossa nuori nainen, sanotaanko joku kakskutonen tamperelaisvosander, joi pari siidertä Laboratoriokeskus-Semafori-koti -linjalla. Tämän jälkeen hän kääntyi saarnaamaan oikeita teitä ja pois vääryyden tekemisestä. Korvatkaa puuttuva verimäärä pehmiksellä, hyvät ihmiset, voi silmäkeisari sentään kun oli uskomaton kokemus tämä toinen. Jos ette mitään muuta koskaan tästä blogista, minusta tai maailmankaikkeudesta muista, opi ja pidä, pitäkää tämä käsky, sillä murhaavampaa takkupöhnää ei ole mahdollista ihmisen tässä ajassa saavuttaa.

7. ...olet lupautunut rapujuhliin, joissa katsot hetken kuin ulkopuolelta ruumiisi sitä, kuinka lähiomaisesi syövät rapuja ja laulavat Simo Salmisen tuotantoa potikat kaakossa etkä oikein tiedä, miten suhtautua tilanteeseen

Rauhoitu.
Härskisti vaan. Ota toisellekin jalalle. Mutta älä ota yhtään mitään jos olet ollut hetkeä aiemmin verikokeissa. Odota, että aihe siirtyy jälleen takaisin siihen, kuinka kukaan ei ihan oikeasti osaa katkoa niitä ravunperkeleitä oikeasta kohdasta. Ellei muu auta, rauhoita lepattava sielusi muistelemalla hetkeä kun opit uimaan. Polskuttelit auringossa, yhtäkkiä vesi kannatteli sinua etkä sinä käsilläsi laahannutkaan vatta maata viistäen itseäsi tahmeassa rannassa. Eiköhän mieli kirkastu. Ellei auta, ala ottaa ravun kaikille jaloille ja hymyile. Sukuhämmennys iskee meihin jokaiseen elämän jossain vaiheessa. Hämmentää niitäkin se, kuinka muut kuin he kasvavat.

8. ...että kritisoit kovaan ääneen kokoomuslaisia/Nalle Puhia/ComicSansia tai mitä tahansa ihmiselle, josta vasta hetken päästä tajuat oikean luonnon (luultavasti hänellä on päällä hymyilevä paatos ja Nalle Puh -paita, jonka teksti on ComicSansilla ja hokaat moisen vasta kun vahinko on jo tapahtunut) ja hämmennyt etkä tiedä, miten paikata tilanne

Rauhoitu.
Sano ääneen, ettet yhtään tiedä, kuinka siitäkin tilanteesta ittesi pois selität. Käännä täydellinen nöyryytystappio voitoksi olemalla ärsyttävän rehellinen. Jos tilanne ei millään selviä ja hävettää, myönnä se. Hymyile. Ei ne voi sua määrätä. Harva ihminen puree, ja sinulla on oikeus olla juuri niin anti-Puh kuin olet. Loukata ei tartte eikä saa, mutta mikäli esität oman kantasi sellaisenaan, ilman jäitä muttei raakana niin ihmisten on helpompi hyväksyä se. Anteeksipyytely kusee omille sandaaleille, mutta rehellinen myöntäminen siitä, että nyt kävi kuulkaas lapset virhe voi olla hauskinta, mitä kumpikaan teistä sinä päivänä teki.

Ja vielä: uskalla nauraa itsellesi. Niin helkkaristi kuin ikinä irtoaa. Ja jos yöllä ahdistaa kun uni ei tule ja mielessä välkkyy keikkamokavideo ja rapujuhlahämmennys non stop, kaiva kaalisi elävästä arkistosta jokin sinua lämmittänyt biisi tai leffa ja käynnistä se päässäsi. Katsele lempikomediasi, kuuntele Tulenkantajia tai Kajon äänikirjoja muististasi ja yritä olla mahdollisimman yksityiskohtainen. Jos mikään muu ei auta, lue mitäänsanomattominta koulukirjaasi (mieluiten kotitalouden kirjaa) kasetille ja loopita sitä. Mutta muista käyttää keittokirjasanelua vain äärimmäisessä hädässä.

Huom! ÄLÄ MENE VERIKOKEISTA SUORAAN BAARIIN. Tämä on vakava varoitus Suomen Siionille. Siinä on harha ja väkevä eksytys, voimallinen veren demoni ja helvetin enkelten harpun kieli. HYI.

Kello on kuusi aamulla. Jokohan sitä kehtaisi mennä petiin listaamaan tuttaviensa toisia nimiä. ;)

Kukkokymysys

2008-09-08T11:29:00.000+03:00

Jos minä olisin kirjoittanut Raamatun eikä nippu oletettavan partaisia setiä niin olisi siinä aikamoinen kasa muiden mielestä tylsiä yksityiskohtia. Yksi asia on mietityttänyt yli muiden viime päivät.

Kenelle se kuului se kukko, joka lauloi kun Pietari kielsi Kristuksen? Oliko omistaja täkäläisiä vai muuten vaan kukkoineen maastossa? Oliko hänellä perhekin siellä? Kuuluiko pesueeseen kanoja tai muita eläimiä?

Minkä takia juuri tuollaisia muka-viattomia mutta roisisti ja yötolkulla häiritsemään jääviä asioita ei kerrottu pyhäkoulussa? Minkä takia niitä ei kirjoitettu Raamattuun? Selviävätkö nämä kuoleman jälkeen?

Onko minulla liikaa aikaa?

Henkisestä kodittomuudesta

2008-09-01T13:56:00.000+03:00

Kirjoittelin aiemmin siitä, millainen seikkailu lapsuus oli. Mitä enemmän aihetta pengon, mitä enemmän ihmettelen lapsuutta, sen enemmän hämmentää se, kuinka oikeassa monet tahot ovat kanssani olleet. Samalla lievitän surua siitä, että täällä Munkkiniemessä, missä en asu, alkaa myös tuoksua iltaisin syksy, kuoleminen, haikeus, ehkä luovuttaminen. Toista se on kotipuolessa Tampereella, missä koko hommasta on kadonnut säkenöinti ja koko kaupunki on illasta aamuun yksi suuri huono muisto, täynnä lääkärien nitiseviä hanskoja, poliisiautojen ujellusta, kodin viereen kuolevia ihmisiä, puolitankolippuja, väsymystä, syvää, tahmeaa kodittomuutta. Merettömyys tekee omituisella tavalla kipeää vaikka Tampere on yhtä järveä.

Muistan hetken kun tiedostin olevani "erilainen kuin muut". Tietysti teininähän kloppi kuin kloppi tai horo kuin naakka on sitä mieltä, että "mä oon niin seko ja niin hullu, mä oon erilainen", mutta se kuuluu teinien salaliittoon, jonka tarkoituksena on lähinnä olla niin erilainen, että kaikki ovat samanlaisia. Tuo mainitsemani omituisehko hetki oli päiväkodissa. Meille annettiin luova tehtävä: ensin maattiin pimeässä huoneessa ja kuunneltiin klassista musiikkia. Sen jälkeen meille annettiin läskiliidut ja käskettin piirtää, mitä siitä tuli mieleen.

Kaikki muut joko oivalsivat kuvaston huvipuistolliseksi tai sitten minun käsitykseni viisivuotiaana oli jo hyvin, hyvin hanurista siinä suhteessa.

Olen kerran elämässäni päässyt tekemään musteläiskätestejä. Se on vekkulia puuhaa. Niiden jälkeen purkutilanteessa kerrottiin, että menen niin vahvasti yksityiskohtiin, että se on jo aistien yliherkkyyttä. Muistan sen hetken päiväkodista, sen viisivuotiaan varmuuden, että koen asian juuri näin, ja viis siitä, miten muut ajattelevat. Kun teokset hierottiin seinään sinitarrapalleroin, minulle naurettiin, koska olin seurannut sitä, mikä tuntui minusta oleellisimmalta. Ja se oli erilaista, minulla ei ollut karuselleja, ei nauravia prinsessoja eikä hevosia.

Kun olin aivan pieni, isäni ja minä leikimme Ihmemaa Ozin Dorothya ja Totoa, obviously minä olin Dorothy ja isä uskollisin ystäväni. Meillä oli koti, jota etsimme.

Minä en tiedä, löysimmekö kotiin. Sen tiedän, että Peltimies sai sydämensä, Leijona sai rohkeutensa, Pelätti sai aivot, jos nyt tällä tavalla sopii muutamista kanssaihmisista etsijöinä sanoa. Mutta minä en ihan todella, todella tiedä, missä minun kotini on.

Joskus luulin, että toinen ihminen voi olla koti. Nyt tiedän, ettei kotia saa rakentaa toisen ihmisen sydämen epävakaalle pinnalle, oikuttelevan sydämen varaan. Voinko minä itse olla itselleni koti, sitäkään minä en tiedä. Ja ystävätkin ovat hukassa.

Tästä tietää maanantain: erilaisuudesta, yksin olemisesta vaan ei yksinäisyydestä, ja niin kuin Naiseni sanoo häkellyttävän tarkasti, henkisestä kodittomuudesta. Lisäksi minulla on ikävä isääni, itseäni sellaisena kuin uskalsin hyväksymänäni olla. Seikkailen enkä tiedä, miten ihmeessä löytäisin kotiin. Onko se vain nielaisun mittainen matka silmäkulmasta sydämen hämärään vai onko ihminen todella tuomittu pohdiskelemaan tällaisia turhia viivainsuoria kysymyksiä niin kauan kuin muistaa vielä yhdenkin sanan.

Toivon, että jos dementoidun tai hukkaan sanat ja muistaisin enää yhden ainoan, se olisi armo. Nyt tuntuu hieman armottomalta, viisivuotiaiden kanssalasten pilkkaamalta, unissa lapsuudenkoti on sortuva hautausmaa, kaikessa on yksin olemisen typerä polttomerkki enkä hataruuksissani uskalla lähteä, jäädä, hengittää.

On tämä vain pitkä matka, maanantaista toiseen. Maanantaista maanantaihin. Jopas jotain.

Ihmetys

2008-08-02T15:20:00.000+03:00

Tuijotettuani samaa pihaa 12 päivää muistin, kuinka opin siinä viisi- tai kuusivuotiaana ajamaan ilman apupyöriä. Vaikka pyörät poistettiinkin, isäni kulki vierellä ensimmäiset varovaiset polkaisuni. Ja kun isä meni sisälle, minulle jäi kypärä kuitenkin. Ja hitaasti, hitaasti alkoivat liikkeet korventua lihasmuistiin.

Mutta... Missä vaiheessa aloin ajaa ilman kypärää?

Pikapostaus Lissabonin tuulesta

2008-07-14T18:26:00.000+03:00

Lissabon on kaunis, sopivan kokoinen ja lampoinen kaupunki, samoin toki okymainen Cascais, mutta tanaan rakastuin Sintraan. Ohuet, lampoiset kujat, pajattavat ihmiset, vinosti hymyilevat vastaantulijat.

En tieda tosin viela, milla hinnalla minut myytiin, mutta myytiin kuitenkin. :)

Ach, ja! Hotelli osasi kirjoittaa nimeni oikein. Ihana oppaamme ei tosin osannut lausua sita teen kanssa vaan aloitti aalla. Mikas siina, mutta Aivalsalmi on ainakin uusi ellei suorastaan kiva variaatio. ;)

Kavin tanaan Manner-Euroopan lantisimmassa paikassa, Cabo Da Rocassa. Atlantti oli meresta erottamaton.

Ja mitka korkeuserot! Huh.

Sori, tuliaisia en ehtine kenellekaan shopata enka ehdi kirjoittaa kenellekaan mitaan fiksua enka edes tavallisen typeraa, mutta ajattelen aivan kaiken aikaa kylla. Aika varovasti tosin, ettei iske koti-ikava.

Ja hei ai niin hei muuten Lismu. Kattelin joku yo susta unta kun luin Rimmisen loistavan kirjan Pussikaljaromaani. Tars joskus menna taas pussikaljalle. Datanomit! Kaljalleeh! Ihminen.

Nyt lahden reippaasti pakkaamaan huomista varten, suuntana Porto, Coimbra ja joku, en viela tieda edes. Semmaa vaan jatkat sanon, etta kuollut formularata on ehka surullisinta mita voi nahda tuolla ihminen! Ja etta Hard Rock Cafén kivat tarjoilijat aiheuttavat hammentavan olon laulamalla taysilla jokaisen laulun mita telkkari soittaa. :)

Lavarunoilusta, jaloviinasta ja epävarmuuden hitaasta voittamisesta

2008-07-11T15:59:00.000+03:00

Olin viime viikolla keikkareissulla Jyväskylässä, Keski-Suomen Kirjailijatalolla. Nappasin mukaani loistoflunssan ja repputolkulla hyviä fiiliksiä. Joskus tulee sellainen olo, että enhän minä mitään oikeita töitä edes halua - hienointa on kuulla jonkun tekstin menneen ihokerrosten läpi luuhun saakka. Tämä tuntuu hyvältä, oikealta. Nyt jopa siltä intohimolta, jota toveri Timo Malmi joskus niin kovasti käski minun etsiä, vaalia ja löytää. Olen sanonut aina, kuinka minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta nyt tuntuu, että vaikka sanottavaa ei olisi, uskallan kertoa näkemästäni kuitenkin. Esiintyminen - jos sitä juttelua voi sellaiseksi hyvällä tahdollakaan väittää - ei jännitä minua enkä pelkää ihmisiä enää niin kuin joskus vuosia sitten toisinaan pelkäsin. Lavalta näkee uskomattoman paljon. Ja tarkasti. Näin ihan joka kerran kun riimu, naavis ja Neliapina kaivoivat silmiään tai taivuttelivat päitään. Ja sekös riemastuttaa!

Livetilanteissa ihanaa on tuon tarkkailuaspektin lisäksi se, että voi sikamaisesti selitellä tekstejään. Voi pohjustaa, lässyttää, kertoa hahmoista, riveistä, toistella tiettyjä pätkiä, hyppiä rivien yli, improta kappaleita, laulaa jotkut rivit, jättää välistä hankalia sanoja, keksiä uusia otsikoita ja ties mitä. Kansien välissä on armottomampaa, teksti on mitä se on, sellaisenaan, kalseana, kylmänä, sydänverenä, pätemisenä, sivistyssanoina, huutona. Lavalla on vapaus. Ja voi aivan häpeilemättä tuijottaa ihmisiä silmiin kun nekin tapittavat takaisin. Eikä tarvitse välttämättä edes kaiken aikaa selostaa. Voi olla hiljaa, katsoa miltä näyttää odotus, kiusaantuminen, uloshengitys, ihastus. Se on juuri se täydellinen kahden ympyrän leikkauspisteiden väli, jossa kirjoittaja, kuulija ja näiden lähes seksuaalinen yhteys luo uuden tilan. Herkän ja vahvan, vähän kuin lyijypaino hiuksen varassa.

Sanon "lähes seksuaalinen", sillä näkisin sekä runon että sen kokijan suhteen toistensa läpi tunkevina ulokkeina. Se on harmiton, romanttinen ja aika röyhkeä kuva - lukija kokee runon juuri niin kuin tahtoo ja kirjoittaja pyörittää lukijaa niin kuin luulee tahtovansa. En tiedä, onko se itsekästä suhtautumista toiseen vai epäitsekästä halua, mutta se on minusta halua ja tekstin iholle tahtomista. Suhtaudun runouteen hyvin romanttisesti, baskeripäisesti, punaviinihuuruisesti ja intohimoisesti. Yhä vähemmän ymmärrän, yhä vähemmän jaksan - ja osaan - pyydellä anteeksi sitä. Niin, minä en ole korkeasti koulutettu, en akateeminen, en paljon lukenut, en kävelevä sivistyssanakirja. Mutta minä olen minä. Jossakin jokin kukkii hämärällä nupulla, melkein uskaltaa allekirjoittaa, lähettää, melkein tietää onko häissä vai hautajaisissa. Olen tavis, duunari, tavallisessa tamperelaisessa kaksiossa tavallisuuksia ihmettelevä pieni, taivuteltava taimi. En ehkä koskaan saavuta älyllisesti huikaisevien runokokoelmien pyörryttäviä myyntilukuja, mutta kaiken minkä teen, yritän tehdä sellaisena kuin olen. Vaikka välillä tuntuukin, että mieluummin vaikenisin.

Vaikka olo voisi olla parempikin (ja minulla voisi olla esim. ääni eikä tätä köhää ja korvakipua ja kuumetta ja ja ja) ja vaikka voisin nähdä kauniimpiakin unia, olen silti onnellinen siitä, että ystävät ovat pitäneet minut elossa, ajan tasalla asioista ja ilmiöistä. En vieläkään seiso tasaisella pinnalla ja siihen menee pitkä aika, jos siis sellaista näkee ihminen edes ikinä, mutta aivan pienin askelin, arkana ja vähän varpaillani yritän.

Yritän. Vaikka aivan joka hetki en haluaisikaan. Mutta kukapa aina haluaisi - aina eteen annettu malja ei ole makea, suloinen, raikas. Joinakin päivinä ei ylety verhoihin, että avaisi ne. Sellaisina päivinä juuri tarvitaan ystävien hyviä, kauniita käsiä. Mutta maljat on juotava täysinä, eikö niin, Hanniina, vaikka olisivatkin ellottavia punaviinishotteja. :) (Tietysti voi tehdä niin kuin minä ja riimu viime torstaiaamuna ja kaataa osan jaloviinasta sukkahousuilleni, mutta en suosittele sitä, sillä siitä maljasta jää sukkiksiin todella persoonaton vanhan viinan tuoksu vaikkei joisikaan kuin Paavo Pesusieni vaan tosiaan antaisi sukkahousujensa kivojen varvasosien juoda.)

Viime yönä unessa äitini kysyi minulta, olenko kuullut koskaan sitä, miltä kuulostaa turhautunut eläin vankeudessa. Se oli minusta aika hurja kysymys. Samassa unessa asettelin yhteen kaappiin sekä komun että minun että isäni että äitini että lapsuudenkotini juomalaseja. Siellä ne nököttivät samassa kaapissa, ikään kuin sillä olisi ollut jokin tarkoitus, harmonia. Uneni ovat kyllä - naaviksen sanoin - unientulkitsijan unelma. Olen kyllä samaa mieltä siitä.

Karkaan komun kanssa kohta Lissaboniin vouhottamaan luultavimmin nettien ulkopuolelle. Tekstiviesti tavoittaa sielläkin. Hyvät lomat niille kekkä sellaisia ehtii viettää ja muille reippautta duunailuihin. Luultavasti ystävät synnyttävät tällä välillä lisää ihmisiä tänne konttaamaan, joten onnea heille kanssa ja hyviä yövalvomisia! :)

Avainkummastus

2008-06-19T18:24:00.000+03:00

Sitä minä tässä ehtoolla ihmettelin vaan, että jos vaikka jossain maalla pistetään talo litteeksi niin minne joutuu sen talon avaimet?

Ja minne entiset kotiavaimet pitäisi laittaa? Ei niitä silloin hukkaa kun ne voisi rauhassa hukata. Miksei!

Ihmettelee nimimerkki Tahtoisin vanhan talon avaimen kaulaani satiininauhassa kun on nätti idea se, vm. -82

Kassaihmetys

2008-04-17T22:18:00.000+03:00

Tähän viitaten tahtoisin kertoa, miksi olisin vieläkin helkkarin huono kassantäti.

Pohdiskeltiin eilen ehtoolla naaviksen ja komun kanssa sitä, mitä kassantädit tekevät kun asiakkaat eivät huomaa. Luultavasti ne hierovat ensin sormen nenäänsä ja sitten siideritölkkien reunaan salaa ja nauravat partaansa, että höhöhö, räkäsidukkaa vedät siinä niin naamaasi, röhöhö. Ja kuten komu totesi eilen, joskus myyjät esiravistavat limonadiputeleita niin että koko komeus hulmahtaa reisille alta aikayksikön kun korkkia hieman raottaa.

Minä luultavasti kieltäytyisin myymästä mitään lapsille, sateenvarjovanhuksille ja muille pelottaville ihmisryhmille. Koiraihmisiä katsoisin pahasti kun piippailisin nätisti niitä sertipusseja sen vehkeen läpi. Kissaihmisille antaisin varmasti roimakkaat alennukset ja lapsille en myisi mitään, missä on sokeria. (Ystäväni Heino sanoo, ettei ennestään tietämättömille saa antaa sokeria. Ja Heino on viisas mies.) Luultavasti mokaisin myymällä alaikäisille ja eläimille viinaa ja hyvin suurella todennäköisyydellä epäonnistuisin asiakaspalvelussani syystä siitä että en kertakaikkiaan kykene koskemaan joihinkin ruokatuotteisiin.

Asiakas: "Mä ottaisin nää pinaattilätyt"
Minä: "En myy"
"Mitä"
"Pahaa. En myy"
"Mitä, sä olet kassa ja mä maksava asiakas"
"Hyi"
"Myy nyt saatana"
"En myy"
"Ihan oikeesti nyt jumalauta"
"Paperit"
"Ei pinaattilättyjen ostamiseen tarvi saatana papereita"
"Henkkarit tai en myy. Ja noihin sun muroihin en koske. Lihottaa!"

Tuota jatkuisi loputtomiin. Ikuisesti. Sama toistuisi ennen kaupan langettamaa kickbannia muidenkin ruokien kohdalla.

Ja kuinka kävisi jos pitäisi heittää leipää pois! En heittäisi! Salakuljettaisin ne sieltä kaupan roskiksesta Sorsapuistoon ja antaisin sorsille. Leipää. Senkin pervot.

Niin.
Siksi olisin huono. Ja tämän takia kunnioitan kaikkia kassakonetta kuljettavia setiä ja tätejä pohjattomasti. Paitsi sitä yhtä hiirihaukkaa Sokoksella, kekä käski ystäväni mennä muualle palautuspulloinensa. Se ihminen on väärällä alalla. Kokonaan.

Kersakerroin

2008-04-02T01:18:00.000+03:00

Pikkutyttökäytös riemastuttaa toisinaan näin vanhaa käyrääkin, niin kuin eilen!

Ensin värjättiin Hanniinan kanssa hiuksiamme, sitten pelattiin Barbie-peliä, syötiin makeisia ja hypittiin sängyllä ja hihitettiin. Kerrassaan riemastuttavaa kakaramaisuutta! Käytiin vieläpä kauppareissulla puhaltelemassa saippuakuplia ja hekottelemassa - viereiset raksakuteiset työmiehet pitivät meitä varmasti kunnolla kajahtaneina. Vakavasti otettavat persoonat - runoilijatar ja äikänmaikka - hekottelemassa ääneen saippuakuplille ja hyppimässä jousisängyllä kilpaa.

Iät: 25 ja 27. Kyllä. Annas olla kun saadaan iloksemme ja riemuksemme vielä ostettua hyppynarut! Minusta lapsuutta kunnioittavan käytöksen ei tarvitse loppua siihen kun täyttää 15 ja joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kersakertoimen säilyttäminen vanhana korppuna pitää virkeänä.

Viiden tähden Viisikko?

2008-03-05T23:09:00.000+02:00

Edellisessä postauksessani kirjoitin reissusta ja siitä, että luimme Viisikkoa isän kanssa. Isä mailasi tuon luettuaan harmittelua siitä, ettei muistanut, mikä nimenomainen Viisikko oli kyseessä. Äidyimme keksimään Enid Blytonin serkun Petteri Blytonin kirjoittamia kuvitteellisia Viisikoita, jotka - syystä tai toisesta - eivät sitten päätyneet kustannustoimittajan kotkankynsien väleistä kauppojen hyllyille ja ihmisten rakastamiksi Viisikko-klassikoiksi.

Vai mitä mieltä olisitte vaikkapa tällaisista erilaisista Viisikko-kirjoista:

"Viisikko ja Tsunami"
"Viisikko räjäyttää ydinvoimalan"
"Viisikko rahapulassa"
"Viisikko ja vitutuksen neljä muuta astetta"
"Viisikko ja auton alle jääneen sammakon mysteeri"
"Viisikko jäljittää rattijuoppoa"
"Viisikko ja viiden pisteen krapula"
"Viisikko sortuu aineisiin"
"Viisikko kuolee"
"Viisikko saalistaa riemurasiaa"
"Viisikko ja hurjat Bileet"

Ja mistä ihmeestä on kotoisin tämän kirjan kansi ja tarina:

Otsikko väittää, että kyse on Viisikosta aarresaarella, mutta minusta vaikuttaisi siltä kuin Viisikon kesken olisi tullut mahdollista valtakärhämää ja tämän seurauksena Viisikko olisi päättänyt hukuttaa heikoimman, niskoittelevan jäsenensä järveen. Ja missä on muuten nuorten pelastusliivit tuosta kuvasta! Ei muutenkaan vaikuta kovin turvalliselta se, että päästetään lapsia veneellä tuolla tavalla reuhuamaan rannalle. En antaisi tuon näköiselle joukkuelle missään nimessä lupaa leikkiä veden äärellä. Silmiinpistävää on myös toisen airon täydellinen puute, joka varmasti on aiheuttanut pyörimisliikkeen tuohon paattiin.

Vastuullinen, ihailtava porukka on Viisikko: hukuttavat siellä yhtä jäsentään vailla merenkulussa pakollisia vermeitä! Toisaalta on ihan hyvä tietää, että ne oikeasti tekevät muutakin kuin vetävät teeleipiä ja inkivääriolutta. Ja joistakin jutuista päätellen teessä on hieman liikaa sokeria - nuo kun eivät tunnu pysyvän aloillaan kuin ruokapöydässä.

Muuten.
Wikipedia tiesi kertoa myös tällaisesta teoksesta: "Five Have Plenty of Fun (1955) - Viisikko ja lapsenryöstäjät". Hm. Is it just me vai onko tuossa nimeämisessä käytetty ehkä Petterin ideoita? Ja... No. Miksi? Miksi! Tämänkin mielikuvan tarjosi loputtomasti mielenkiintoista tekemistä tarjoava Oma Pää.

Että sellaisia luettiin isän kanssa. Olen kyllä sitä mieltä, että uuden supersankarimme Petteri Blytonin versiot voisivat olla kiintoisampia luettavia. Alkuperäisissä ne on uteliaita kuin Mikki Hiiri (krusifiksinviuhdontaeleitä!) ja ärsyttäviä kuin Lassie, josta kerron myöhemmässä jaksossa lisää.

(Kiitos, iskä, että annoit luvan julkaista mallikelpoisen listamme Petteri Blytonin teoksista!)

Muinainen Teneriffa ja muuta puppaa

2008-01-09T00:41:00.000+02:00

Isä antoi luvan julkaista tämän niin julkaiseNpa siis. Kun nyt olen muissakin viime aikojen entryissä mennyt äärimmäisiin henkilökohtaisuuksiin. Tässä siis matkapäiväkirja siltä kevättalvelta kun Susanna oli kuusi eikä osannut kirjoittaa kunnolla edes nimeään. Isä ja äiti kirjoittivat, ja hyvin tekivät. Kiitos, oli arvokasta löytää tämä papereidensa joukosta kuleksimasta ja hemmetin hauska kirjoitella koneelle. (Typot minun, muista virheistä voi syyttää porukoita, hih.)

SUSANNAN MATKAPÄIVÄKIRJA 25.3.-1.4.1989

TENERIFFA, PLAYA DE LAS AMERICAS, KANARIAN SAARET, ESPANJA:

25.3.

(Isän käsialalla.)

Aamuherätys klo 03:30! Väsytti hiukan. Lähdimme omalla autolla Helsinkiin, isä ajoi koko matkan ja minä olin koko ajan hereillä. Saavuimme lentokentälle klo 06:40. Veimme matkatavarat lähtöselvityksen kautta, kävimme passitarkastuksessa ja odotimme lentokoneen lähtöä. Koneen lähtö myöhästyi 2 tuntia. Koneen nousu tuntui hassulta, kun kallistuimme taaksepäin. Koneessa syötiin ja juotiin sekä katsottiin videoita (Aku Ankka). Osan matkasta minä nukuin isän kyljessä. Lento kesti yli 6 tuntia, sitten laskeuduimme Teneriffalle. Menimme linja-autolla hotelliin, jonka nimi on Las Floritas. Sain uuden uimapatjan ja kävin uimassa, söimme ja menimme nukkumaan.

26.3.

(Isän käsialalla.)

Heräsimme virkeinä sänkyjen narinaan. Söimme ja lähdimme rannalle. Aallot olivat hauskoja, kun ne löivät korkeina meitä vasten. Meillä oli tosi hauskaa isän kanssa. Näimme matkalla kopissa kanarialintuja. Hotellissa olimme isän kanssa uimassa melkein koko päivän uima-altaassa, oli kivaa. Illalla olimme äidin kanssa kävelemässä. Hotellissa luimme Viisikkoa ja menimme nukkumaan, vatsat täynnä muusia ja nakkeja.

27.3.

(Äidin käsialalla)

Nukuimme sikeästi koko yön. Paitsi isä, jolla niskanahka hiukan kärvisteli. Isä jäikin sitten hotelliin kun minä ja äiti lähdimme Ulriikan hotellille. Äiti ei päästänyt minua uimaan, koska oli niin kova tuuli. Otimme aurinkoa hotellin pihassa. Äiti osti minulle valkoisen kissan, joka maukuu kun sitä silittää. Sain mansikkaponin ja ruletin, jota pelasimme illalla.

28.3.

(Äidin käsialalla)

Tänään on tiistai. Päivä oli ”vähän” viileä ja tylsä. Tylsä sen takia, että olin ”vähän” sairas. Nukuinkin vähän iltapäivällä.

29.3.

(Isän käsialalla.)

Lähdimme aamulla autolla seikkailuretkelle. Ajoimme Opelillamme koko Teneriffa-saaren ympäri, ensin länsirannikkoa pitkin ylös pääkaupunki Santa Cruziin ja sieltä edelleen kaupunkiin nimeltä Puerto de la Cruz saaren pohjoisrannikolla. Siellä kävimme syömässä, minä söin vihanneskeittoa hyvällä ruokahalulla, ja isä ja äiti tietysti mussuttivat taas pihvit. Kävelimme rannalla ja otimme valokuvia tästä vihreästä kaupungista ja lähdimme sitten edelleen ajelemaan pohjoisrannikkoa eteenpäin. Tie kapeni kapenemistaan ja nousimme korkealle vuoristoon aina matalimpien pilvien tasolle asti. Siellä oli useita pikkukaupunkeja, mm. S. Juan de la Rambla, Icod de los Vinos (jossa näimme kameleitakin), El Tangue, Santiago del Teide, Guia de Isora, josta edelleen ajoimme takaisin ”kotiimme” Playa de las Americasiin. Illalla kävin äidin kanssa Ulrikaa katsomassa, hotellissa sitten illalla taas uni maittoi…

30.3.

(Isän käsialalla.)

Tänään olimme ostoksilla. isä osti minulle Donkey-Kong-II –pelin, lisäksi taskukokoisen väriTV:n, autostereot ja äidille ihanan kellon. Kävin äidin kanssa altaalla ja myöhemmin olimme koko perhe rannalla kiviä keräilemässä. Otin itse monta valokuvaa omalla kamerallani. Illalla tulimme sitten hotelliin ajeltuamme ympäri Las Americasta ja Los Christianosta, ja taas uni maittoi…

31.3.

(Isän käsialalla.)

Päivä meni jo kotiinlähtöä odotellessa. Kävelimme paljon ulkona, kävimme syömässä Ulrikan ja Raijan kanssa. Pakkasimme illalla ja olimme vielä altaallakin. Illalla luettiin taas isän kanssa Viisikkoa.

1.4.

(Isän käsialalla.)

Kotiinlähtöpäivä. lähdimme hotellista paikallista aikaa klo 9. Kone lähti klo 11:40, lensimme 6 tuntia. Koneessa söimme kanaa. Perillä Helsingissä olimme Suomen aikaa klo 19:40, ja lähdimme ajelemaan Tampereelle. Automatkalla katselimme Napakymppiä pikkuTV:stä. Haimme Sylvi-tädiltä Ruusuhamsterin ja kotona menimme vielä yöllä klo 24 saunaan huuhtomaan matkan pölyt. Ja sitten vasta uni maittoikin.

Loppu.

SUSANNA (Susannan käsialalla)

Himameemi

2008-01-06T23:17:00.000+02:00

Aivan mahtavan hyviä kuvia tiedossa meidän kämpästä nytten. Huvikseni yritin ikuistaa kun oli heti aamusta niin hulivililuanto. Joka helkkarin kuva on epätarkka ja ärsyttävä, mutta minkäs teet kun näihin näppeihin antaa kameran niin voi silmä.

Arvelin aloittaa makuuhuoneesta, koska se on tällä hetkellä ehkä vähiten pelottava huone tässä luukussa. Tässä siis iloksemme yksi kappale makuuhuoneen ikkunalautoja:

Saviruukut saattavat olla Portugalista, säilytän niissä Kiinasta tuotuja suitsukkeita. Tuo pitkä ihmeverme tuossa onkin juuri suitsukealusta. Sydänkynttilänjalka on lahja Hanskilta tai komulta, punainen kynttiläasia itse ostettu, lasinen litteä Iittala komun porukoiden perintöä ja Nefertiti-alabasteriverme komun Egyptistä tuoma. Steariini ikkunalaudalla meikäläisen pöhnässä siihen hieromaa, tietysti.

Tässä näkymä, joka repeää kattoon kun komun puolelta sänkyä katsoo sitä:

(Kyllä, ne ovat fosforitähtiä.) Tuo sinikeltainen asia alanurkassa on retroflipperi, jonka joskus hommasin komulle synttärilahjaksi. Se pitää jumalatonta ölinää, mutta kyllä sitä välillä hakataan silti.

Minun puoleltani sänkyä kannattaa tuijotella kattoon vaikka näkymä onkin ehkä hieman tylsä niiden mielestä, joista pimeässä hohtava muovisaturnus ei ole kiinnostava näky:

Oikean alakulman tumma väri on lampusta kattoon palanutta shaissea. En ylety hinkkaamaan sitä pois.

Sängyn vieressä on myös vanha mäkkini, Mathilda. Hän on tässä:

Hienon epätarkka kuva, tietysti. Ja yllättäen pino kirjoja. Kumma kun niitä ei ole vielä eteisen lattialla järjetöntä kasaa, vessassakin on jo kirjoja vaikka kukaan ei siellä lue. (Ja jos lukee, saan sen kyllä selville ja tuomitsen!)

Keittiöni on biohazardi. Siksi kehtaan antaa siitä vain vaisun, pimeän kuvan:

Tuo on kahvinkeittimen vierestä, pidän siitä verrattomasti vaikka sen räpsäyttäminen päälle yhdessä vedenkeittimen kanssa polttaakin aina sulakkeen.

Kämppämme pohjaratkaisu on vähintään härski (esim. olohuoneesta lähtee viisi ovea eri suuntiin, kämpällä on "neliöitä" 49,5), mutta eteinen on kivan graafinen paikoin:

Tuo hieno seinällä roikkuva rätin tapainen asia on Kiinasta tuotu, kokeilin sitä muutama päivä tuohon piruuttani. Se sopii siihen yllättävän huonosti, luultavasti vaihdan aaltopahvikiinataulun takaisin siihen, tuo on liian suuri. Ja kyllä, olen maalannut eteisen sen kokoon nähden aivan liian tummalla värillä. Eikä edes hävetä!

Tässä on keittiön ja eteisen välinen helmiverhomaa ja toinen keittiön ovista:

Pidän aika paljon tuosta peiliasiasta, johon saa survottua kynttilän, joka sitten illan mittaan joko polttaa ohi suihkivien hiukset tai hihat tai sitten itsemurhapommittaa itsensä lattialle ja tekee muovimattoon reiän. Olen moneen kertaan meinannut vahingossa huitoa sen alas tuosta, mutta vielä en näiden vuosien aikana ole sitä rikki saanut. Se on ihme ja kumma se.

Tässä on olohuoneen lamppu:

Siinä on kolme metriä hopeatommosta, neljä violettia koristetta, timantti ja tuulikello. Minusta on hienoa kuulla aina kun komu lyö päänsä tuohon pimeässä ja tuulikello sanoo kling-klang.

Tämä epätarkka saatana on eteisen peili:

Siinä on Prahasta komulle lähettämäni kortti, Jalavan Kreetalta (?) tuoma hirmu painava ja nätti naamio, Hanskilta synttärilahjaksi saatu lasiaurinkovehje, Prahasta ostettu lintu, Kiinasta tuotu kilisevä vehje ja Pekingin eläintarhasta ostettu pandakauhea, turistikrääsä ihan. Se pitää härskiä ääntä. Peilistä heijastuvat julisteet ovat Coca Colan retrojulisteita, ostin ne Roomasta (vai Napolista?) parilla eurolla. Ja vasemmassa laidassa seinässä oleva raita on muistaakseni hanskasta jäänyt ikuisuuspaska. Uaah.

Kerroin, että kirjoja on vessassakin. Kyllä, tässä on vessan kaappi:

Kyseessä on Raamattu siltä ajalta kun kultru ja komu asuivat täällä vielä kimpassa ja kuulemma joka huoneessa piti olla Raamattu. On se jännä. Siitä alkaa olla jo... kahdeksan, yhdeksän vuotta? Miksei kukaan ole siirtänyt tuota Raamattua jonnekin? Kysyy nimimerkki Minkä takia vm. -82. Ja tietysti kaikki ovat aina uteliaita toistensa vessan kaappien sisällöstä, näkyypä toinen puoli siitäkin sitten. Hoh!

Tässä vielä iloksemme Se Suurin Saatanias tässä luukussa:

Kyllä. 6-ampeerisia. Ei imuroitu eikä tehty ruokaa samaan aikaan. Muutenkin sähkön kanssa saa aina säikkyä. Mutta osaan vaihtaa ihan itse sulakkeen! ...on ollut vähän pakko opetella, tosin.

Sellaista. Haastan tähän taas Hanniinan. Nyt kun sen luona on siistiäkin. ;)

(Aika hyvin välittyi se illuusio, että täällä ei olisi hirveää määrää tyystin turhaa ruonaa kuleksimassa. Lupaan joskus paljastaa myös karun totuuden ja kuvata jääkaapin päällä olevat pizzalaatikot, pullokaapin, eteisen lattian, makuuhuoneen seinän ja vessan patterin. Mutta vasta sitten kun kaikki muu mäkätettävä loppuu. Ja koskahan se mahtaisi olla. Yhh.)

Triviamaa

2008-01-06T03:44:00.000+02:00

Viime päivinä minulta on kyselty mitä mielikuvituksellisimpia asioita, joten arvelin koota yhteiseksi riemuksemme tyystin turhaa triviaa. Tässä siis muutamia sellaisia juttuja, jotka - uskoakseni - lopulta aika harva on tiennyt. Tähän asti.

Susienne Trivia #1

-en voi sietää lumiukkoja
-pelkään ruumisarkkuja tärinään asti
-dippaan ranskalaisia perunoita pehmikseen
-en koskaan käy vessassa ovi auki, en vaikka olisin yksin
-oikeassa kädessäni on Orionin vyön muodossa neljä luomea
-osaan ulkoa Jaakobin 12 pojan nimet ja räppään niitä mielessäni yllättävän usein
-ensimmäinen pehmoleluni oli pupu ja nimeltään Pokku
-oikeassa pikkusormessani on "ylimääräinen" nivel
-lasken aina rappuset kun kävelen niitä
-vaikka olen järjettömän nirso, haaveilen Pelkokerroin-tyyppisten ruokien vetämisestä, että voisin brassailla niillä (olen jo onnistunut syömään etania, skorpioneja ja ankan kieliä, toukkiin ei aivan riittänyt luonne)
-pelkään puhelinta ja ovisummereita
-puhun ja nauran itsekseni taukoamatta kun olen yksin kotona
-lempinumeroni on 8
-haaveilen salaa siitä, että osaisin korjata kopiokoneita (blogimuusani lanseeraama haave!)
-kaupassa en voi jättää yksin olevaa tuotetta yksin hyllylle vaan se on otettava mukaan, lisäksi valitsen aina kolhiintuneet tuotteet, etteivät ne menisi hukkaan
-kadehdin ihmisiä, jotka uskaltavat itkeä avoimesti; lisäksi olen kateellinen ihmisten rahoista :D
-pelkään taivasta, ensimmäisissä painajaisissani valtava Saturnus peitti puolet taivaasta ja se oli kammottavaa
-kun luettelen numeroita päässäni, jatkan aina jostain syystä nelosesta suoraan seiskaan
-unissani yleisimmin nähtävät asiat ovat: tornadot, itse suunnittelemani vaatteet ja hautausmaat, joissa arkut ovat maan päällä ja/tai auki
-tahtoisin akvaarion, mutta pelkään niitä
-elollistan aivan kaiken, tästä syystä minulla on tallella asioita, joita ei uskoisi ja tämän vuoksi minun on mahdotonta heittää mitään pois
-osaan heiluttaa sieraimiani järjettömällä nopeudella ja voitan sillä aina tuijotuskisat
-olen basillikammoinen: en osaa syödä muiden tekemiä ruokia, käyttää muiden tiskaamia aseita tai laseja, vältän julkisilla paikoilla minkään koskettamista, kuuraan käsiäni neuroottisesti, kannan mukanani käsidesiä, kykenen matkustamaan kaupungin autossa puoli tuntia koskematta mihinkään
-astun suojatiellä aina pelkästään valkoisille
-lasken aina kanssani ruokailevien lautasilla olevat kalorit ja otan vähemmän kuin he (paitsi viinaa)
-inhoan piknikkejä, joihin sisältyy ruokaa viinin sijasta
-tuoksumuistini on ilmiömäinen ja olen siitä salaa hirmu ylpeä
-muistan aivan älyttömiä asioita, kuten välähdyksiä lapsuudesta, mutta en tiedä mitään oikeasti fiksua ja/tai oleellista

Onko jotain, mitä muuta tahtoisit tietää? Kysy ihmeessä.

Haastan tähän aivan roisiuksissani Hanniinan kun Pälli, naavis, Yenri ja asarum kuitenkin jättävät tekemättä vaikka pakottaisin. ;)

Ihkuhehku

2008-01-05T01:12:00.000+02:00

Ystäväni sanoo, että aurinko alkaa tulla minussa esiin. Eikä ainoastaan minussa - tänään on ollut niin mieletön keli, että pelottaa!

Meinasin äsken jäädä bussista pois, että näkisin vielä hetken taivaan ja auringon värit talon seinässä. Vastoin kuin yleensä, tuijottelin katoille ja ihmisiin enkä kenkiini, niin kuin yleensä tuppaan tehdä. Oletteko huomanneet, että Hämeenkadun Taco Housen kulmassa katolla on PUU. Aurinko meinasi polttaa sen silmiin tänään.

Jostain syystä myös kaikki ihmiset vaikuttavat tänään hemmetin kauniilta ja hymyilevät juuri minulle. Hämmentävänä asiana mainittakoon se, että toimin jatkuvasti vastoin kaikkia järkeni impulsseja ("järjen"?), kävelin muutama tunti sitten vaatekauppaan - sitä en yleensä koskaan tee - ja ostin sovittamatta - hoh - kaksi paitaa. Rautaisella itsetunnolla. Ei paniikkeja, ei itkua liian laihoista ihmisistä kassajonossa. Vain kaksi paitaa, noin vain, kuin normaali ihminen. Sitä paitsi söin tänään aamupalaa. Terveellisesti. Mikähän ihme minua vaivaa.

Muuten, on se nyt helevetti kun ei ihminen löydä tavallisia hiuslenkkejä! Kävin kuudessa kaupassa ennen kuin älysin mennä Henneelle. Eikun hetkinen, joo, Hennes oli seitsemäs. HIUSLENKIT MAITOKAUPPOIHIN!

'kele.

***EDIT: narautin muuten itseni laulamasta sekä kadulta että bussista aivan täpöillä. Eikä edes hävetä! Juuri tällainen olen aina halunnut olla. Tietysti olisin voinut valita jotain muuta musiikkia kuin Exitiä, mutta. Minkäs teet. Olin hyvä! :D

Välitilinpäätös 2007

2008-01-04T06:32:00.000+02:00

Perinteinen tämmönen. Kiitos ja anteeksi. :)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Kiipesin katolle kun tuntui siltä ja lauloin. Kävin yhden Ursan kurssin, jonka olin aina halunnut käydä. Lauloin täysillä Prahassa ravintolan vessassa. Jouduin kunnolla tekemisiin poliisin kanssa, en tosin rikollisena. Söin skorpioneja. Rikoin viinapullon. Jouduin kunnolla sairaalaan. Istuin yön puistossa. Löin rystyset tolppaan, täysillä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Pidin tipattoman tammikuun, meinaan pitää nytkin. Syömisen kanssa en osaa vieläkään käyttäytyä.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Emminä muista. Petrin Susku? Mahtoiko niitä olla muita?

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Mummun elämänkumppani. Oli inhaa aikaa se muutenkin.

5. Missä maissa kävit?
Kiinassa ja Tsekeissä.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
Pienemmän perseen? :D Sitä, että uskallan käsitellä esille tulevat asiat ja tunteet saman tien.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
26.6. - ei sillä väliä
7.7. - lennettiin Kiinaan, piiiitkä lento
7.8. - puhelin soi, että esikoiskokoelmani julkaistaan, ihkutus ja tohkeus
5.10. - kokoelmani julkaistiin Turun Kirjamessuilla
27.12. - jouluntappajaiset, hih

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Esikoiskokoelman julkaiseminen varmaan. Ja se, että uskalsin tavata ravitsemusterapeutin joka kerta enkä kertaakaan tehnyt ohareita sille vaikka hävetti hirveästi mennä sinne aina.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Muutama todella säälittävä kännimoka ja yksi todella hyvin epäonnistunut runokeikka. Se, etten itkenyt ystäväni nähden vaikka teki hirveästi mieli.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Kärsin. Enkä ollut ainut, joka sairauksistani ja vammoistani kärsi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Vyötiäisen muotoinen käsilaukku. :D

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Sir Jiin, naaviin, Ullan, Tommyn, Velin, Hanskin ja komun. Erään sairaalassa maanneen munmon. Kaikkien tavallaan. Huitsilaisten touhuja oli hämmentävä seurata.

13. Kenen käytös masensi?
Minun. Ja sitten erään, josta tiedän, että on ystäväni mutta kummatkin on niin haavoilla, että heippa vaan satuttamattomuudelle siinä.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Punaviiniin, kirjoihin ja junalippuihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kirjastani! Ikuisesti muistettava prosessi, yllättäen. Huitsinnevadasta kanssa.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Aivan alusta luultavasti Marmori. Kesästä joku niistä depisbiiseistä, joita en laulanut. Lopusta Siljen versio Bewitched, Bothered and Bewilderedistä.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Surullisempi. Mutta ei se välttämättä ole paha asia.

b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. :D Mutta laihdun parhaani mukaan.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Hieman riippuu, miten sitä mittaa. Nyt on todella rikas olo vaikka tilillä on kuusi euroa rahaa eikä mistään tiedossa lisää. Todella, todella rikas olo. Vähän kuin sisällä olisi avattu ikkunasta verhot.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Liikkuneeni, laulaneeni, itkeneeni. Puhuneeni. Lukeneeni kans.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Mokailleeni. Kämmensin joitakin juttuja aivan totaalisesti. Ja pelottavassa seurassa. Olisin voinut velkaantua kirjastolle vähemmän. Lisäksi olisin voinut oikeasti itkeä kun itketti ja jättää lyömättä itseäni naamaan moista nieleskellessä. Sekin vielä ihmisten nähden Mixeissä. Hyvä Sue! Eli olisin voinut pidätellä fiiliksiäni vähemmän.

20. Kuinka vietit joulua?
komun kanssa kaksin kotona.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
Rakastuin.

23. Kuinka monta yhden yön juttua?
Montako isälläsi oli?

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Seinfeld, Buffy, Poirot.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En uskalla vihata, mutta hyvin laimeasti suhtaudun. En kyllä moniin.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Voi silmä. Mmm. Paras, hm. En minä vaan tiedä. Maon punainen kirjakin jäi kesken. :D

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Simo Salmisen Pornolaulu. Vähän surullista kyllä. Lisäksi kuuntelin hitosti Suzanne Vegan Pornographer's Dreamia.

28. Mitä halusit ja sait?
Turpiini. Kuulostaa harmittavalta, mutta ei lopulta ollut sitä. Tuntuu, että alan lopultakin repiä itsetuntoani esille perseestä ja käyttää sitä. Itsekunnioitus alkaa nousta nollatasolle, mutta ei siksi, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Kirjettä kustantajalta! Kirottua!

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Stranger than fiction.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Piti tarkistaa. :D Täytin 25, synttärit oli Pyynikin Portissa Runokaraoken yhteydessä, oli aivan mahtavaa.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Syöminen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?
Pöhkö. Lihoin ja laihduin vuoron perään tietyistä vaatteista pihalle. Aika värikkäästi taisin pukeutua. En tahdo enää jotenkin löytää mustia vaatteita.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ei mikään. Olin todella sekaisin. Jos jokin tietty asia repi kaikesta typerästä ja harmittavasta läpi, se oli Jumala, huitsi ja kaipuu Prahaan.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Jokelan ammuskelu. Pang!

37. Ketä ikävöit?
Ilman mitään hirveää draamaa: itseäni. Olin todella eksyksissä. Loppuvuodesta ikävöin isääni hirveästi, en tiedä oikein miksi erityisesti. Koko vuoden ikävöin komua hirveästi. Puhuimme paljon, silti pidin muurejani pystyssä. Mutta pidin kyllä melkein kaikille. Kaipasin luokkaani kauheasti ja se harmitti, ettei nähty paljon lainkaan.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Tapaamani? naavis varmaan. Mitä tulee siihen, kehen oli hauskinta tutustua vilaukselta niin se oli varmasti Tommy T.

Disneyn maskuliinit

2007-12-29T06:01:00.000+02:00

Kuta enemmän pohdin klassikkosatuja, sen vähemmän ne tekevät minulle mitään tolkkua.

Olen jo aiemminkin tilittänyt siitä, että Punahilkassa seikkaillut susi on minusta pervoin koskaan mihinkään satuun kirjoitettu hahmo. En kerro tässä jaksossa siitä, mitä mieltä olen Pinokkion valhettelemalla kasvavasta, hrhm, eräästä piirteestä vaan kerta kaikkiaan on pakko tilittää prinsseistä ja Ruususesta.

Totesimme tänään #kirjalla, että "salskea" on aina prinssejä kuvaava adjektiivi. Sen lisäksi, että se sana itsessään on tyhmä kuin "vapiti" tai "könsikäs", emme koskaan näe Disneyn leffoissa rumia, alkoholisoituneita tai edes puheliaita prinssejä prinsessoja heilastelemassa. Ei - aina on joku SALSKEA nuorimies, puhelias kuin tuvan orsi, ja aina se menee suutelemaan pyytämättä heti kun vain hieman nuorta lihaa näkee. Lumikin prinssi tahtoo suudella vainajaa, sinällään minusta jo aika kiintoisa kiksi sillä siinä menossa, mutta minusta käsittämättömin tapaus on tämä prinssi, joka lähtee miekka etukenossa tapaamaan toistasataa vuotta itseään vanhempaa naista, jonka koko huone ja suku on joitakin toveja aikaisemmin mennyt tajuttomaksi kun tämä herkkänahkainen draamakuningatar on nyrhinyt sormensa johonkin piikkiin.

Mikähän on muuten ollut Prinsessa Ruususen todellinen sammuinsyy? Mitä jos ne on ottaneet siellä ryhmällä sahtia oikein olan takaa (=tyhmä ilmaus muuten, ja vaatii kohtuutonta akrobatiaa, kuinkahan sen iäkäs, ruma ja kankea kuningasisä selvisi tästä, tai sen naakkaisa minkkiturkkiäiti - mitähän leffaa olenkaan katsonut Ruususena penskavuosina!?) ja sitten on iskenyt pahemman sortin darude. Alkoholissa ne on marinoitu, olen tästä aivan varma, sillä ei hyvänen aika mikään säily jonsei sitä säilö moneen litraan viinaa. Ei ainakaan sataa vuotta edes etäisesti suudeltavan näköisenä. Olisi voinut tulla siitä äkkiä muutamassa laskuhumalauniyössä siitä Ruususesta Pulsunen.

Ja mikä ihme on ollut sen hengityksen kanssa? Kai sitä nyt jos sata vuotta tirsaa jossain hikisessä linnassa kesät talvet niin... Mikähän Black Breath of Mordor sillä on ollut siinä. On sen ollut pakko haista kuin epähetero hobitti siinä kohdassa, ei varmasti käynyt kukaan saunatonttu sitä parfyymiin uittamassa siellä sataa vuotta.

(Tai jos! Jos niillä on ollut salaseura, että isältä pojalle on siirtynyt tehtävä käydä mynthonoimassa prinsessa ja sen koko suku aina tietyin väliajoin?)

Mitä liikkui päässä sillä Ruususen prinssilläkin. Näkee tytön makaamassa siinä ja ensimmäinen on, että ottaa eteen ja on pakko suudella sitä hutsua vaikka se on maannut siinä 100 vuotta pölyttymässä omassa liemessään ja siinä se on marinoitunut takkuun. #kirjalla olivat vakuuttuneita siitä, ettei prinsseillä ole hajuaistia, olen samaa mieltä. Ja mitä mieltä olisitte jos sadussa lukisikin, että: "Prinssi raivasi salskeana valtavalla miekallaan tiensä kamariin, jossa Prinsessa Ruusunen nukkui juuri tyttöjen illasta seurannutta sadan vuoden darraansa pois ja haisi kuin hobitin pallit"? Voisi "sadan vuoden krapula" saada uuden merkityksen siinä sitten.

Suomalaiset kansansadut on kanssa yksiä saatanoita. Aina joku koskaan saamaton noituja vetää jonkun Jaakko-nimisen pirttiinsä ja laittaa sitten sen kivekset ulos pihalle roikkumaan malliksi. Pelotukseksi. Ei - kepin nokkaan laittaa se akka ne sinne. Ja punatulkut nokkii.

Ja sanonko, onko hieman epäilyttävää se, että Kaunottaressa ja Hirviössä sen Hirviön kavereina on puhuvia kodinkoneita, ja mielipiteet ja persoonat on kanssa niillä peleillä ja vehkeillä. Eikä tässä vielä kaikki - Hirviöllä on Bellelle myös aikamoinen valikoima naisten vaatteita. Miksi? Salskea hirviö on aivan varmasti katsellut taikapeilillään naisia ja... no. Mitä nyt hirviöt tekevät ollessaan yksikseen peiliensä ääressä.

Tuhkimon ukko on kanssa aika käsittämätön tapaus. Sille tuntuu riittävän, että naaraalla on perse ja tissit, koska se ei kertaakaan illan aikana kysy siltä daamiltaan edes nimeä - voisi ikävästi helpottaa sen vosun etsintää myöhemmin. Ei, kenkä jää. Ja tolkuton lihan kaipuu sille.

Se on nyt varmaan parempi sillä lailla, etten sano mitään Pienen Merenneidon ja sen hoidon suhteesta.

(Terveisiä Adunafelille, sursille ja muille, joita ehdin jo näillä ajatuksilla kanssarankaista. Itse asiassa koko prinssien häiriintyneisyys sai alkunsa Adunafelin salskea-pohdinnoista. Kiitos ja anteeksi.)

Huikea lahjalista 2007

2007-12-24T22:52:00.000+02:00

Jösses kun kävi hyvä pukki meikäläisellä vaikka olen ollut tänä vuonna järjettömän tuhma. :D Tämäkin jo todistaa, ettei maailmassa ole oikeutta. :)

Äireeltä ja sen perheeltä oli Givencyn tuoksupaketti, Amarige. Sellainen lämmin ja pehmeä, mutta ei yhtään munmoisa vaikka kuvassa ehkä näyttää englanninopemaiselta. Äiree oli lisäksi arvannut, että hukkasin lauantaina Helsinkiin kaulahuivini ja hommannut sellaisen, plus väreihin sopivan myssyn ja hanskat. Ihania! Täydensivät pakettia vielä 40 euron lahjakortilla Stockmannille. Oi! Kiitos.

Veljeltäni oli mainio ja luultavasti useampaan kertaan repeämisiä aiheuttava kirja "Miksi miehellä on nännit". En muuten muista, että veljeni olisi aiemmin lahjonut minua näin. Hämmentävä on myös se fakta, että se jannu on jo minua pidempi ja että oikeasti nautin siitä kun saan heitellä sille näitä "muistan kun olin sinun ikäisesi pienoistyttö"-juttuja. :) Kiitos.

Hannielta oli pullo häkellyttävän näköistä (ja ilmeisen virolaista?) kirsikkaviinaa, järjettömän hieno ja seksikäs yöpaita ja nätit korviit ja riipus ja silkkihuivi, sellainen suolavärjätty. Ihan just oli sellainen yöpaita kuin olin toivonutkin, en tiedä mistä se sen oikein kaivoi. Kiitos.

Janilta oli Hannu Väisäsen Toiset kengät, olinkin toivonut sitä. Mahtavaa, kiitos!

Sir naavikselta oli Kerrodin Tarunhohtoinen tähtitaivas. Luulen, että tartun siihen kirjoista ensimmäisenä. Kiitos.

Isä ja Nina oli ilmeisesti kanssa miettineet tuoksufriikkiyttäni jouluostosmaassa, sillä paketissa oli hirmu hieno lahjapakkaus tätä ainetta:

Mummulta oli neljä Finnkinon leffalippua. Ihanaa, nyt joutuu leffaan. :) Kävinkö tänä vuonna kuin kerran, sekin taisi olla Potteri. Kiitos, mummu ja isä ja Nina.

komulta oli järjetön kasa lahjoja, huh huh. Emporio Armanin Diamonds tarttui käteen ensimmäisenä:
Sille oli suihkugeelikin, kuten oli myös noille muille tuoksuille. Muista paketeista paljastui Monty Pythonin mielestäni oivallisin veto Live at Hollywood Bowl, Pulkkisen kolmas tuotantokausi, punaiset rintsikat (enkelikurvikkaat!), s:n muotoiset hopeatimanttikorviit, Aila Meriluodon esikoiskokoelma Lasimaalaus, kapakkafaktoja luetteleva mainio Kaikki jääkarhut ovat vasenkätisiä, Kiroileva siili -kalenteri ja Madventures II -boksi. Kiitos! Vaikka olen tänä vuonna ollut erityisen hankala ja stressaantunut ja ikävä ihminen kaikin puolin. Ja kihartimen sai ihminen! Sellaisen, jota uskaltaa käyttää jopa ilman pelkoa tappavasta sähköiskusta ja joka ei ole munmovainaan perintökiharrin. (Kuinka munmovainaa kiharretaan?)

Tänä vuonna siis selkeästi tuoksut ja kapakkajutut jyräsivät. Ja hemmottelivat sillä kritiikillä, olen ollut iloinen kun ei sentään vaiettu kuoliaaksi sitä teosta - niin tai lynkattu tyystin karmaisevaksi. Kinkusta tuli hyvää eikä saatu kuin yksi rasia suklaata. Kyllä kelpaa nyt ihmisen lölliä täällä. Pistänpä sen kunniaksi punaviiniksi ja katselen kun mies turhautuu leikkiessään yhden lahjani kanssa. Hih. Onpas kyllä hihityttänyt ihmistä monta päivää. On se jännä.

Mahtavat lahjat. Huh huh. En tahdo unohtaa. Tarttee joulun jälkeen riivata vielä ihmisiä kiitoksilla, lahjoilla ja kummallisilla jutuilla. Tosin viime yönä valvoessani totesin, että ainakaan kummalliset jutut eivät lopu kesken. Anteeksi. :D Levotonta oli viime yön nasunpaistotoimi ja jutut ja unettomuus ja runot ja ja ja. Jännitti!

Black metal Sue?

2007-12-24T13:21:00.000+02:00

Kirjan ihkaensimmäinen kritiikki löytyy tästä, kiitos Turun Sanomille!

Tulee hihitys ja lämmin kun katsoo tuota, että Pienessä verenkuvassa on nähty nimeämisissä black metal -vaikutteita. Hoi! En osaa nimetä yhtään black metal -bändiä saati kappaletta. Kaikkea sitä. :) Mutta on hienoa, että kirjoittaja ja lukija kohtaavat alueella, jota eivät välttämättä määrittele minkäänlaiset ylätunnisteet.

Tuo kritiikin kirjoittaja puhuu asiaa siinä, että hiontaa olisi voinut olla vieläkin enemmän kustannustoimittajan kanssa. Me tehtiin Tommi Parkon kanssa tuon kokoelman käsikselle roisiakin karsinta- ja viilaustyötä, mutta kyllä, olisin tahtonut viilata vieläkin enemmän, aikaa ei ollut tarpeeksi. Kyllä se nyt harmittaa. Kiitos silti Parkolle, joka ei päästänyt helpolla vaan vaati perustelemaan ratkaisuja itselle. Hirmu arvokasta, ja kova työ hänellä siinä, ja oli siedettävä kompuroivan esikoisrunoilijawannaben heikkoja lauseita ja koristeltua tekstiä.

Minua kyllä lämmittää tuo black metal -asia aivan hillittömästi. Kuvasta sitä ei näe, mutta kädessäni on Jyrki-niminen vyötiäiskäsilaukku. Öriöri! Häkellyttää kyllä ehkä eniten kuitenkin tuo Edith Södergran -rinnastus: "Toinen toimiva osasto on nimeltään Arkiprinsessa. Siinä vältetään ylevyyden ja patetian hetteiköt. Runot ilmaisevat jotakin sellaista, mikä on koettu, sisäistetty ja muotoiltu tulkinnalle avoimeksi ilmaisuksi. Hellyys arkista prinsessaa, "pientä sisarta" kohtaan tuo mieleen Edith Södergranin runot. Näissä Taivalsalmen runoissa arkaaisuus yhdistyy luontevasti parhaillaan tapahtuvaan, mikä syventää sanottua." Terveisiä Hanni-Tuulialle siis, ja kiitos inspiistä!

Ai niin. Hyvää joulua, kanssaihmiset!

Onnea Akatemialle!

2007-12-17T19:17:00.000+02:00

Viita-akatemia reväisi Pirkanmaan taidetoimikunnalta kunniamaininnan, josta me mainitsemme, toisin kuin paikalliset lehtemme (kiitos, minavon, kun vinkitsit tästä!).

Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt

KULTTUURITYÖN KUNNIAMAININNAN

Viita-akatemialle

kohta kaksi vuosikymmentä jatkuneesta määrätietoisesta ja tavoitteellisesta työstä kirjallisen kulttuurin alueella.

Taidetoimikunta pitää oikeana tulkintaa, että Pirkanmaan vahva asema kirjoittavien ihmisten maakuntana on viime vuosikymmeninä monilta osin perustunut sille työlle, jonka laaja kirjallisuudesta kiinnostunut ja kirjoittajakoulutuksen merkityksestä vakuuttunut yhteistyöorganisaatio käynnisti vuonna 1989 perustamalla Tampereelle Viita-akatemian. Tuosta kauaskantoisesta päätöksestä seuranneen työn tuloksia ovat sen jälkeen voineet seurata myös muut kirjallisuuden ystävät suurella tyytyväisyydellä ja kunnioituksella. Viita-akatemia on tänä aikana kehittynyt monipuoliseksi luovan kirjoittamisen koulutusohjelmaksi, joka sisältää kolmivuotisen kirjoittajakoulun, avoimet kirjoittajaryhmät aikuisille sekä lasten ja nuorten sanataidekoulun.

Viita-akatemian kirjoittajakoulun vaikutus on ollut nähtävissä monien julkaisseiden kirjailijoidemme taustalla. Vierailevina opettajina ovat toimineet myös kirjailijat, joista osa on itsekin saman koulun kasvatteja. Paljon kertoo sekä hakijakunnan että kouluttajien vakavasta suhtautumisesta kirjoittamiseen se, että vain neljännes pyrkijöistä pääsee tekstinäytteen perusteella mukaan tähän tavoitteelliseen koulutukseen.

Viita-akatemia ei ole kuitenkaan ainoastaan ammattikirjailijakoulu, vaan se kannustaa ja ohjaa tuottamaan hyvin erilaisia tekstejä pitäen yllä kaikille avoimia kirjoittajaryhmiä, joissa annetaan opetusta sekä kirjallisten teosten julkaisemiseen pyrkiville että erilaisia kirjallisuuden muotoja ja lajeja vain harrastaville. Jotta kirjoittaminen ja yleisemminkin sanankäyttötaito pysyvästi säilyvät kulttuurissamme keskeisessä asemassa, Viita-akatemia on ottanut huolekseen myös kaikkein tärkeimmän ikäryhmän ja antaa lasten ja nuorten sanataiteen perusopetusta kolmelle ikäryhmälle. Myös akatemian sanataideopetus on luonnollisesti suunnitelmallista, tasolta toiselle etenevää ja sisällöltään kattavaa.

Pirkanmaan taidetoimikunta kiittää niitä taustavaikuttajia, joiden päätöksestä Viita-akatemia on syntynyt. Taidetoimikunnan antaman kunniamaininnan myötä kiitokset ohjautuvat myös kaikille sen tähänastisille kirjallisuuden ja sanataiteen opettajille, joiden ansiota on se, että akatemia on edelleen voimissaan.

Tampereella 17.12.2007 Pirkanmaan taidetoimikunta

Pertti Timonen Armas Ketonen

puheenjohtaja pääsihteeri

Kunniamaininta sisältää kunniakirjan ja Labyrintti-lasiveistoksen

***

Tuli taas yhteenkuuluvaisuuden tunne. Rakas yhteisömme ja siipivirittimemme saa sille kuuluvaakin arvostusta. Onnea, Viita-akatemia! Hyvä Kullervo Järvinen, Vuokko Tolonen ja Niina Hakalahti!

Niinasta tulikin mieleeni, että kiitos, Niina - keskustelumme taannoin iltateellä Akatemialla muutti suhtautumiseni koko runoilijuuteen. Minusta tuntuu kuin pintani päällä liikkuvat mannerlaatat olisivat nyt oman laavansa varassa, ja että kaikki olisi kohdallaan, aivan oikein nyrjähtäneenä. Kiitos tuhannesti. Mailaan sinulle tästä vielä, sitten kun minulla on oikeat sanat. Vaikka etenkin nyt on tuntunut, että vaikka olisi miten suuri tuli kirjoittaa juuri oikealle ihmiselle, sanat eivät koskaan taivu niin, ettei niille naurettaisi. "Mutta on yksi, joka ei naura - ja se on Saksalan Jaakko" (vrt. Pasila) (Ja naavis tietty, naavis ei naura kun muut.)

Ja ai niin, mitä Viitapiiriin tulee, me lähetellään taas piakkoin Ainon kanssa teille nättiä postia. Telakalta, luultavasti. :)

*

(Ai niin iskä. Kun luet, tarkastelethan lääkärinä, onko tämä lääkärin näkökulmasta terveellistä vai pitäisikö minunkin syödä muka enemmän kalaa? Kato iskä muutenkin pasilat, siinä on teille lisää heikkoa läppää Valintatalon kassalle...? ;) Ei niin, ettettekö osaisi sukuamme promota siellä jo ihan iliman! Hihihi.)

Alkon metafyysinen perjantai

2007-12-14T14:06:00.000+02:00

Kävinpähännii äsken postissa ja Stockmannilla ja harkitsin poiketa muina munmoina valtion alkoholiliikkeeseen noutamaan punaviintä illan kunniaksi. Huomasin kuitenkin rötvääväni keskellä syvällisiä kysymyksiä.

Tiesin suunnilleen, millaista viintä tahdoin ja löysin sen helposti. Ihmismuurahaispesässä edessäni jonottivat teiniritsahuppari sekä miehekäs nahkatakki, joka poltti punaista Marlboroa. Sen haistoi. No, kun ihmiset valuivathe ohitseni siinä, oli minun vuoroni hetikohta käsillä. Setä klingautti ostokseni kummallisen härvelinsä läpi ja kun näytin Electroniani, hän käski "laittaa sen sisään". Alkoi hihityttää. Keskittymiseni herpaantui ja ängin korttiparan väärin päin siihen lukijaan, joka avuliaasti väläytti ruudulle tekstin: "anna myyjälle". Pyrskähtelyni lomasta sain sanottua, etten osaa käyttää tällaisia vehkeitä ja myyjäke neuvoi minua survomaan korttini perse edellä siihen koneeseen. Tämän sentään osasin tehdä.

Nyt alkaa se pelottava osa.

Myyjän kirjoituttaessa kuittia katselin hänen selkänsä yli viereisen kassan tietokoneen ruudulle. Siinä luki isolla: KUKA OLET. Ei kysymysmerkkiä, ei mitään. Vain KUKA OLET. Oletettavasti tietty jokin tunnistusasia, ettei kuka tahansa saa viedä sieltä viinoja mukanaan himaansa tai veneensä alle, mutta se kysymys pysäytti. KUKA OLEN.

Kuka minä olen? Ja miksi minun on mentävä Alkoon kysyäkseni sitä itseltäni?

Kuka olet? Kuka minä olen. Tietysti sitä voi määritellä erilaisin attribuutein: vaimo, sisar, akka, hankala, emetofoobikko, kristitty, runoilija, blondi, tytär, ylioppilas, yo-datanomi, iloinen, utelias. Mutta ei se kenestäkään tee juuri häntä. Kun ihmisestä riisutaan kaikki kuvattavissa oleva, mikä se substanssi on lopulta.

Ja minkä takia tätä inttää minulta Alkon hämmentävän takkuisen näköinen ohjelmisto eikä peilikuvani?

Mainoskatko

2007-11-25T02:43:00.000+02:00

Uusimmassa runouslehti Kerberoksessa on muutaman mun runon lisäksi myös hieno essee Antti Nyléniltä.

Go get it. Now.

(Tarkkaavaisimmat voivat myös bongata minut Kaarina-päivästä huomenna, lisäinfoa mm. tässä.)

Unimaan lainaukset

2007-11-23T00:27:00.000+02:00

Ihmisten runoilla ja tarinoilla on aina hienoja syntykertomuksia. Olin pitkään sitä mieltä, ettei meikäläisellä ole kertoa sellaisia, sitten muistin erään uneni. Nyt minäkin pääsen kertomaan hienon syntytarinan! Edes yhden! Edes kerran!

Tämä on viime syksyltä.

Unessani olin runokeikalla ystäväni kanssa, luimme tekstejämme yleisölle. Meni myöhään ja bussit olivat jo menneet. Oli pimeää, tähdet liikkuivat hitaasti taivaalla. Hän soitti meille taksin, jota kuljetti tummahiuksinen, lakkipäinen mies. Istuimme takapenkille, mutta vähä vähältä ja taksimatkan kestäessä jostain syystä tuntikausia, nojauduin hänen syliinsä. Näin katulamppujen vilkkuvan ikkunoissa, ja hänen kasvonsa kylmänsinistä taivasta vasten. Hän katsoi minua silmiin ja nosti kätensä kasvojeni viereen ja sanoi:

"auringolla on piikit
kuulla on höyhenet
sade on suojatie lännestä itään"

Sitten hän hymyili. Ja minulla oli koko päivän sylistä herännyt olo.

Kyseinen runonpätkä tuli roisisti nyysityksi runosarjaani Veden suonia. Kiitos ystävälleni siitä! Ihmiset laukovat unissani muutenkin aika hienoja lauseita joskus. Tulee vaan toisinaan olo, ettei niitä saisi käyttää kun ne ovat jonkun toisen sanoja. Vai lausuvatko ne muka minun tekstejäni unissani aina. Hrhm. Sen kun näkisi, että lausuisivat unissani sir Jiin ja minun versiota Eino Leinon Nocturnesta. Se olisi aika hillitön kohtalo! (Se on muuten HIENO kun lausumme sen! Epäsovinnainen, roisi, alatyylinen, väärin, vino, hieno.)

Isiana Jones ja minä

2007-11-21T01:50:00.000+02:00

Minä rakastan isääni. Tämä entry tulee olemaan henkilökohtaisin koskaan kirjoittamani.

Kun olin 11, katsoimme isän kanssa Indiana Jonesia. Silloin isä ja minä sovimme, että kun olen 21, etsimme Nooan Arkin. No, nyt olen 25 ja sanovat löytäneensä arkin jostain vuorelta emmekä koskaan ehtineet etsiä sitä.

Kun olin pieni, lonkalta sellaisen 10-vuotias, kävimme Muinainen Egypti -näyttelyssä, isä ja minä, kahdestaan. Isä kertoi muumioista, siellä oli oikeitakin sellaisia. Katsoin niitä silmiin, joita ei ollut, vatsassa kieppui, ja vieressä ihmetteli isä, leuka taivutettu vasemmalle. Minä tiesin kuolleiden ihmisten arvon ja jo silloin ymmärsin, ettei tuhkalla ole arvoa ellei sitä joku sille anna. Ja me annoimme, isä ja minä. Me tiesimme, miten ruumis kuivataan, kuinka aivot vedetään koukulla nenästä ja kuinka kasvot voi säilyttää vuosien päähän. Seisoimme hämmentyneinä Taidemuseon kellarissa monta tuntia, isä taisi sanoa jotain alabasterin säilyvyydestä.

Kun olimme jo noutaneet takkimme narikasta, näin myymälän. Halusin hopeiset korvakorut, sain ne vaikka maksoivat 59 markkaa. :) Isä osti ne minulle. Ne olivat korvissani tänään, hopeaa. Kissansilmät, siniset. Tiesin jo silloin, että kaipaan niitä hetkiä kun seikkailimme. Ja tänään se tuntuu jo aika kipeältä, näemme jo harvoin. Isä kertoi kissoista, Egyptin kuumuudesta, kuivasta ilmasta, jossa kissat kiipesivät jumalina.

Meistä piti tulla tutkimusmatkailijoita. Meistä tuli... No. Meistä. Niin.

Meistä piti tulla vaikka mitä! Ja nyt pelkäämme matkustelua, ehkä, isä ja minä. Kun sanoin 11-vuotiaana isälleni auton takapenkiltä, että 21-vuotiaana olen kypsä lähtemään tutkimusmatkalle, sanoin myös sen, että minulla on siinä vaiheessa lapsi ja mies. No, mies on, lasta ei, eikä tule jos yhtään minusta riippuu se asia. Meidän piti tietää, tunnistaa, löytää, meidän piti etsiä Liitonarkki, meidän piti löytää kadonneita kaupunkeja.

Haluaisin mennä sukeltelemaan hylkyjä. En kehtaa. Enkä tiedä, millaisia haaveita isälläni on nyt. Ehkä isä haaveilee muista asioista nyt kuin löytöretkeilystä. Tai ehkä hän ajattelee vieläkin tuota. Ja sitä, kuinka leikimme autopesulassa Ihmemaa Ozia - minä olin Dorothy, isä oli Toto. Saimme kaikesta seikkailun - jopa tavallinen retki metsään oli retki ihmemaahan. Tai autopesulaan meno. Tai golfkentälle reissaaminen vielä silloinkin kun olin 20-vuotias.

Isäni on seikkailija, ja ehkä vain hieman tottunut siihen, että seikkailua ei voi tehdä kun rahaa ei ole tarpeeksi. Nyt olemme aikuisia, isä ja minä, joten mikä meitä lopulta estää lähtemästä indymatkalle?

Minä en tiedä. Olemmeko kasvaneet hitaiksi ymmärtämään.

Kuten todettu, rakastan isääni. Isäni on näyttänyt minulle sen, kuinka arjesta saa kauniin ja jännittävän vaikka se olisi muiden silmiin miten tylsä ja arvattava.

Olimme erottamattomat. Nyt meillä on perhe, kummallakin omanlaisensa. Etusormi ja keskisormi toistensa ympärillä, lähellä, mutta kaukana ehkä. Emme enää vie toisiamme taidenäyttelyihin tai unelmoi kaukaisista maista, joihin oli haudattu salaisuuksia. Emme ehkä enää odota suuria ihmeitä, jotka suistaisivat meidät ihmettelemään itseään. Meidän piti etsiä Raamatusta kadonneet esineet, liiton- ja Nooan arkki, veden alle kadonneet kaupungit. Luulen, että lähtemättä minnekään olemme jopa löytäneet ne. Ne olivat vain hieman erilaisia kuin odotimme. Mutta. Onhan meillä seikkailumme, kallionkielekkeet, kahdestaan keikkamatkalta lauletut laulut, hitaasti jäätyvät ikkunat. Meistä tuli tutkimusmatkailijoita, vaikka emme ehkä odottaneet juuri tätä tapaa etsiä ja löytää.

Minulla on sellainen isä, joka elämäni ensimmäiset 20 vuotta istui sänkyni laidalla, joskus luki ja yleensä kuunteli tai puhui. Vaikka osasin lukea, isäni luki minulle Pikku Prinssin syksyllä 1989 kun olin 7-vuotias. Minä en olisi runoilija, en olisi ihminen, en olisi mitään ilman ihmistä, joka kasvoi vierelläni vanhemmaksi, kasvoi isäksi ja ihmiseksi niin lähellä minua. Isä ei ole isä ilman lasta, eikä lapsi ole lapsi ilman isää. Minun isäni opetti minut käyttämään kompassia ja kertoi, mille puolelle puita muurahaiset rakentavat kekonsa aina. Ja se sama mies istui vierelläni kun tilitin nupuillaan olevia ihmissuhteitani, väsymystäni, hengellisiä kriisejäni, naiseksi ja ihmiseksi kasvamisen ahdistustani. Tutkimusmatkailija-seikkailijaisäni. Olemmeko kasvaneet hitaiksi ymmärtämään, niin, en tiedä. Mutta olemme kasvaneet. Niin ainakin luulen, toivon, tiedän.

Kun katson isääni silmiin, näen miehen, joka on vain 20 vuotta minua vanhempi ja jolla on uskallusta turvalliseen. Emme ehkä löytäneet arkkia, mutta meillä oli ja on toisemme - minun ainoa isäni, hänen ainoa esikoisensa. Ja siksikin rakastan Stingin levyä Soul Cages, Sting on omistanut sen isälleen. Seikkailijalle. Siihen on helppo samaistua. Joskus tahtoisin viedä isäni pois niin kuin hän, runon laulaja, nähdä maat ja meret kahdestaan. Ja me näimme! Kun olin pieni, me näimme! Kun olin 8, isäni vei minut ensimmäistä kertaa Ateneumiin ja kertoi jokaisesta klassikosta suuret linjat. Pienet linjat, merkityksettömätkin. Ihmetteli kanssani maalattujen miesten kalpeutta. Minun nuori isäni, ryhti, minun isäni, jonka otsalle kuvittelen aina seikkailijan hatun lierin, ja sen alle kauniisti tuikkivat silmät, samanlaiset kuin minun, saman väriset.

Olin väärässä kun ajattelin, ettei meistä tullut tutkimusmatkailijoita. Kyllä meistä tuli.

That night, he dreamed of the ship in the world
It would carry his father and he
To a place they could never be found
To a place far away from this town,
A Newcastle ship without coals
They would sail to the island of souls.

Kasarikudeangsti

2007-11-17T01:54:00.000+02:00

Viime aikoina olen enimmäkseen rankaissut itseäni vanhoilla Tenavatähti-videoilla YouTubessa (malliksi tässä 1990-vuodelta Daraleen Onks Tiina kotona, huomioi tyylikkäät taustatanssit ja vaatetus).

Hyi silmä kun noissa videoissa näkyy aika! Siinä ajassa on jotain äärimmäisen hehkeää. Silloin Susienne-munmo oli vielä nuori ja väkevä ja täynnä uskoa tulevaisuuden muotiin, sillä 80-luvulla kasvaminen vauvasta tytöksi ja ysärillä varttuminen ja teininä eläminen on yllättävänkin haastava ja kivulias asia - mitä siis muotiin tulee.

Oletteko pistäneet merkille, että nämä nykyajan tulevaisuudentoivonuoret pukeutuvat kasarityyliin ihan selvin päin ja tosissaan? Eivät pukeutuisi kyllä jos olisivat eläneet vartinkin sitä aikaa kun puudelipermanentti oli muotia ja jalkoihin piti pingertää kiiltävät, rumat JOKASÄÄN SAAPIKKAAT, joiden korko oli vino ja kärki suippea, ja puoleen pohkeeseen ulottuivat ne ja pillifarkut piti änkeä niiden sisään kun lähti pilottitakki päällään kartsalle teini paskaa puhumaan ja tupakalle. Eivät millään, eivät ikinä!

Vanhoja luokkakuvia katsellessa kirvelee sielua erityisen lämpimästi. Ja pakko sanoa, että ei ole meidän suvun valokuva-albumeissakaan riemusta riekkumista kun sitä kasarin loppua, ysärin alkua katselee. Miksi, oi miksi, hyvä Jumala, miksi minutkin on lapsena puettu pornonpinkkiin, olkatopattuun jakkupukuun ja annettu mennä ulos asunnosta? Herrani, minkä vuoksi?

Olkatoppauksia, hiuspantoja ja SAAPIKKAITA ('ttu mikä sana muuten siinä) hirveämpi lopunajan vitsaus on kyllä ollut NEONVÄRIEN saapuminen murrettuihin astioihimme. Ja kas! Taas näkyy neonvärejä Hennesin ikkunoissa ja siellä kassalla pönöttää murea teini, joka siitä häpeävaatteesta suostuu kirkkain silmin pulittamaan isältä pummituilla rahoilla pyydetyn 59 euroa. Ei riitä, että vaatteet(kin) huitelee hirmuisissa hinnoissa nykyään, mutta että pitää vielä painaa niihin neonväreillä saatanallisia koukeroita.

Olen varma, että helvetissä pukeudutaan ainoastaan neonväreihin. Ja kännisten kuoro taustalla laulaa taukoamatta Kirkaa siellä. Kaikilla on hiuspanta, saapikkaat ja olkatoppaukset. Resorihihat pitää olla ja collegekankaasta koko paska. Niin siis tietysti jos ei nyt toiseen turmion iljetykseen tule ennen helvetin avajaisia himo - nimittäin 90-lukuun. Vai oliko teistä hienoa kun ihmiset pukeutuivat oranssiin, hopeaan ja kultaan ja käyttivät pikkureppuja, joilla lähinnä pitäisi tappaa oravia eikä kantaa arvoesineitä mukanaan.

Kyllä 70-luvullakin osattiin kauheita vaatteita tehdä, en minä sitä sano, mutta jos pitäisi valita, että 80-luvun muoti katukuvaan vai neljätoista vuotta juurihoitoa kaktus hanurissa niin valinta olisi aika ilmiselvä monille. Ja monet tietysti valitsisivat kaktuksen ihan vaan kinkyyttään. Kyllähän sen nyt arvaa!

Näyteikkunoista ja nimestä

2007-11-15T02:40:00.000+02:00

Miten pesulaa mainostetaan näyteikkunassa? "Hei, me osataan pestä teidän kuteita, me laitetaan tähän ComicSansilla kivasti yhdys sana virheinen lätkä, että meillä on täällä kemikaaleja! Hienosti osattiin pyykätä täällä joku kapinen matto!"

Jösses mitä touhua.

Miten ylipäätään mainostetaan jotain abstraktia tai jotain sellaista, mitä ei voi laittaa näyteikkunaan? Vakuutusyhtiöt sentään keksivät jotain luovaa, mutta jos minulla olisi vaikkapa pesula niin en kyllä ihan oikeasti tietäisi, millaisia asioita sen firman maineen kohottamiseksi voisi laittaa siihen ikkunaan. Jotenkin kampaamotkin onnistuvat löytämään jotain hiusvärimainoksia ikkunoihinsa, mutta esimerkiksi tennishalleilla on aika säälittävät mainoskampanjat. Aina on jotain pahaa energiajuomaa siellä niiden vitriinissä. Hyi silmä! Hyi! Minkä takia!

(Ja minkä takia mun sukunimeä ei koskaan kirjoiteta oikein? Oli taas tänään lehdessä väärin se. Taivalniemeksi nimittävät kivasti ihmistä siellä. Isolla! Muita variaatioita tämän vuoden lehtijutuista on olleet mm. Taivalsaari, Taivalkoski, Taivallahti, Taivassalmi, Talvisalmi, Taivaltammi ja Taivaskoski. Jaa. Mikä siinä Taivalsalmessa on niin hankalaa. Ei ole hyvä tämä! Yhtään! Ei ollut hyvä sekään kun sukukokouksessa olivat typonneet sekä etu- että sukunimen ja siellä papereissa pönötti Sanna Komulainen. Kuka ihme! Mitä kummaa! Tiliti!)

NaNo!

2007-11-01T21:06:00.000+02:00

Nyt se kiroileminen ja rutina ja heittäytyminen ja narina taas alkoi. Tervetuloa Suen lähipiiriin ihmettelemään liiallista koneella istumista, äksyilyä ja hihitystä.

BTW-kummastelu

2007-10-28T04:55:00.000+02:00

Tuntuvat kirjoittavan kovasti fantasiaa, IRC-Gallerian Kirjoittaminen-yhteisön ihmiset.

I wonder, mikähän on näiden tekstien henkilöiden nimistä se prosentti, joka on revitty Bloggerin Word Verification -kentästä. Miettikää ny, nuo on aivan suoraan valmiita nimiä nuo mitä tuo masiina arpoo tuonne. Wexpco, Boctx-maan örkkivaltias! Yxahn, haltioiden salainen loitsu. Aokeehn, suuri velhoruhtinas, inkamuumio örkkinaama faaraonraato riippa-arse.

Ja paikallisella kielellä vielä loppuun tervehdys: zwoht! (Alatyyliä; älä kokeile tätä Btymew-maassa kun etsit rautatieasemaa!)

Absinttia Prahassa

2007-10-26T06:09:00.000+03:00

Muistin tänään, kuinka kerran syksyllä Prahassa ystäväni ja minä lauloimme suomalaisia lauluja (ja minä ranskaksi) sveitsiläisille nuorille hostellissa. Tarjosivat meille absinttia, me heille valkoviiniä. Melkein oli suomalaisen kirjallisuuden päivä.

Ja meillä paloi kynttilä silloin, oli aamuyö, ostimme lisää valkoviiniä aina kun edellinen loppui, kaksi euroa, lattialla, tyyny vinossa niin kuin aina siinä hostellissa. Se on rakas muisto.

Harmi, etten muista sen mukavimman nimeä. Nimitän häntä siksi Sveitsiläiseksi Könsikkääksi, Siksi Joka Puhui Eniten.

Seuraavana päivänä oli darra. :)

Kaipausasioita

2007-10-22T01:48:00.000+03:00

Tänään kaipaan kiireettömyyttä ja tapaa, jolla munmovainaa vaihtoi autossa vaihdetta, miltä auringon paahtama penkki tuoksui, kuinka lämmin olit kun nojasin sinua vasten siinä kuvassa, jota ei ollut. Tänään kaipaan sinua katsomaan minua kun en vielä huomaa, että katsot, nauramaan pilkallisesti sille, kuinka paljon rakastan puolikuolleita marjapensaitani yllättävän pimeän talon takana.

Tänään luin vanhaa puhettani, tällaista. Enkä tiedä, miksi juuri sinä solisit sen kaiken sekaan. Kaipaan munmovainaata, hyminäänsä - kuka tahansa voi laskea kahvikupin pöydälle, mutta kuka tahansa ei löydä siihen eleganssia.

Kerroin sinulle muutama päivä sitten, että kun äitini ja minä jaoimme munmovainaan asunnossa pitkäperjantai-iltana tavaroita, minä pidin maustepurkit ja hajuveden kun hän tahtoi vaasit ja korut. Nyt minä takerrun näihin typeriin sivulauseisiin kuin viimeiseen muistoon, vasta nyt, koska nyt ne ovat sitä.

(Niin ja hei, hyvää syntymäpäivää, naavis. :) Anteeksi kun viestin sinulle kuudelta aamulla. Oli ikäväkaipaus, tiedäthän.)

Eilen luin miehelleni ääneen päiväkirjojani, ensimmäistä kertaa. Tuli hetkeksi olo, että minun kanssani on oltu tavalla, jolla on ollut merkitys. Olen pohtinut paljon uskontoa, sen suhdetta minuun, minun siihen. Ja Luoja, miten olen kihartunut.

Mitä uskonto merkitsee sinulle? Tai mummo, vesi tai etäältä leijuva savukalan tuoksu.

Minusta kirjoitettua

2007-10-19T16:48:00.000+03:00

Tänään puhelimeni soi klo 15:23:17 ja siellä soitti minulle ystäväni, joka oli kirjoittanut runon minusta. Sillä lailla liikutti ihmistä. Sain luvan jakaa sen kanssanne, joten jaan. Kiitos tästä, Stanzara.

"Kutsut itseäsi mummoksi jo
kaikennähneeksi, ilon & surun kehrääjäksi

Niistäkö langoista koko suvulle
muistosukat, surupukineet?

Katso nyt itseäsi katso
äläkä häpeä!

Sanat sellaisia että
ne tekee mieli juosta kiinni
kehystää, pitää omana

Kuka olet, sinä minulle rakas?
Lainatakseni epäsuorasti häntä, joka sanoi paremmin:
kuka olet, se ei ole toisten sinuun rakennettavissa
ei muiden tehtävissä
itse sinun tulee -
Sitäkö pelkäät?

Muistutan sinua, sisar:
ensin pitää olla nainen, kaikesta vapaa
Täytä siis rohkeasti viinillä tämä malja
piripintaan, ja
mieli on kasvain eläimen päässä
mieli on kasvain eläimen päässä
mieli on tehdä
etkä sille voi -"

(Tunnustan, että liian usein häpeän. Lienee ehkä elämäni suurin missio unohtaa häpeäni. Kiitos, että aina joskus löytyy joku, joka muistuttaa.)

Viikon keskikohdan säätiedotus

2007-10-18T01:58:00.000+03:00

Arvelin jakaa muutaman kuvan kun muistin yhtäkkiä jotakin vavisuttavaa. En tahtoisi pitää sitä muistoa itsekään, se on aika sininen.

Kuinka lapsena pelkäsin sitä taloa. En tosin vieläkään saa siellä unta niin että voisin sanoa nukkuneeni hyvin.

Nyt on ikävä sinne. Ja Prahaan, tietysti. Aina Prahaan. Tampereen ilmassa on nyt sellaisia tuoksuja, joiden kanssa oleminen tuntuu luonnollisuudessaan kovin, kovin haastavalta.

"Muiden mielestä minä olen piirastaikinaa. Leikkaa, muovaa, unohda kerrokset. Kunpa minut olisi leivottu kielletyistä hedelmistä, olisipa minussa kirkkaammat värit. Mukaudun rypytettyihin reunoihin, tuoksun kun se sopii muille. Olen mauton, hajuton ja näkymätön kunnes uskallan enkä minä taida uskaltaa. Minulla ei ole yhtäkään sormea, jonka voisin näyttää taivaalle. Suunnistan tähdettömältä taivaalta, osaan rastin toisensa jälkeen enkä osaa lopettaa ajoissa.

Olen tahtonut usein katsoa taivasta silmiin. Olen tahtonut kertoa jollekin ne kuviot, jotka sen arpisissa poskissa näen. Ehkä olen tahtonut kysyä joltakin, näkeekö hän samat kuviot kuin minä. Samat laivat ja aallokot. Joskus unissani taivas ottaa kiinni maahan hurjalla, pyörivällä liikkeellä. Jos uskaltaisin, en niissä unissa väistäisi. Tahtoisin nähdä, väistääkö se. Onko Jumalaa. Onko Hänellä sormia. Onko tahtoni vapaa ja toteutuuko se aina ja väistämättä vaikken välittäisi, millaisissa hinnoissa se on?" -Ena Andralle kun nojaavat muurin eri puoliin

Pienestä verenkuvasta ja sen tilaamisesta

2007-10-06T10:10:00.000+03:00

Jos tahdot tilata uuden kirjani, heitä vaikka sähköpostia asiaa hoitavalle ihmiselle tässä vaiheessa: pirjo.putus@kaarina.fi

Subject: Pieni verenkuva

En usko, että on kallis. :) Toivon, että teksti maistuu!

*** Edit: lehtijuttuja aiheesta tässä ja tässä ainaskin. Varoitus! Kuvat saattavat ahdistaa herkempiä katselijoita. :)

Runo-Kaarina

2007-10-05T15:29:00.000+03:00

Ensimmäinen runokirjani Pieni verenkuva julkaistiin Turun kirjamessuilla tänään. Esikoisrunoilija Susanna Taivalsalmi. Kaikkea sitä. :-)

***Edit 10.10.2007: terveisiä aviopuolisolle, kekä typotti näemmä kirjamessuilta tämän nettiin laittaessaan esikoisrunoilijan erikoisrunoilijaksi. Vaikka toisaalta kyllähän se paikkansa varmaan pitää kun ala-asteen opettaja rouva M sanoi aikanaan, että "Susanna on erikoinen lapsi". Korjataas nyt kuitenkin se oikein kun kerran jo tässä vaiheessa joku sen hoksasi. Liikuttavaa. Kiitos Palin.

Kirjoittajan persoonasta, vanhoista päiväkirjoista ja peloista

2007-10-03T13:07:00.001+03:00

Sir Jii evästi minua eilen pikaisesti kaikenlaisia tulevia haasteita varten. Tuntui mukavalta istua höpöttämässä, edellisestä tapaamisesta kun oli taas pitkä aika. Hän katseli haikeana printtaamaani runopumaskaa ja oli iloinen siitä, että tekstiä tulee taas minusta. Vuosia olin aivan hiljaa, tai no, lähinnä pelon lamaannuttama vaikka sanottavaa olisi ollutkin.

Eilen Runokaraokessa minulta toivottiin niitä tekstejä, joita luin keväällä. Hyvä kun ei ole mitään näkemystä keväästä enää, hih. Muutamat narisivat kun en eilen noussut lavalle, mutta aikataulu oli kovin kiireinen ja jonossa paljon sellaisiakin ihmisiä, joilla oli oikeasti jotain sanottavaa. (Onnittelut vielä muuten Ihoteollisuudelle antologiasta!) Itsellä on nyt niin suuri urakka takana, että tuntuu kuin kaikki sanomani olisi jotenkin... raskaan tuntuista. Tai että pitäisi jakaa aina jotain niin syvästi itsestä, ettei siihen ole ehkä voimia. Ja vaikka olisikin, tahdon nyt rauhoittua hetkeksi. Tulee aika, ja on jo, jolloin on pakko jaksaa kertoa kirjoittamisistaan, peloistaan ja rohkeuksistaan enkä tiedä, olisiko eilinen lavalla tekstien takana ollut avonaista vai mitä.

Hurja, hurja olo kyllä. Mietin jatkuvasti kysymyksiä, joihin minulla pitäisi olla vastaukset. Ei ole. Enkä tiedä, miten ja mistä niitä pitäisi alkaa etsiä.

Olen joutunut lukemaan vanhoja päiväkirjojani erästä projektiani varten. Ystäväni Ulla vinkkasi hyvän aiheen ja nyt yritän puolittain epätoivon ja puolittain hihittelyn vallassa saada materiaaliani kasaan. Kamalinta on ollut lukea päiväkirjoja niiltä ajoilta kun olen ollut 17-19-vuotias, niissä näkyy niin selvästi liiallinen oma yrittäminen yhteisöissä, joiden nimiä pelkään yhä kirjoittaa. Jos saan tämän projektin kirjoitettua loppuun, siitä tulee varmasti terapeuttisinta, mutta kamalinta tekstiä mitä koskaan tulen kirjoittamaan. Samaan aikaan kun se pelottaa, uskoisin vahvistuvani sellaisten asioiden kirjoittamisesta ulos, esille.

Printtasin eilen kokoelmaluonnoksen, johon Hanniina ehti jo jotain merkintöjä tehdäkin. En tiedä, kuinka paljon se poikkeaa tyylillisesti ensimmäisestä luonnospumaskasta, mutta tuon tokan kokoelman runot syntyivät hirmu paljon kivuttomammin kuin ensimmäisen. Ensimmäisen kohdalla pelko on niin vahvana läsnä, että itseäkin pelottaa katsella sitä nyt. Nyt on vain odotettava ja luotettava. Pelättävä toivottavasti vähemmän.

En sanoisi olevani arka. Utelias kyllä ja varovainenkin. Ei muuten sano Raamattu turhaan vanhojen asioiden kaivelemisesta, että tikku silmään sille kekä vanhoja muistelee - paikoin omien teinirunojensa lukeminen on ollut infernaalisen ellottava kokemus! Ensirakkaudesta lukeminen oli tukehduttavan kauheaa. Voi, miten tosissaan sitä oltiin silloin! Ja kuinka kirkassilmin uskallettiin katsoa tulevaisuutta, että siellä se on, itsensä toteuttamisen ja onnellisuuden luvattu Shangri-La, tuolla, ja sitten kun ikää on tarpeeksi, minulla on se kaikki. No, vähänpä tiesin, ja sitten kuitenkin... Elämä on kohdellut kauniisti. Onneksi ei silkkihansikkain.

Nyt kun tuo yksi luonnosnippu on printattu, en enää voi vältellä pidempiin teksteihin tarttumista. Päiväkirjoja lukiessani huomasin siellä vaiheen, jolloin olin aika tosikkomainen. En tiedä, milloin olen alkanut uskaltaa suhtautua kirjoittamiseen kevyemmin, tai tavallaan ilman painetta siitä, että jokaisen rivin on oltava heti täydellinen osa täydellistä kokonaisuutta. Onko runoilija aina lopultakin tosikko. Millainen ihmisen on oltava tullakseen hyväksytyksi porukkaan?

Muistan taannoisen keskustelun eräällä kirjallisuusfoorumilla, jossa minuakin monien muiden humoristien ohella kritisoitiin sanoin "et sinä voi olla oikea runoilija kun kirjoitat tuollaisiakin tekstejä". Se tuntui jo silloin oudolta, mutta viime päivinä olen miettinyt tätä enemmän taas. Syistä, joita en voi kertoa jouduin kitkemään itsestäni kirjoittamisen takavuosina kokonaan pois, oli oltava hiljaa ja etenkin ilman huumoria. Nyt kun uskallan kirjoittaa kevyemmistäkin asioista kuin onnettomasta rakkaudesta ja kuolemasta, sitä pidetään ristiriitaisena asiana runoilijuuteeni nähden. Heikentävätkö blogientryt apinoista tai Mikki Hiiren antikristillisyydestä sitä kuvaa, jonka nuo kritiikin esittäjät olivat itse minusta luoneet lukemalla ainoastaan runojani? Jos ihmisessä on monta särmää eikä niitä kaikkia voi hyväksyä - eikä kyllä tarvitsekaan - niin miten ihmeessä sen tarvitsisi olla ristiriidassa?

Minulla on missio. Tahdon näyttää värini. Olla pelkäämättä. Yritän opetella sitä tarpeeksi pienin askelin. Alan vähän kerrallaan tuntea ääriviivani. Kiitos siitä, sir Jii ja Hanniina. Eilinen teki paljon.

Miksi on hyvä, ettei Suomessa ole puuapinoita

2007-10-01T10:59:00.000+03:00

Tänään mietin sitä, miksi on hyvä kun Suomen metsissä ei asu gorilla eikä muu iso apina. Siksi on hirmu hyvä, että jos sieltä puun oksalta sellainenkin iso otus ottaa ja paskoo niin se voi olla suunnistajalle ja partiolaiselle kauhea asia - lämmin varmasti, mutta ikävä yllätys. Ja kun niillä on se ikävä tapa paiskoa kädellisen käsillään asioita niin sellainen ei myöskään heitä jeriään ulkoiluttavaa Jontea pataan kävyillä sieltä metsän rajasta. Voisi olla rasittavaa olla lenkillä kun sieltä ilmehtisi iso apina takaisin kun puuskuttaisi läähättäen siitä ohitse kuin Bryggare. Siellä oksalla se apina matkisi Bryggaren elkeitä ja käyttäisi oksia riukunaan. Enää en halua valittaa linnunpaskasta hartioilla tai muista - tilanne voisi olla paljon pahempikin! Ja miettikää sitä kun ne hyväkkäät pingertävät pihojen lintulaudoille haaskalle! Pulut pelkää ja tintit kuolee sukupuuttoon kun satakiloinen apina vetää niiden safkat sieltä laudalta.

Kaikesta voi olla kiitollinen jos vain haluaa. (Tai jos on liikaa mielikuvitusta ja aikaa?)

Poirot-boksista, assosiaatioista ja Jyrkin miinuspuolista

2007-10-01T03:36:00.000+03:00

Viime päivinä olemme askarrelleet miekkoisen kanssa läpi uusinta viihdepakettiamme, addiktiotamme. Tilattiin tällainennii Hercule Poirotin kaikki jaksot sisältävä kiva boksiasia.Siinä se nyt on! Ja hieno. Tulee aina lapsuus mieleen kun noita katsoo. Illat äidin kanssa sohvalla popcornia rinnuksilla. Silloin jokin hyvä sarja oli aina koko päivän kohokohta - oli näitä hyviä sarjoja kuten Murhasta tuli totta, Father Dowling mysteries (mikä se muuten on suomeksi?), Koira haudattuna, Columbo, Ihmemies ja suurin suosikkini Matlock. Tosin ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun äidin kanssa laitettiin Matlockin tunnarin soidessa kananmunat kiehumaan ja räjäyteltiin ne seinälle kivasti kun kumpikin juuttui juoneen. Tästä #errillä jaksetaan kuittailla vieläkin, jotkut jopa nimittävät kananmunien keittämistä Matlock-ilmiöksi. Epäkiinnostava kuriositeettianekdootti Susienne-munmosta: en osaa vieläkään keittää kananmunia räjäyttämättä niitä seinälle. Mitäs omistetaan hella, jonka saa kahdelletoista. Minulla oli pitkään Matlockin tunnari soittoäänenä kännykässä ja eewiik naureskeli koulussa päin naamaa viehkosti kun nimitin puhelimen sointia Matlockin profetoinniksi. Tästä jäi hänelle assosiaatio profetointi - Matlock. Assosiaatiot kiinnostavat minua. Aikamoista, että jollekin tulee papaijasta mieleen papukaija ja toiselle verilammikko, kolmannelle anustappi ja neljännelle Laura Palmer. Voisin leikkiä assosiaatioleikkiä tuntikausia. Se oli aikanaan luokan kanssa baarissa kova hitti, muuten!

Matlock on äijä. Mutta Poirot on kanssa. Miksi nykyään tulevat sarjat eivät tunnu niin hyvältä enää? Miksi en jaksa innostua esim. O.C:stä tai Aliaksesta? Olenko vain ronkeli?

Muuten. Sain vyötiäislaukkuni. Olen lyönyt sillä jo useita ihmisiä. Laukku on aivan mahtava, mutta siinä on ainakin kaksi miinuspuolta. Yksi: se on aika pieni, en voi kuljettaa mukana kuin puuteria, huulipunaa ja neljää muovikorttia, avaimestakin oli otettava perä pois. Kaksi: se houkuttelee... lapsia. Hirveästi vetää puoleensa niitä se laukku! Mutta on se niin ihanakin, voi että! Gealach tuli kadulla vastaan ja huomasi jo ennen naamaani Jyrkin - "oo, tuossa se nyt on!". On se hyvä kun laukullaan saa niin verrattomia määriä huomiota, että naaman hirvittävyyteen ei enää kukaan kiinnitä huomiota. ;)

Nyt arvelin pohtia sitä, kakkaavatko suuret apinat korkealta puista ja onko jollekin Pedro-nimiselle koskaan käynyt epäonnista hetkeä puiden alla kävellessään. On se hyvä, että Suomen metsissä on vain oravia, siellä korkealla. Tätä aihetta tuossa pohdiskeltiinkin alkuiltapäivästä #antikarismatialla, mutta vielä se jaksaa kiehtoa ihmistä. Jolla on selkeästi aivan liikaa aikaa ja mielikuvitusta. Pohdiskeluun siis. Heti seuraavan Poirotin jälkeen.

Puu

2007-09-27T00:50:00.000+03:00

Minulla ja meillä on muuten adoptiopuu, Viktor. Mistä tietää, että on liian kännissä? Kun viime syksynä päätyy HAUTAUSMAALLE juomaan viinaa Naisensa kanssa ja halailemaan puita. Oli hieno ilta se viime vuonna kun adoptoitiin puu. Ihmisille!

Mutta Viktor. Oi, kaunis Viktor.

Viktor on äijä.

(Ja ehdotan lukemaan myös mun rakkaan Minnan omppublogia tuolta sivupalkista! Se on hieno ja luova blogi. Kaksi päivää Viidassa ja se jo tekee kirjoittajan, huomaan. Taidan rakastaa tekstinsä lisäksi myös tyttöä itseään. Ehkä piankin mennään ja katsotaan valokuvia. Niin ja joo, onnea myös asarumille Viitaan pääsemisestä! Mahtavuus! Onnea ihmisille! Se on Iso Asia ja Suuri Askel! Viita näyttää. Pelottavastikin.)

Viktor on kuningas. Tarttis oikeasti mennä tervehtimään sitä taas. Humalablogitusta tuetaan. :D Haha! Eipä tätä tosin ihminen jaksa kauaa, onneksi miesi tulee Tanskasta kohta.

Fobioiden älyttömyydestä ja vaikeudesta

2007-09-14T02:11:00.000+03:00

En varmasti ole ensimmäinen enkä viimeinen kummallisten fobioiden ihmettelijä. Itsekin foobikkona tiedän, kuinka invalidisoivaa absurdi pelko voi olla, mutta silti tuntuu hieman omituiselta, että joku voi tosissaan ja selvin päin harjoittaa esimerkiksi jotain seuraavista, mielestäni kiintoisimmista ja ehdottomasti oudoimmista mielenoikuista:

Sinistrofobia, vasenkätisyyden pelko

Olisi se kauheaa kun heräisi aamulla ja toteaisi kauhukseen, että kirjoittaakin vasurilla eikä oikealla kädellä yhtään! Ja olisi se hirveää jos joutuisi laatimaan treffi-ilmoitusta niin että "hei sinä vapaa 25-35-vuotias, hyvännäköinen oikeakätinen mies! Sinua etsii sinistrofoobikkonainen". Toisaalta oikeakätisyys on kyllä helpompaa varmaan kun sakset on käteensopivat, purkinavaajaa on mahdollista käyttää ihmisen eikä niin hirveästi ahdista kuulakärkikynällä töhrääminenkään. Mutta siitäpä saisikin kivan mission elämälleen - "jos herään vasurina joku päivä, vedän itseni jojoon". Kiitos Paliinille moisesta oivalluksesta. Vastaavasti vasenkätiset voivat säikkyä kivasti loppuikänsä sitä, että joutuvat linja-autossa istumaan jonkun oikeakätisen viereen. Niin käy joskus! Eikä edes Activia auta!

Desidofobia, päätösten tekemisen kammo

Se voisi olla muuten keskimääräistä vaikeampaa jos joku tuttava kammoaisi kaikenlaisten päätösten tekemistä. Saisi sätkyn joka kerta kun pitäisi päättää, meneekö kanta-Siwaan nyt vai kohta ja kirkuisi naapurit järjestään sivuun kun ei vaan osaisi päättää, katsooko SubTv:n vai MTV3:n ohjelmia. Kylään mennessä sillä olisi vaikeaa kun sitä ahdistaisi päättää, ottaako se portaat vai hissin ja ruokapöydässä sillä vasta kamalaa olisikin kun se kieltäytyisi päättämästä, ottaako kaksi vai kolme perunaa. Eikä se osaisi päättää mitä toivoo joululahjaksi! Niin ja äänestyspäivä olisi sille elävä helvetti.

Atatsagorafobia, unohdetuksi tulemisen kammo

Luulen, että jos olisi unohdetuksi tulemisen kammo niin voisi olla aika huomionhakuinen persoona. Ja luultavasti tilaisi niin montaa lehteä, että eteiseen ei pääsisi jos ei olisi kotona vastaanottamassa postiaan joka päivä. Sellainen tyyppi luultavasti vastaisi kaikkiin kyselyihin ja soittelisi joka päivä tuttunsa läpi niin että lopulta saisi kahdeksantoista lähestymiskieltoa ja kolme koiranpuremaa kun kävisi niin usein kylässä, että Rekulla menisi hermo.

Plutofobia, rikkauskammo

Ehkä typerin kammo ikinä. Jos olisi rikas niin siitähän pääsisi helkkarin helposti eroon. Mitä halvatun kammoamista siinä on, häh! *katkerana*

Lähipiiristäkin löytyy mielenkiintoisia fobioita. Eräs läheinen ystäväni pelkää lintuja ja perhosia. Entinen työkaveri pelkäsi helvetisti reikiä. Monet ystäväni kärsivät kookkaasta emetofobiasta (oksentamisen pelosta), näin myös minä. Joskus telkkarista tuli 4D-dokumentti ihmisten älyttömistä fobioista ja vaikka ensin nauratti hirveästi niin aika pian lakkasi hihityttämästä kun huomasi, kuinka mielettömän paljon pelkääminen rajoittaa ihmisen elämää. Siinä dokumentissa oli kaveri, kekä oli kokki ja pelkäsi aivan sairaalloisen törkeästi papuja. Paniikkikohtauksiin saakka pelkäsi papuja se iso mies! Sitten siellä oli nappeja pelkäävä nainen ja siilejä hysteerisesti säikkyvä setä.

Oksentamisen pelon vielä ymmärrän, eihän se kivaa ole. Mutta että siilit? No joo, voihan sellainen satuttaa jos päälle sattuu astumaan. Napit? Pikkuiset napit paidassa ja paniikiksi heti?

No, toisaalta en ole kekään näitä asioita arvostelemaan. Olen yhä ainoa tuntemani ihminen, kekä kärsii häiritsevyyteen asti lilapsofobiasta, eli tornadojen (ja myös hurrikaanien) pelosta. Kyllä sekin aiheuttaa ihmiselle aika sekavan olon jos ei voi mennä ukkosella ulos. Sellaisen jos joskus näkisi luonnossa niin voisi tulla kyllä Karpolle asiaa. "Haloo, täällä Karpo" "Haloo, tuli ihan hulluksi tuo ihminen. Se lyö päätä seinään kun näki tornadon. Sillä lailla takoo. Ketä voi syyttää tästä?"

Jos jokukekä tahtoo aihetta tutkailla niin esmes tässä Maury kiusaa naista, kekä pelkää kuollakseen ilmapalloja. Pelko on eri asia fobia. Fobia vaikuttaa kaikkeen ja on oikeasti inhottava asia. Uskon, että fobiastakin voi parantua tai ainakin sen kanssa voi oppia elämään. Fobioiden yhdistelmät voisivat olla kiintoisia, esimerkiksi se, että pelkäisi yhtä aikaa avaria ja ahtaita paikkoja tai istumista ja seisomista. :) Kai niitä kaikenmoisia löytyy. Itse olisin iloinen jos joskus voisin olla ukkoskelillä ulkona ja vaikka etäältä ja turvasta nähdä tornadon - ja pysyä järjissäni. Tai olla pelkäämättä niin jumalattomasti vatsataudin saamista. (Siellä jossain se väijyy kuitenkin! Sulla, mulla ja Hentun Liisalla! Puhumattakaan siitä Puntun Paavosta, tautipesäke sekin varmaan.)

Katusaatana

2007-09-13T04:27:00.000+03:00

Kuinka voi olla mahdollista, että rakkaaseen maahamme, johon jo niin monia kymmeniä vuosia sitten on profetoitu herätystä ja Jumalan suuria ihmetekoja, rantautuu näin jumalaton ilmiö!

Eilen olin kaikessa rauhassa menossa bussilla Tampereen keskustaan kun äkkäsin Raxin edessä viuhtovan, ihmisen kokoisen pizzaslicen. Se oli valtava ja kauhea, ja muovia niin kuin Michael Jackson. Kun sain itseni edes so-so kasaan yllättävän ja hyvin vakavan ja kookkaan repslol-ilmiön jäljiltä, minun oli tiedotettava asiasta joillekin ystävilleni. Saamani reaktiot olivat järkyttyneitä, toki itsekin olin yllättynyt siitä, että tällaisessa pienessä kaupungissa tuollainen jumalattomuus valtaa alaa.

Miten joku ihminen on voinut luultavasti selvin päin ja tosissaan ottaa tuollaisen toimen! "Hei, nimeni on Frank, olen helkkarin ihmispizza tässä Hämeenkadulla iltapäivisin", ei hyvä Sylvi sentään. Tottakai sitä niin kovasti jännitettiin, tuleeko 9/11-iskuja, mutta tuo meni perkeleellis-saatanallisuudessaan jo kaikkien terroritekojen kärkeen.

Kuinka voi peruuttaa näkemänsä asian? Ensin peruuttaisin goatsen ja sitten tuon teinien pizzanaamaisuudelle irvailevan puhallettavan Ilmestyskirjan Pedon. Mikä ihmeen rodittomuus tätä sinänsä aivan järkevää sakkia vaivaa! Miksi sen piti viuhtoa sillä tavalla! Olisi nyt pönöttänyt siellä rauhassa ja inhimillisessä kurissa ja nuhteessa, olisi se viesti*) mennyt perille silläkin. Miksi pitää aikuisia ihmisiä (ja lapsia!) pelotella tuollaisilla kun kuitenkin ollaan sisäänpäin kääntynyttä kansaa. Turpiin pitäisi pistää tuon idean isää. Tai luultavimmin idean äitiä. Naiset on aina asialla tällaisissa.

Piti kiertää monta korttelia paluumatkalla, ettei olisi tarvinnut puhua sille kofeiinihuuruiselle muovipepperonille, sille lopunajan eksyttäjälle. Ylimääräistä kävelyä järjesti ihmiselle se kauhea pumpattava pizza-asia! Sinänsä hyvä, että oli sentään Raxin mainos se iljetys eikä esimerkiksi Sipoon liha- ja jänneteurastamosurvomon rietas marionetti! Tai kuten isäni viisaasti totesi, onneksi ei ollut mainostamassa jauhelihakeittoa.

*) "Meillä on huonoja ideoita, syökää meillä!"

Ne on tehneet laukun Jyrkistä!

2007-09-07T01:48:00.000+03:00

Otin selvää.

Suomen laissa ei mainita sanallakaan vyötiäistä. Mitäs peliä tämä tällainen on. En vallan hautaa haavettani omasta irl-vyötiäisestä vielä, mutta lohduksi ensi paniikkiin olen joutunut jo kehittämään koko liudan keinoja.

Olen ensinnäkin puhunut. Puhuminen helpottaa. Olen jankannut ihmisille yötä päivää siitä, miten hieno eläin vyötiäinen on ja kuinka söpö se on pienenä ja kuinka herttainen se osaa olla esimerkiksi eräässä wikipediakuvassaan. Tämän lisäksi olen imitoinut vyötiäistä kotioloissa sekä googlettanut vyötiäiseltä näyttäviä poliitikkoja, joita voin äänestää ensi vaaleissa. Isä ei näytä vyötiäiseltä kauheasti. Harmi. Kai.

Paras tulee kuitenkin tässä.

Vooi että! Katsokaa nyt sitä! Sellaisen saan, eilen pistin tilaukseen moisen. Onko ehkä tyylikkäin käsilaukku ikinä! Sen spekseissä luki, että "an ideal unique gift for any woman". Minä kyllä opetan tämän jyrkin puremaan jos näen joskus jollain samanlaisen. Tässä asiassa olen mustasukkainen - jokaisella olkoon oma vyötiäisensä, paitsi mulla vain oma eikä muilla yhtään tuollaista.

(Miksiköhän tämän "jyrkilaukun" kategoria oli "weird gifts". Hm.)

Niin joo ja muuten. Kompastuin tänään myös tuttavain kautta tähän laukkujen epäjumalhahmoon. On ehkä sairainta ja pelottavinta jos nahasta tehdään lohikäärmelaukku. Loharilaukku! Ihmiselle!

Hieno lemmikki-idea sille, joka ei niin välitä marsuista tai akvaariosta

2007-09-05T08:55:00.000+03:00

Minä tiedän, millaisen lemmikin haluan sitten kun Kissasta aika jättää.

Vyötiäisen.

Miettikää, olisiko suloisinta kun sellainen tulisi niillä töppöjaloillaan eteiseen vastaan kun tulisi kotiin ja pönöttäisi siinä ja sanoisi luultavasti "fnang" tai muuta älytöntä.

Katsokaa nyt toista kun se siinä syö! (Lähde: Minnesota Zoo) Olisiko ehkä hienointa kun tuollainen elukka majailisi meillä. Mieskin innostui aiheesta heti, komu toivoi mustan vyön vyötiäistä. Hih.

Ja tiedättekö mikä olisi parasta siinä, että olisi lemmikkinä vyötiäinen eikä marsu tahi kissa? Sille voisi antaa nimeksi Turre, Pörrö, Markku, Jeri, Tauno tai Jyrki. Minusta Jyrki sopii nimenä aika helkkarin huonosti vyötiäiselle. Siksi se olisi paras vaihtoehto nimeksi. VOI kun se sieltä tulisi kynnet lattiaan raaviskellen eteiseen kun huikkaisi tervehdyksen saapuessaan. Sille voisi opettaa vaikka mitä temppuja ja syöttää kaikkea paskaa. Kaverit kun soittais, että baariin sieltä niin voisi sanoa, että "emmä, Vyötiäinen ja minä katsotaan Pelkokerrointa ja syödään homejuustoa, sammakoita ja etania". Mmm. Tokihan tuosta tulee isona ruma kuin saatana, mutta niin siitä tulee isokin. Tuliskohan naapureilta palautetta jos veisi Jyrkiä remmissä tuohon pihaan ja antaisi sen syödä kukkia kun itse seistä pönöttäisi vieressä ja lässyttäisi sille.

Olisikohan siinä tymäkkä haju? Oppisikohan se sontimaan hiekkalaatikkoon? Kerjäisiköhän se ruokapöydän vieressä herkkuja kun olisi vieraita kylässä? Oppisikohan se nimensä tai antamaan tassua? Voisikohan sille opettaa herkkujen avulla kierimistä tai kuolleen leikintää? Saako sitä kuljettaa kaupungin autossa? Mistä vyötiäisen saa? Mistä sille voi ostaa kaulapannan? Pitääkö vyötiäisestä maksaa veroa? Kauanko sellainen elää? Näkeeköhän se värejä? Tulisikohan se viereen nukkumaan? Jos, kerjäisiköhän se rapsutuksia leuan alta? Onko sillä leuka?

Vyötiäinen nimeltä Jyrki. Kuulostaa aiheelta, josta kuullaan vielä vaikka ei ehkä olisi aivan tarpeenkaan. Mutta minä haluan vyötiäisen ja se on sillä sitten hyvä.

Ratkaisu nälän poistamiseen maailmasta

2007-08-29T21:42:00.000+03:00

Minä tiedän, kuinka maailman nälänhätä ratkaistaan!

Ratkaisu tälle ei itse asiassa ole kovin monimutkainen vaan ensimmäisiä maailmassa todettuja lakeja - nimittäin naisten tapa saada kärpäsistä härkäsiä.

Ja mikä onkaan härkänen? Se ei ole aivan täysikasvuinen härkä vaan pikemminkin pienoishärkä, härkänen, pikkuhärkä. Sellainen saadaan aikaan kärpäsestä, tuosta öidemme kirotusta valvottajasta. Yhdestä kärpäsestä saa aina yhden härkäsen, joten eikun hommiin tämän kanssa!

Seuraavan kerran kun joku naispuolinen toverinne (?) on PMS-vaiheessa, herne nenässä tai muuten vain oma itsensä, muistakaa esimerkiksi seuraavat herkut, joita voisimme tarjota nälänhädästä kärsiville veljillemme rajojen tuolla puolen:

-härkäsrisotto (kahdesta härkäsestä tehty riisin kanssa vatvottu soosi, ei vaadi vihanneksia)
-härkässelykset
-härkästä punaviinikastikkeessa (punaviinin voi jättää pois jos ei usko riitä sitä vedestä taikomaan)
-härkäskääryleet (varmasti pahaa, mutta ravitsevaa)

Kyllä nainen on ihmeellinen asia! Näin pienellä vaivalla saatiin ratkaistua suuri ja vaikea asia, mutta, then again - naiset ovat toisinaan sen arvoisia ilman L'Orealiakin. On se hyvä, että naisia on. Muuten kaikki söisivät mikropizzoja ja makkaraperunoita. Tällä vallan pienellä hoksauksella saadaan Afrikkaan kurmeeta.

Kryptistä tilannepäivitystä

2007-08-28T22:12:00.000+03:00

Eilen oli hieno päivä.

Kävin heti aamusta tapaamassa erästä vallankin hienoa ihmistä, joka ei tuomitse vaan sanoo suoraan. Siinä on suuri ero, joka saadaan aikaan hyvin pienin elein. Ostin herneitä ja Jaffaa ja menin istuskelemaan Tammerkosken laidalle kera erään kirjan, vesi huljui siitä kauniisti ohitse ja pulut nyysi evääni.

Tiedostan jatkuvasti tämän elämänvaiheen ainutlaatuisuuden. Tämä hetki, tällainen elämäntilanne ei tule toistumaan enää koskaan, otan askeleita kohti sitä, mitä todella olen. Tarttis soitella pomoihmisellle uudesta työstäni, että koska sopisi änkeytyä katselemaan ja tutkimaan vastaanottotiskiä, mutta tällä hetkellä kirjoittaminen ja sosiaaliset touhuamiset vievät kaiken aikani. Rassaan tekstiä pilkkujen tasolla ja se tuntuu yhtä aikaa mielekkäältä ja mielettömältä.

Odotan syksyn keikkoja kovasti. People who have nothing to hide, hide nothing. But what if I do have something to hide. En tiedä vielä, pitäisikö minun odottaa riipivää iloa vai matalalla roikkuvaa surua, jonka läpi on puskettava vaikka ei olisi voimaa mihinkään. En osaa yhtään ennakoida, onko syksy minulle uuvutus vai luovuus. Vai molemmat. Viekö joku vaatteeni taas, tekeekö joku minulle pahaa, katsooko minuun eri tavalla. I'm full of secrets.

Sir Jii vei minua kartanon portaille istumaan eilen. Hän tuntuu ennen kaikkea tässä elämäntilanteessa veljeltä, turvalta, vertaiselta. Toisinaan tunnen olevani hieman yksin kaiken kummallisen pyörityksen keskellä, mutta samaan aikaan on turvallinen olo - en ole yksin.

Kiepsahdin torstaina Turussa ja perjantaina Helsingissä, paljon tuttuja ja hihitystä ja häiriöksi olemista. :) (Anteeksi siitä.) Lauantaina oli äiteen luona rapujuhlat. Pappa piti hetken sylissään ja kertoi siitä, kuinka paljon rakastin lehmiä pienenä. Pysähtynyt, auringonkevyt hetki. Milloin itse viimeksi kiipesit isovanhempiesi syliin? Mummoa kaipaan tällä hetkellä enemmän kuin minuun varsinaisesti kaipausta mahtuisi - kunpa hän olisi nähnyt tämän! Miten säteilen nyt, miten nauran.

Tästä elämänvaiheesta en tahdo unohtaa mitään. En kipuani, en pelkoa enkä etenkään tätä hillittömänä kuplivaa iloa ja kiitollisuutta siitä, että saan elää ja olla juuri minä. Minun ammattini vaihtuu, se on hauskaa. On mukava tehdä jotain sellaista, jossa riittää vaikka ei osaisikaan.

Riittää, vaikka ei osaisikaan. Siinäpä missiota eräällekin elämälle.

Liikutus ja kiitollisuus

2007-08-23T05:25:00.000+03:00

Ooh, kattokee kun mulle kirjoitettiin komia runo tänäpänä:

Susi, mutta kettu punaisine hiuksinesi
Sisko, pajunkissa, omenainen
Nopeissa liikkeissäsi
oranssi kipunoiva välähdys
kivusta rakkauteen ja takaisin

Sanoissasi hopeiset tiu’ut
(uniini saakka)

Asialla kaunis ja suloinen gepa. Kiitos. You made my day. (Julkaistu ihan luvan kanssa jopa!)

"Lauantai, ilta ihanin tulla piankin jo saa"

2007-08-19T23:11:00.000+03:00

Täytyy sanoa, että oli kauden toistaiseksi oudoin päivä eilen.

Aamulla lähdettiin sir Jiin kanssa autolla kivasti siinä reissuun. Olin kuitenkin kotona vasta viiden jälkeen aamulla. Kerron, kuinka tähän päädyttiin.

Me ajettiin ekana Niinisalon sotkuun kahville ja sir Jii pääsi kuittailemaan kahvinkaatotoimestani - "suttaat niin että sua voi hädin tuskin pitää kalustetussa huoneessa". Oih, rakas hovikriitikko, arvostan! Lisäksi hän sanoo, että "kekä paljon heittelee niin siltä loppuu tavarat". Se voi kyllä pitää paikkansa.

Tässä pönötän kivasti lentoasennossa matkalla Karvialle. Lihavuusaspekti ei suinkaan johdu siitä, että meitsillä on liikaa kiloja vaan siitä, että Jämijärvi on niin mahtava paikka. Käytiin jopa siinä katsomassa jotain saakelin Lasse Pihlajamaan pömpeliä.

Karvialla koerikottiin mönkijä sitten kivasti, ajettiin se perunamaahan, pappa teki meille vartaita ja leikkeli auliisti leipää meille. Kuvasin pihan omenapuut, jostain tarttunut mokoma puidenbongaustoimi mukaan ihmiselle, mistä lie. Kaipaan metsää, kaipaan maata. Pohjaani.

Karvialta lähdettiin reippaina ajelemaan metsäteitä kohti Vilppulaa, Virtain kautta. Niin ja Haapamäen. Olipa lystiä. Sir Jii meinasi tukehduttaa tähtireportterimme Susiennen puheillaan. Nähtiin monta yliajettua oravaa, Jaani varmasti arvostaisi sitä.

Siitäpä hihittelyn lomassa oikeasti suoriuduimme Kolhoon, sir Jiin lapsuudenmaisemiin. Alan ymmärtää, miltä hänestä tuntui nähdessään ensimmäistä kertaa Karvian - tästä se on kirjoittanut, tästä on se ja se. Huh huh! Välillä satoi ja sain härskejä kuvia ja videoita sateesta vehnän (vai olikse ohran?) seassa.

Siinä on kivasti sateenkaari meille iloksi! Ja ette kyllä usko, mutta tuolta paikalta löysin myös neliapilan. Huiih. Onni kävi jo samana iltana toteen. Nyt kuivatan sitä apilaa yhden hiuksen kanssa yhteen Danten Jumalaisen näytelmän välissä. Hih.

Kolhosta ajeltiin tutkimaan Vilppulan metkuja ja ihmettelemään hautausmaata, kaikenlaisia siellä olikin sitten. Täytyy ihmetellä kyllä sitä, miten on voitu jotkut niistä nimistä antaa vakavissaan ihmisille. Ja koska kyseessä on perhelähetys, jätän ne karkeimmat esimerkit - etenkin ne - mainitsematta.

Vilppulasta meinattiin ajaa TAAS Virroille, mutta ajeltiin sen sijaa kivasti Tampereelle Orituvan siideritiskin kautta. Siellä se taas vahvistui - ei ikinä lapsia mulle. Siellä oli perineinen janhuspariskunta, jolla oli pieni tirri, joka veti naamaansa irtokarkkia niiden laatikoista pikkuisilla käsillään (sinänsä herttainen näky kyllä!), mutta ken tietää, missä ne kädet on olleet ja jos minä olisin yhtä passiivinen vanhempi kuin ne niin... No. Vanhemmat eivät pitäneet tirriään yhtään ruodussa vaan se söi sieltä namia kuin olisi omistanut ne. Ja paljain käsin. Bakteerikammoinen ja emetofobiasta kärsivä Sue Ei Siedä Sellaista. Ihan sama, kekä tuon tekisi. Ei siedä. Ei millään. Ja miksi sitä jälkikasvua ei pidetä vähintään remmissä jos se tekee tuollaista!? Auuh.

No, sir Jii toi minut kotipihaan kun aistin autossa voimakasta basson jylinää. Kun astuin ulos tutkimaan asiaa, kuulin kun Toto soitti Ratinassa. Rosannaa. Lähdin siltä seisomalta juoksemaan kohti Ratinaa ja pääsinkin niin lähelle stadionia, että kuulin kivasti siihen mitä pojat soittivat. Muiluttauduin kuitenkin viimeisen biisin (Africa) aikana Fall'sin vessaan ja siitä soittamaan isälle hehkutuspuhelun, siitä tequilalle ja joidenkin savonlinnalaisten aikuisten pöytään. Kun kuulivat, että kirjoitan runoja niin halusivat välttämättä minut mukaansa Brick'siin, maksoivat meikäläisen sisään ja kaikki. Ai että, KIITOS miljoonasti, ihanat ihmiset! Köyhistelen siihen malliin, etten olisi itse tullut lähteneeksi.

Sisällä oli käynnissä Tribute to Toto -konsertti siinä ja siellä oli loistava cover-bandi, Jari Puhakka ja sellaisia pieniä nimiä. ;) Mutta joku random-setä kertoi siinä, että Toton jätkät olisivat muka tulossa heittämään sinne ylimääräistä keikkaa. Nauroin tyypille, että joo, niin varmaa, mutta epäuskoisena uskovaisena pingersin kuitenkin eturiviin - varmuuden vuoksi. Ja katso! Steve Lukather ja Bobby Kimball pinkesivät viereeni! Laulettiin jopa samaan mikkiin eräässä vaiheessa.

Mun nenä ja selvästi havaittava selväpäinen vanhain rokkiäijäin aiheuttama muikeus, Steve Lukather ja Bobby Kimball. Uaah! x) Bobby näyttää musta nyt paremmalta kuin esmes Hold The Linen videossa. Steve vaikutti hieman elähtäneeltä, hih, plus se oli niin kännissä, että suikkasi mulle suukon siinä kesken kaiken. Kilisteltiin siinä kivasti. ÄÄRIMMÄISEN hämmentävää! Olisin halunnut, että isäni olisi ollut siellä. Steve antoi jopa juoda vähän kaljastaan, minkähän flunssan siltä sain kun kurkku on karhea. Voi kyllä johtua liiasta huutamisesta ja teinikirkumisesta. Kun jätkät pinkesivät siihen viereeni, joku Stingin näköinen poika nosti minut syliinsä puoleen väliin taivasta ja kieputti ympäri ja ympäri ja taivutti taakse kuin tanssija, se oli niin iloinen. Se tuntui hirmu hassulta. (Taidan itse kaivata tanssia - siitä kun olen moista tehnyt on aivan liian pitkä aika. Tarvitsisin tilaa ja tanssikenkäni, kärkitossuilla ei tanssi Susiennekaan!)

(Anteeksi, Stingin näköinen setä, että hävisin sillä tavalla kesken kaiken - suoraan sanoen iski paniikkiahiistus baarista. Preferoin ehkä hieman hiljaisempaa ympäristöä. Tanssit hemmetin hienosti!)

No, siitäpä sitten lähdin kotiappäin. Matkalla juttelin ihmisten kanssa, puhelimessakin pihalla vileä tunnin ennen kuin tulin kotiin olemaan täysin tajuton pitkän päivän jäljiltä. Nyt kun olen herännyt, en ole vieläkään tolkuissani. Tapasin vielä kotimatkalla Simo Frangénin valkoisissa vaatteissa. Hihihi. Ja vaikka sain tavata pisimpään fanittamani bändin kovimmat kuvat, suurin julkkis koko päivänä oli kyllä sir Jii, joka kesti hihitystäni ja kuunteli kun tilitin hankalista unistani.

Tahtoisin kirjoittaa neljätoista novellia eilisestä, mutta en vielä kykene. Tunne on vielä liian lähellä.

Kiitos mahtavasta eilisestä, sir Jii, Paavo, iskä, Steve, Bobby, Timo, K, Ojakoski, Stingin näköinen mies, savonlinnalaiset ihanaiset ja Simo Frangén. Oli aika helevetin täydellinen päivä. Ja ehkä outoudessaan aikamoinen kans. I feel alive again.

Itse asiassa olo on eläväisempi kuin kuukausiin. Tuntuu, että alan löytää jotain harvinaisen oleellista siitä, kuka on - isäni sanoin - elämäni subjekti. Vielä pitäisi löytää subjektille oikea paikka lauseessa, mutta tuntuu silti siltä, että alan vähän kerrallaan päästää irti siitä häpeästä, joka minulla on olemassaolostani. En tiedä, mihin minut on tarkoitettu, mutta sitä kohti mennessä voi vaikka hyräillä Totoa. Tai laulaa huonoja biisejä niin kuin sir Jii ja minä eilen autossa. Sir Jiin pitäisi muistaa, että pitää vetää auki palkeet elämän haitarin. Ja pitää muistaa, että jos laulussa lukee, että "on lintu, jonka siivet kantaa horisontin taa" niin se on paha juttu jos linnun siivet menee, mutta lintu jää. Kaikkea sitä, sir Jii. Rakas, rakas, sir Jii.

Why was I hiding out?
What am I running from?
Why are they waiting?
Have I always been the choosen one?

(Toto, Drag Him To The Roof)

EDIT: riemuksenne vielä kuva minusta ja Steve Lukatherista, hänen kätensä lanteillani ei näy kuvassa, leikkasin myös pois kivasti sieraimeni. Steve näyttää minusta hieman eläneeltä. :) No, eipä ole tässäkään rouvassa hurraamista. Kuva löytyy täältä. (ps. blogissani ON fonttiongelma, en saa korjattua sitä. Sori. Yrittäkää kestää.)

Pieni tuokiokuva

2007-08-15T21:33:00.000+03:00

eteinen narisee

se on syönyt luonnonlämpöisiä omenoita

pelkään yhä portaita ullakolle

niin kuin lapsi

tuvassa kompastun tuntemattomien käsien kutomaan mattoon

käsinkudottu tämä tupa

muiden unohtamista kalusteista

ja sänky

liian lyhyt että voisin

kääntää selän sinun kamarisi ovea vasten

kymmenen uutisten ajan palmikoit hiuksiani

että nukkuisin kiharat oikein

ja minä juon maitoa hitaasti haalistuvasta mukista

ilma on kädenlämpöinen, ihmisenhaalea

kymmeniä vuosia rapissut

emalimukin ruoste hameellani

ja sinun sormesi puristavat yhä,

oikovat hitaita kiharoita

-Su

Päihdeleiritulilla

2007-07-25T23:28:00.000+03:00

En erityisemmin nauti leirielämästä, mutta tänään törmäsin kiintoisaan tapaan viettää mukava leiri. Nimittäin päihdeleiri. Äkkiseltään se kuulostaa luotaantyöntävältä, mutta sanan varsinaisessa merkityksessä se voisi olla viihtyisä leiri.

Innostuin aiheesta heti ja haaveilu alkoi kulkea omaa rataansa. Jaoin ajatuksen ystäväni kanssa ja tohkeentumisen ja innon tuloksena olikin jo päihdeleirin ohjelman runko. Kas tässä!

Leirin teema: (älä) ota selvää itse!

1. päivä

saapuminen n. klo 17.00

klo 18 - tupiin järjestäytyminen

klo 19 - tervetulomalja ja -juhla

klo 20 - saunaan; makkaraa ja olutta

klo 21 - nukkumaan tupiin tai nurmikolle

2. päivä

klo 8 - herätys

klo 9.30 - aamiainen: Samarin ja sillivoileipä

klo 10 - norjan kielen alkeet ja käytännön harjoituksia

klo 12 - kanavat:

* 1. itäeurooppalaisten multaviinien salattu maailma - miksi tsekkiläinen viini ei ole yhtä kuuluisaa kuin tsekkiläinen olut; luennointikielenä käytännön norja

* 2. ehtoollisenhäpäisyn monet kasvot; portviinit ja leivät; askarrellaan kirkkovene

* 3. Pohjanmaa; tutustutaan shottien valmistamiseen, rakentamiseen ja urheiluun; sekaisinjuomisen jälkeen ajan puitteissa leirikokon valmistaminen luentosalin irtaimistosta ja mahdollisuuksien mukaan rähinöintiä

klo 16 - urheiluhetki; kuviosammuntaa ja/tai kännikalastusta

klo 17 - päivällinen; karjua, kiljua ja sätkiä

klo 18 - iltaohjelma; leikkimielinen kisailu "Pöytä viinaa vai pöytäviinaa?"

klo 21 - nukkumaan tai sammutuspeitteen käyttöä; mahdollisesti mandariinikiinan opiskelua itsenäisesti mandariinivodkan keinoin

2. päivä

klo 8 - herätys

klo 9.30 - aamiainen; poretablettia, sillivoileipää ja pizzaa

klo 10 - musiikkia; ohjelmassa "Finlandia - vodka vai hymni?" sekä Sinolistilippumme-laulun opettelu laululeikein; jos aikaa jää niin leikitään vielä "Vettä kengässä"-leikkiä

klo 11 - kahvi; likööri

klo 12 - kemiantunti; valmistetaan Poikaa jatkosodan hengessä, omat suojalasit mukaan; leikataan konjakkia yhteisellä sahalla

klo 16 - vapaata; pontikkataulu löytyy saunan takaa, tikat leirin ohjaajalta

klo 17 - sotataktiikkafilosofointi; "Kuinka Karjala otetaan takaisin - pienissä erissä vai koko pullo kerralla?"

klo 18 - itsetunto ja minä - "Olenko päihteiden käyttäjänä ab normal vai ab sinth?" sekä "Absolut - ismi vai juoma?"

klo 19 - iltapala; irkkukahvia ja -teetä

klo 20 - iltahartaus; harjoitellaan kynttiläringissä sitä, kuinka ensimmäinen vokaali menetetään; avioliitto, ammatti, asunto ja auto - muista ottaa valokuvia mukaan; lopuksi kootaan halausrinki ja vedetään turpiin ja/tai kehutaan huonetovereita hyviksi jätkiksi

klo ? - nukkumaan

3. päivä - kotiinlähtö aamiaisen jälkeen omilla autoilla

Huom! Päivä 2 vietetään kahdesti.

Muistathan ottaa leirille mukaan nämä:
-Kela-kortti
-ajokortti (ellei kuivumassa)
-onkivehkeet kännikalastusta varten
-suojalasit
-lakanat, myös oksennuspussilakana

T e r v e t u l o a
p ä i h d e l e i r i l l e!

(Tuhannet kiitokset ideointihetkestä, phirmia!)

Operaatio Beijing ja Peking-aktio

2007-07-23T21:44:00.000+03:00

Susienne-munmo on palannut iloksi ja riemuksi tälle kansalle!

Lähetettyäni kymmeniä kirjeitä ja kortteja tukkimaan eteisiänne, vastaan tekstiviestitulvaan tällä palstalla.

Sue in Beijing, FAQ ja kommenttien kommentointia

Miltä siellä haisee? -n
-Henkisesti puhtaalta ja fyysisesti aika lailla savulta ja tahnalta. Ravintoloiden edessä tuoksuu joko pervolta tai huumaavan namilta.

"kulinaristina voisin kuvitella et siellon hitusen paremmat kinkkisafkat. ja simmunruokaa -Anna_Soida
-Totta! Naiset on niin kauniita, että jatkuvasti on mursuisa olo ja ahdistaa. Miehet hymyilee koko naamalla eikä vahtaa tissejä vaan silmiin katsovat ne. Sapuskapuolesta enemmän alempana.

Varmaan aika mahtavaa siellä. Onko ollut kaunista? -E
-On. On! Nämä ihmiset eivät osaa tehdä mitään rumasti. Tietkin on tässä kunnossa:

Onhan siellä herttaista engrishiä, onhan? -r
-Todellakin. Akrobaattiteatterin aulasta:

Wángfǔjǐng tarjosi tämän. Kutsuva kyltti, eikö? Etenkin jos jotenkin ymmärtää, mikä viesti siinä on. Eh?

Muistakaa suojella kaiteita! Ihmiselle! Näitä näki aika paljon Kesäpalatsissa:

"Caution drop down"? Tietyömaalta:

Oletteko syöneet jo heinäsirkkoja ja muita öttiäisiä? -Lismu
-Emme heinäsirkkoja, mutta tässä on muutama herkkuotos kiinalaisen ruuan ystäville. Skorpionivartaita, ankan kieliä sekä paikallisia toukkalilliäisiä. Olkaa hyvä! Nam!

Mites olut? Onko mistään kotoisin? -E
-Tsingtao on hyvää ja halpaa. Myös on hyvää Yanjing, mutta jos saa valita niin Tsingtao on kyllä hyvää. Paikallinen viini (esim. punkku nimeltä Dragon Seal) on vähän niin kuin se luokan ihan tavallinen kasin keskiarvon lettipää, josta ei oikein osaa sanoa mitään. Myös on sellaista olutta Tiger.

Herttaista hihittelyä herätteli muuten Wheat Hutin ruokalista.

(Kannattaa klikata isommiksi niin näkyy tarkemmin) (Hinnat saa euroiksi siirtämällä pilkkua vasemmalle eli 10 yuania on 1 euro.) Ja noilla iso törppä nuudelta on aidosti ISO.

Miesi päätti ottaa isomman nuudelikupin. "Iso, hän sanoi" ja sai tällaisen:

Likempänä kameraa oleva annos on minun ja siinä on chiliä ja kanaa. Tässä vaiheessa olen jo lopettanut syömisen, sillä naapuripöytä nauroi pöpertämisellemme. Lisäksi pienikin nuudeliannos oli valtava siellä. Kuvan ottokulmasta johtuen kipponi vaikuttaa suuremmalta, mitä se ei toki ole. :)

Oletteko muuten nähneet kulkukoiria? -kanssaturisti
-Emme muuten ole! Lisäksi hämmentävänä faktana mainittakoon, ettei Beijingissä näkynyt pulun pulua. Liekö se sitten sitä kuuluisaa Pekingin ankkaa, eh? Kulkukissoja on jonnii verran.

Ja eläintarhassa oli tietysti panda ja kumppanit. Katsokaa nyt sitä, onpa se murea ja suloinen ja iso ja ihana ja paskainen ja takussa!

Ja kasvitieteellisessä puutarhassa oli sininen lintu! Jotkut pandaotuksista niin suloisia, että söpöysmittarien uudelleenkalibrointi on välttämätön toimenpide.

Pelottavatko vessat? -Hanniina
-Eivät, sikäli jos ne ovat länsimaisia. Taivaan temppelin vessa oli siisti, mutta pelottava kyllä kun tuo kyykkiminen ei ole kenestäkään meikäläisestä mukavaa. Osaisitko itse käyttää? Eihän tuohon voi kuin... sylkäistä. Tai protestiksi kyykistymistoimista vaikka kusaista.

Näkyykö kommunismia? -J
-Ei varsinaisesti. Kiinan Googlen kautta ei paljon Tiananmenin aukion tapahtumiin pääse, mutta google.fi avaa ne kyllä. Vielä joku aika sitten täällä tosin pukeuduttiin Maon vormuihin. Mao-rihkamaa ja Punaista kirjaa myydään tolkutta, näistä suosikkina mainittakoon Mao-kello. (Mulla on tuollainen nytten!)

Miten niin susta tuntuu julkkikselta täällä? -kanssaturisti
-Ihmisille blondit ovat kummajaisia. Taivaallisen rauhan aukiolla ei voi kävellä rauhassa kun ihmiset tulevat nyhtämään tukasta, että mitä ihmettä, miten voi olla ja aikuiset kuvauttavat lapsiaan ja perheitään meidän kanssa. Silk Streetillä myyjät repivät aggressiivisesti ja tervehtivät jatkuvasti, että "hello pretty lady" ja niin edelleen. Kadulla ei pääse etenemään yli kymmentä metriä ilman, että joku tervehtii tai kysyy, mistä olemme kotoisin. Niin joo, ja olihan siellä toki Cooperin Alice, joka tahtoi itsensä kanssani kuvaan. Sen kaveri Frank Zappa sanoi, että mussa on katu-uskottavuutta. Oltiin lounaalla Hard Rock Cafessa.

No, tuliko susta kasvissyöjä ja buddhalainen? -j
-Ei. Mutta puunhalaaja kyllä. Terveisiä Minzulle!

Kävittekö Muurilla? -Helvi
-Käytiin. Paikoin portaat - hädin tuskin mun jalan (36-37) kokoiset - meni 70 asteen kulmassa. Näkymät oli kyllä tosi rouheet.

Saitko kirjoitettua? -aukeahörhö
-En muuta kuin muutaman muka-nasevan jutun, hahmoteltua kaksi kolumnia ja luettua erään käsikirjoituksen ja tehtyä siitä palautteen. Eli runouden juhlaa moinen reissu ei ollut. Tapasin Oscarin kyllä ja juotiin yhdet, iih, sylikkäin aivan. Tässä Oscar silittää mun hiuksia

Unohdinko jotain oleellista? Ai niin. Oli upea puolikuinen tuo. Shieshie, komu!

Peking

2007-07-07T20:28:00.000+03:00

Saattaapa olla, etten toviin pääse päivittämään kuulumisia - lähden illalla Pekingiin. No, 15 päivän päästä palaan sitäkin suuremmalla riemulla häiriköimään rakkaita lukijoitani. :)

Palataan!

Nuorison vakavaksi heittäytyvästä urheilutoimesta

2007-06-28T02:49:00.000+03:00

Olen vakavasti sitä mieltä, että Suomen nuorisolle tulisi tarjota uusia ja entistä monipuolisempia urheilulajeja kuin nämä nykyiset.

Nykyajan nuoret ovat tietysti niin erilaisia kuin silloin kun Susienne-munmo oli pieni. Nyt ne pelaavat lomatolkulla jalkapallon ja jääkiakon sijasta sisällä WOWia ja Runescapea tuntitolkulla - vastaavassa tilanteessa omat aikalaiseni pakotettiin ulos vaikka olisi ollut kerrankin aikaa olla sisällä. Vuosikertalaisteni vanhemmille oli Salaisessa Vanhemmuusakatemiassa*) opetettu, että lapsi ei saa olla sisällä kun on kaunis ilma vaan se on pakotettava ulos vaikka sillä olisi miten jännä kirja tai leikki kesken sisällä. Tai vaikka olisi millainen juoru juuri puhelimessa. (Sitä paitsi MINUN aikanani soitettiin ja esittäydyttiin puhelimessa eikä siihen tarvinnut vastata kun ei ollut kotona! Those were the days.)

Ehei! Pihalle vaan koko posse! Siinähän raavittiin ovea, että päästäkkee sisälle meittiä tässä. Mutta ei. Lumilinna piti tehdä tai polkea pyörällä jalat verille. Sellaista se oli. Nykyajan nuoriso kuuntelee sisällä hyvällä omallatunnolla Lovexia ja pohdiskelee piikkilankakysymyksiä. Miksi? -Koska heidän vanhempinaan olemme me, ulospakotettujen kapinoiva sukupolvi! Heille olisi kehitettävä näiden sijaan uusia, uljaita urheilulajeja. Esimerkiksi sisällä pelattavaa jalkapalloa.

Mitä tulee esimerkiksi uusimpiin festivaaliraportteihin ja -tilastoihin, juhannuskuolemiin ja muihin ikäviin uutisiin niin on kyllä todettava, että tämän hetken nuorisossa vallitsevat urheilulajit eivät ole kovin maireaa katsottavaa. Kas tässä niistä kaksi yleisintä treeniohjelmineen.

Treenaus: käsilihakset ja nielemisrefleksi

Mielellään mahdollisimman paljon nestemäisiä aineita viedään mahdollisimman lyhyessä ajassa mökkiolosuhteissa tai salaa muualla suuhun ja testataan, kuinka nopeasti voi nielaista kyseisen tuotteen. Kaksin käsin kaataminen lisää suorituskykyä, mutta myös yhden käden koulukuntaa on, monet amikset ja sinkut käyttävät tätä metodia.

1. Tarkkuussammunta

Harjoitetaan salaa kesämökillä alkoholin ensiliikakäyttäjäin toimesta tai sitten kokeneemman tenuajan hyvin persoonallisten performanssien päätteeksi. Lajin jujuna on se, että paikka, johon urheilija väsähtää Ei Ole Sänky eikä lattia vaan jokin persoonallisempi paikka - mahdollisesti jopa puu. Kilpailijat vetäytyvät alkuharjoittelun jälkeen erilaisiin, tarkasti suunnittelemattomiin asentoihin ja sammuvat. Ensimmäisenä herännyt laskee pisteet ja julistaa voittajan heti toisen lajin päätyttyä.

2. Savikiekkosammunta

Kun kaikki kilpailijat ovat heränneet, muodostetaan parijono vessan eteen. Kukin kilpailijoista ampuu hanuristaan savikiekkoa ja toistaa esiharjoittelurituaalia vuoron perään; toinen pareista valvoo ja toinen kiekottaa. Mahdollinen kiekotus voi tapahtua myös yläteitse, jolloin toinen pareista valvoo, etteivät hiukset mene naamalle. Sitten vaihdetaan vuoroja.

Mahdollinen variaatio näistä voisi olla myös joidenkin nuorten suosima eläinsammunta, mutta haastattelemani hirvi ei antanut lupaa jutun julkaisuun.

Huolestuttavaa, eikö? Siellä meidän teinimme tunaroivat. Minne unohtui jalkapallo? Miksi pesäpallomailaa ei enää haluta käyttää pesäpallon pelaamiseen? Miksei ringetteä muka voi pelata kesälajina ulkona?

Meidän tulee toimia pikaisesti nuorison pelastamiseksi tai sammuntatriathlon saa kolmannen, vielä eläinsammuntaakin vakavamman lajin. Huoli nuoristamme on yhteinen!

*) Palaan tähän Akatemiaan vielä.

Ihmetys

2007-06-27T03:35:00.000+03:00

Miksi se on just palan "painike". Kuulostaa niin tyhmältä.

Elo

2007-06-24T02:21:00.000+03:00

On se vaan hassua.

Olen ihmeissäni, vihainen ja väsynyt.

Käsien lämmitystä kirjoittajan ja tekstin vuorovaikutuksen ja muiden peruskysymysten viileää huljuvalla rannalla

2007-06-20T00:11:00.000+03:00

Kirjoittamiseen liittyvä vuorovaikutus ja kunnianhimo ovat mietityttäneet minua viime päivät. (Mainittakoon saman tien, etten ole kirjoittamisen ammattilainen, joten seuraava pohdinta kysymyksineen tulee ulos täysin intuitiopohjalta ja saattaa huvittaa minua voimakkaampia kirjoittajia ja lukijoita mitä suurimmissa määrin. :) Nämä ovat kuitenkin peruskysymyksiä eikä minusta ole koskaan paha asia palata niiden äärelle, päinvastoin.)

Lähipäivinä olen huokaillut häkeltyneenä uudessa aukeassa. Olen taas muistanut, kuinka järjetön määrä Suomessakin on hyviä kirjoittajia, rohkeita, raikkaita. On ollut hurja rikkaus saada nähdä ystäviksi saakka lähestyneiden kehityskaaria haparoinnista voimakkaiksi kirjoittajiksi, kirjailijoiksikin. Taival on tuntunut kevyeltä, kirpeältä. Se on ollut hyvä matka, ja on.

Viita-akatemia oli paikallaan juuri siinä missä oli, ja ellen olisi käynyt sitä, kovin monta ihmissuhdetta olisi jäänyt syntymättä, monta oleellista haavaa kokematta ja monta palautetta saamatta. Olen ollut monien muiden tapaan hieman harmissani siitä, ettei meillä ole ollut enää tilaisuutta kokoontua hengittelemään tekstejä niin kuin Akatemian aikana oli. Kirjoittajayhdistyksemme Viitapiiri toki toimii aktiivisesti edistääkseen kirjoittamiseen liittyviä asioita, mutta. Niin. Mutta. Emme me lue toistemme tekstejä enää esimerkiksi hallituksen kesken, ei riitä aika. Se on sääli, sillä siksihän Piiri perustettiin aikanaan; jatkoksi Akatemialle, turvaksi ihmissuhteille tekstin äärellä.

Minun on tunnustettava, että Akatemiaan mennessäni en tiennyt kirjoittamisesta sitäkään vähää minkä nyt, ja lisäksi minulla oli naiivi harhaluulo. Se oli sellainen, että tekstien sisältöä uskaltaa jotenkin kommentoida. Oli tärkeää perehtyä rakenteisiin, säkeisiin ja tiivistämiseen, sillä juuri niillä eväillä saimme kunnostettua työkaluja tekstin luomiseen. Mutta entä romantiikka, raapiva realismi, kosketus, vapina? Kokemus? Kuinka tekstiä voi arvioida ilman henkilökohtaista tarttumapintaa? Onko minun kritiikkini minkään arvoista ellen kerro, onko se vaikuttanut minuun persoonana? Ja jos kerronkin, onko sillä mitään merkitystä kirjoittajalle? Missä kirjoittaja ja lukija kohtaavat elleivät luomansa kahden ympyrän leikkauspisteessä, harmaalla alueella?

Toisinaan sir Jii vie minua rantaan tai kallioille ja kuuntelee kun luen hänelle. Toisinaan hän ei sano mitään, toisinaan hän alleviivaa papereitani lyijykynällä, toisinaan hyräilee, toisinaan hän vain huokaa ja sanoo "ooh". Enkä usko, että hän tekee niin siksi, että hallitsen tai en hallitse rakennetta tai säkeenylityksiä. On ollut ehkä jotakin sanottavaa, tai ehkä jokin on säväyttänyt. Siinä on kielen alkuvoima, vuorovaikutus.

Uskon, että jokainen lukija rakentaa lukemansa itse ja siksi teksti ei välttämättä kosketa samalla tavalla kahta ihmistä, kuinka voisikaan. Tämän vuoksi näen sekä rikkautena että taakkana sen, että lukija tietää jotakin kirjoittajasta. Tai jopa päinvastoin - on helppo kirjoittaa "nuoleskelevaa" tekstiä jos tietää, kenelle. Siksi en pidä esimerkiksi varta vasten jollekin kirjoituskilpailutuomarille kirjoittamista juuri minään, siis jos silmissä kiiluu palkinto eikä sanottava. Toisaalta kohderyhmiä ja -persoonia tarvitaan, sen huomaa lavalta laulaessa tai lukiessa. Jonkun silmät kohtaavat oman katseen ja syntyy vuorovaikutus, hänen reaktionsa minuun, minun häneen, ehkä liikutus, ehkä ärsytys, mutta kuitenkin jokin vastavuoroisuus, vastavoima.

Pohdimme toissapäivänä viinin äärellä Stanzaran ja Ilen kanssa sitä, kuinka vaikeaa on kirjoittaa teksti sellaiseksi, että sen voi lukea ikään kuin tunteen äärimmäisyyksinä, eri tavoin. Jollekin lause "asuntoni on tyhjä" voi olla toivon ja rikkauden ilmaus, toiselle kivun ja riivinnän. En usko, että minulle kirjoittajana olisi vaikeinta saada aikaan teksti, joka herättää tunteita vaan sellaisen kuvan rakentaminen, jonka voi lukea ilman kirjoittajaa itseään haluamastaan suunnasta, ikään kuin omista lähtökohdistaan. Siitä minua on kirjoituskilpailuissakin kritisoitu, että "kirjoittajalla ja lukijalla on oltava samat juhlapäivät". Terveisiä J.K. Ihalaiselle - olen yrittänyt opetella tuosta raamista irti! :)

Milloin kirjoittajalla on sanottavaa? Mitä merkitystä sillä on, onko sitä vai ei jos osaa kirjoittaa niin että joku saa siitä jotakin irti? Riittääkö kirjoittajalle se, että on tarpeeksi iso ego tai tarpeeksi nöyryyttä? Riittääkö lavapersoona julkaisuun asti? Voiko tekstin irrottaa tyystin kirjoittajastaan? Kuinka usein lukija visualisoi runominäksi kirjoittajan ja kuinka käy jos kirjoittajaa ei tunne - ja kuinka käy jos kirjoittajan tuntee? Onko kirjoittaja tekstiään suurempi? Palveleeko runous yksilöä vai yksilö runoutta? Milloin vuorovaikutus on parhaimmillaan? Mitä on kirjoittajan tarvitsema rohkeus, milloin siitä tulee ylimielisyyttä? Saako kirjoittaja olla ylimielinen jos on sitä rehellisesti? Milloin palautteesta tietää, että se liukuu itse tekstistä persoonaan? Ja saako se tehdä niin?

Toivottavasti uusi aukea vastaa edes yhteen näistä. Tulevat kuukaudet kertonevat. Siihen saakka etsin vastausten sijaan kysymyksiä, sillä minusta ne ovat oleellisempia.

Loppiaisprotesti

2007-06-13T06:38:00.000+03:00

Me emme usko loppiaiseen ja sen sanelemiin typeriin sääntöihin siitä, että silloin pitäisi ihmisten heivata asunnostaan pihalle jouluun liittyvät asiat. Siksi meillä on yhä joulukuusi. Hieman tynkähän tuo on kun komu sahasi ja leikkeli siitä kaikki oksat pois, mutta tuollainen meidän olohuoneessa pönöttää. Ja perskeleellisesti se varistelee yhäti.

Missäs teidän joulukuuset on? Nii-i, ei ole teillä niitä enää kotona! Miksi noudatitte orjallisesti loppiaisen teille langettamaa epäuskoa ja mukauduitte sosiaalisiin normeihin? Hyvä puu, josta takuulla maksoitte mallaksia. Hukkaan heititte sen olohuoneesta saman tien.

Meillä nautitaan kuusesta ja sen lempeästä tunnelmallisuudesta ainakin juhannukseen saakka. Piruuttaankin. Protestiksi. Jos jokukekä yrittää saada meitä mukautumaan, sähisemme kuin paholaisen possessoima kissa.

Susiruma

2007-06-04T03:47:00.000+03:00

Alkoi äsken hämmästyttääkummastuttaa eräs satu. Se Punahilkka.

Okei, tähän asti kaikki on ihan selvää:

Yksi kappale punavaatteisia tyttösiä lähtee metsän siimeeseen viemään mummolleen jotain herkkuja. Matkalla se törmää suteen. Jos nyt ei mietitä sitä, miksi se tyttö ylipäätään kertoo sille sudelle henkilökohtaisesta elämästään ja miksei sille ole kerrottu, ettei tuntemattomille (susille) saa jutella niin pari kysymystä herää.

Että kuinka hemmetin sairas sen suden täytyy olla - tää saa syötyä mummon elävänä ja yhtenä kimpaleena eikä riitä?! Ja kuinka käsittämättömän ruma sen mummon täytyy olla, ettei sen lapsenlapsi erota sitä sudesta?!

Nyt minä tiedän, mitä tarkoittaa käsite "susiruma". Että on niin ruma luonnostaan, ettei sukulaisetkaan sudesta erota. Aika paha.

EDIT: ...ja kuinka sairas se on se susi kun se syö sen mummon ja sen jälkeen pukeutuu sen vaatteisiin odottamaan pikkutyttöä?! Some scary shit!

Kummastel

2007-06-02T16:13:00.000+03:00

Niin että... Jos joku tekee toiselle tepposet niin mikä se tepponen on?

Pieni teppo? Mikä on iso teppo?

Kysyy nimimerkki Mitäs 'ttua -82 ja että no jopas on kännitesti toi Word Verification :D

Kummi!

2007-05-25T00:45:00.001+03:00

00:42 < nessla> Suenne, joo voin olla sun chat-kummi!! :):):)

Oujea.

Matkakertomus kuvin ja sanoin, lyhyesti, A-duurissa

2007-05-13T07:22:00.000+03:00

Olipahan reissu! Aivan mahtavaa ja ihmeellistä. Tahdon nyt jakaa tarinan lyhyesti ja kuvineen kanssanne, niin kuin lupasin.

Tässä siis etapin ensimmäinen osuus eli ensimmäinen pysähdys kahvilla. Tässä vaiheessa takana jotain kuutisenkymmentä kilsaa.

Sankarittasemme muikistaa naamaansa onnellisna saatuaan muumiliNppaa kuppilassa. Sitten hän nauraa ja nostaa kenkänsä pöydälle.

Kattokaa nyt saakeli mitä mä tein mun kengille! Poltin ne kiinni Jawaan. Hienosti! Sir Jii ei varmasti koskaan lakkaa aukomasta päätään siitä, että pidin korkkareitani sievästi pakoputkien päällä. Komeet jäljet kyllä jäi! Harmittaa Jawan puolesta niin että pitäisi hankkiutua känniin, josta seuraisi Phil Collins -darra. Mutta ehkä sir Jii antaa minulle anteeksi.

Perille kuitenkin päästiin vaikka monot luisti ja suli. Pappa oli paistanut meille paistin ja keiteltiin perunaa siinä jääkiekkoa katsellessa. Kun olimme ahtaneet itsemme liian täyteen herkkuja, päätimme tehdä tutkimusretken ns. vanhalle puolelle. Kiipeilimme vintillä, ihmettelimme vanhoja tavaroita ja keskustelimme Kullervo Järvisen linnunpesistä. Sitten juotiin kahvia ja Pappa kuittaili siitä itselleen, että käpykakku on aika obvious-valinta kun hän on sitä monta kymmentä vuotta tuonut joka kerta kun käy meillä kylässä. Haha, totta muuten! Kahvi oli hyvää ja lusikat Prahasta. Sir Jii ja Pappa höpöttivät autoista ja mopereista ummet ja lammet ja oli ilo seurata läpänheittoproseduuria vierestä. Hymyilytti.

Takaisin tultiin Niinisalon sotkun kautta. Siellähän ollaan melkein Prahan hinnoissa! Kahvi ja tee euron. Jestas. Komioita viheriäksiä poikia. Nam. (komukin on komea, mutta pukeutuu harvoin vihreään. Hih. Paikko.)

Kun ajoimme, ehdin tutkia ihmisten pihoja. En tiedä, onko se vika vai olenko muuten vain sellainen, ettei minulla ole koskaan tylsää, mutta minua huvitti suuresti esimerkiksi se, että jonkun talon pihassa oli juma-LATTOMAN kokoinen täytetty hirvi kukkien ja puutarhatonttujen keskellä. Millaiset ihmiset näkevät monimetrisessä hirvessä kauneutta, jota tulee vaalia asettelemalla tapettu hirvi keskelle pihaa! Entä millaiset ihmiset pitävät edelleen jouluvaloja? Miksi erään perheen puutarhatonttu oli aseteltu perse kohti tietä? Kasvaako narsisseja luonnostaan keskellä peltoa? Ei? Kuka istuttaa narsisseja keskelle peltoa? Kuka antaa paikalle nimeksi Ruupanperä? Miksi Kuninkaanlähde on niin käytetty nimi kun se on hieno ja haluaisin tehdä aiheesta kirjan? Miksi pellolla seisseet kaksi kurkea katsoivat meitä niin pahasti?

Hieno reissu kyllä kerta kaikkiaan. Ehdin katsella paljon erilaisia maisemia silloin kun en kyylännyt itseäni peruutuspeileistä, että näytänpä muuten tosi coolilta kun räiskyvä, punainen tukka hulmuaa tuulessa ja silmät tuikkivat kypärän takaa. Nyt haisen bensalta ja tuntuu hyvältä. Väsyttää, perse tietää istuneensa liki 300 kilometriä aikamoista täristystä antavan Jawan ahtaassa perässä, mutta olo on kaikin puolin upea muuten. Oli mahtavuutta näyttää sir Jiille tuotantoni alkulähteet, minun maani pohja. Kotini.

Tässä olen hienosti katu-uskottavan ja ehdottomasti Helvetin Enkeleille suositeltavan tarhareppuni - kyllä, ne ovat My Little Ponyja - ja Jawan kanssa äsken tossa meidän pihalla. Näytän läskinaamaiselta kuin on tarkoitus eikä kuvasta käy ilmi, että mulla on vain yksi hymykuoppa. Kauniiksi tätä kuvaa ei voi sanoa, mutta sitäkin rumempi se on. Mun pikkuiset ponnarit kiristää päätä ja silmissä ja hampaissa on hiekkaa. On silti sellainen olo kuin pitääkin kun on viettänyt läheisen ystävänsä kanssa unohtumattoman ja historiallisen päivän.

Kiitos, sir Jii. Ja Jurvanen, anteeksi ettei ehditty sotkuun kaffelle noin yhtäkkiä! Piti mennä katsomaan Jämin lentokenttää ja aukomaan päätä häävieraille siellä. Niillä oli kireät kaulat. Meillä ei. Ähä! Ja lapsetkin oli pakotettu puvut päällä irvistelemään! Ne nykivät paitojaan siellä! Muhahaha.

Tuolta Kotoa lähteminen on aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Luopuminen on jo konkreettista. Tiedostan kaiken katoavuuden nyt jo luuytimissäni. Sitten kun Talo päätetään myydä, minun on mentävä "kotikuntaani" niin kuin vieras. Vaikka vereni virtaa siellä. Se on surullista!

Jawa, sir Jii ja tohkeus

2007-05-12T21:09:00.000+03:00

Eilen emme istuneet sir Jiin kanssa veneessä niin kuin yleensä istumme kun olemme ulkona höpöttämässä.

Laukonrannassa on sellainen puinen, lahonnut vene, johon koivut taittuvat. Siinä se pönöttää maalla. Nyt istuimme lähempänä vettä, sivummalla. Lähellä aggressiopenkkiä (iskä voisi selittää kommenttiosioon sen nimen etymologian, että menee varmasti oikein). Päätimme lähteä mopedilla katsomaan minun maani pohjaa, joten nyt olen kiskova ylleni nahkaa ja heittäytyvä vauhdin hurmaan. Pappa oli tohkeissaan kun pirautin sille eilen, että mepä huristellaan sinne kuule huomenna.

Rakastan sitä, miten sir Jii on innoissaan minulle tärkeistä asioista. Häntä parempaa ystävää ja hovikriitikkoa on mahdoton löytää.

Niin ja hei! Ensimmäinen vastaus tuli kustantajilta. Vastauksen allekirjoittanut kustannusosakeyhtiö sanoi, että kiitos mutta ei kiitos. Minusta tuntuu hassun hyvältä - nyt on tämäkin koettu! Viita-akatemiassa opetettiin niin hyvin ottamaan vastaan näitä, että se avasi minussa hieman erilaista, kokeilevampaa runoutta. Istuin sitten Tillikassa iteksiin monta tuntia raapustelemassa. Miten voi olla, että tuollainen kirje rohkaisee tällä tavalla? Ja isä rohkaisi kanssa, haha, "isäs tyttö - mullekin se kustantamo sanoi ei". Hieno mies, isäni.

Mutta nyt. Nahkaa niskaan ja baanalle. Moottoritiellä on puuma. Sir Jii haluaa myös näyttää minulle Niinisaloa. Otan kuvia reissusta ja kokoan sitten tänne kollaasin niistä. Tämä on harvinaisen historiallista. Sir Jii on kuullut vuosia minun kertovan näistä paikoista ja siitä, mikä paikka on minulle todella Koti ja vihdoin pääsen näyttämään sen hänelle! Hienointa tässä on se, että sir Jii on itse innostunut ja vähän patistaakin minua mukaan. En ole vielä koskaan tehnyt näin pitkää matkaa Jawalla.

Pitäisiköhän pysähtyä Parkanossa. Viitapiirin hallitus joi Vilja-Tuulian luona tequilaa ja käveli hautausmaan läpi kerran. Siitä reissusta jäi hyvä muisto. Ja sir Jii ja minä nähtiin potkukelkka pystyssä hangessa ja harkittiin pakenemista sillä! Parkanon Paroonista en sitten uskallakaan kertoa mitään. Paitsi että se oli myös historiallista - sir Jii kanssani joi kaljaa pillillä ensimmäistä kertaa. Terveisiä seurueelle! (Jussi oli hyvä Batman.)

Post Birthday -fiilikset

2007-05-04T20:47:00.000+03:00

Synttärit meni hienosti, kiitos kaikille kekkä muisti ja tekstas ja soitti ja lauloi ja saapu paikalle ja luki keksimiään runoja! Ullan runot esmes oli todella hienoja.

Erityisen iloinen olen siitä, että isän kanssa tuli käytyä kynttiläpäivällisellä hyvän viinin kera. Olen onnellinen, että höpötettiin samaan malliin kuin ennenkin, maan ja taivaan välin lisäksi itse maasta ja taivaasta. Kiitos, iskä.

Sain aika tosi paljon lahjoja. Olen tästä yllättynyt ja iloinen! Oli myös kiva huomata, että paikalla oli sattumalta myös wanhoja tuttuja.

Kiitos livekekkereistä, rakkaat Hanniina, Joona, komu, Jani, Mirva, Maritta, sir Jii, Lismu, Minna, Olli, Heidi, Tuomas, Kari, Ulla, Seppo ja kööri. Kiitos #aukea, #err, #antikarismatia, huitsinnevada ja te lukemattomat, kekkä mulle eilen tekstasitte. En laskenut tarkkaa lukumäärää enää kolmenkymmenen viestin jälkeen.

Tuli olo, etten ole yksin. Se on tosi arvokasta, etenkin tässä vaiheessa elämää kun yritän etsiskellä sitä ja alkaa luottaa askeliini. Aika pieneksi tunnen itseni nytten - muahan on muistettu ihan kunnolla joka suunnalta. Nyt vissiin saa parkua kun ei livenä kehdannut alkaa kyynelehtiä kiitollisuudesta.

Nyt meen avaamaan loput lahjat ja ladon lahjaviinit kaappiin iloisena ja melankolisena siitä, ettei mummovainaa, jota rakastan ja ihailen edelleen tolkkua vailla soita tänään ja kuittaile syntymäpäiväpolitiikasta niin kuin tehtiin läppänä aina kun hän eli, koska synttärit on peräkkäisinä päivinä. Mummo täyttäisi tänään vuosia. Ikävä on tolkuton, mutta kaipaaminen on kaunista. Sittenkin.

Eka synttärilahja!

2007-05-03T01:21:00.000+03:00

Haha! Sain ensimmäisen synttärilahjani vaikka kekkerit on vasta huamena.

Kattokaa mitä mä sain!

Ja tapahtui niinä päivinä, että toveri Yenri takoi Susienne-munmolle sen lempimerkkiä olevan kyltin. Kattokaa ny, miten hieno! Kiitos, rakas ihku setä! Nyt mulla on vihdoin kyltti, joka sopii yhteen mun rillien kans. Oujea! Mahtavuutta. Kiitos!

Elämäni kookkain kysymysmerkkihetki

2007-04-22T22:15:00.000+03:00

Toisinaan uskallan jakaa jotakin todella henkilökohtaista ja herkkää kanssanne. Tällä kertaa tahtoisin kertoa elämäni kookkaimmasta "siis mitä helevettiä"-hetkestä.

Kärsin talvella unettomuudesta ja lääkäritäti kirjoitti kiltisti mulle siihen nappia, että näillä talvehdit hyvin. Oli kuitenkin tyystin tuntematon se merkki kropalleni, joten sen lisäksi, että huomasin sormien pidentyvän ja seinien lainehtivan jos ei heti nukahtanut siitä, huomasin muitakin sivuvaikutuksia.

Erään kerran nautittuani kyseistä valmistetta heräsin paljain jaloin vintiltä kolmelta aamulla, päällä oli talvitakki ja alusvaatteet. Veti nöyräksi ihmisen! Onneksi oli avaimet, pääsin takaisin kotiin. Mutta siis... Siis mitvit? Lintukirjasta voi hakea äimän käen, siinä oli tuolla hetkellä kuvani. Sillä lailla menetteli nuori ihminen uninapeissaan! Kun tilanne selvisi, en meinannut kyetä lopettamaan nauramista. Tulin kotiin ja pinkesin kiltisti takaisin peiton alle. Ihmettelen kovasti tätä.

Lapset! Uninapit voivat olla vaarallisia kohtuullisesti nautittunakin! Saattavat miltei tappaa - nauruun.

Näyttelijäpuolisosta ja vähän linnuista

2007-04-15T01:05:00.000+03:00

Kun viime yönä en saanut unta lintujen laululta, pohdiskelin näyttelijän kanssa asumista.

Ei parane kuvitella, että itse haluaisin asua jonkun näyttelijän kanssa samaa loossia vaan siis niin, että pohdin ymmärryksen ristiriitaa. Olisi se nimittäin kovin vaikeaa jos asuisi Maailman Taitavimman Näyttelijän kanssa samassa asunnossa, ehkäpä vielä olisi sen kanssa intiimissä suhteessa. Kerronpa.

Ajatellaan tilanne, jossa on Hilma ja hänen aviopuolisonsa Joulevi, Maailman Paras Näyttelijä. Hilma tahtoo miellyttää puolisoaan, joten hän tekee ylläripylläri-henkistä lihamureketta salsasta ja silakoista. Joulevi kehuu ruuan maasta taivaaseen, mutta Hilma ei kerta kaikkiaan osaa erottaa sitä, näytteleekö ja valhetteleeko täten hänelle Joulevi vai onko tosissaan sen sen lausunnon ja palautteen kanssa se. Sängyssä Hilma olisi epävarma kun ei tietäisi, kuinka hyvin hänen vartalonsa liikehdintä Jouleville maistuu ja onko sen kehut ja huudahdukset feikkiä vai ei.

Hilma kun päättää ostaa päräyttää uuden auton niin ei voi olla rouva varma, pitääkö Joulevi yhtään ja lainkaan uuden auton väristä vai näytteleekö se vain. Ja mitä sitten kun hankitaan lapsia! "Niin on kaunis kuin äitinsä tämä meidän Juro-Jooseppi", toteaa se Joulevi sille eikä voi Hilma tietää, reppana, onko se vain julmaa näytelmää koko touhu vai ei. Ja kun oltaisiin ostamassa uusia puutarhakalusteita tai anoppilassa niin ei voisi siihen Hilma luottaa, että Joulevilla on mukavaa tai jotain.

Itseä tökkisi lähinnä sellaisessa se, ettei voisi ikinä tietää, onko se ylitöissä vai naisissa. Se sanoisi niin vakuuttavasti, että dialogireeneissä olin eikä voisi tietää, ikinä. Rehellisyys on hyvä asia. Vaan kuinka käy jos se saastuu siitä, että toinen on niin helevetin hyvä näyttelijä ja palkittu on se myös se sen toimi? Ahdistuu ja sulkeutuu vaimo ja eroaa kun ressaantuu pilalle? Ehei näin. Hm. Onneksi oma puoliso on läpinäkyvä ja aavisteltava, hyvällä tavalla. Paras ystäväni tosin on suorittanut näyttelijän jonkun tutkinnon, notta pitääkö tästä reväistä ihan kriisi? Sitä en tiedä. Ehkä pitäisi. Koskaan en ole tietenkään taipunut dramaattisuuteen. Ehen! Ah! En!

Ei tuota kukaan usko kuitenkaan. :)

Hm. Hämmentävää, mitä ihmissielu miettii kun se kuuntelee lintujen raakuntaa pihalla yöllä. Niin ne kirkuvat siellä jo ennen seitsemää nytten! Siellä puskassa riehuu ne tirpat ihan tolkkua vailla ja pitävät kunnon ihmistä hereillä! Saatana. Tulis rekka ja säikäyttäs ne siitä kuleksimasta. Eikö niillä ole matoja metsästettävänä! Helevetti kun korpee tommoset tivut.

Pikaisa naureskelupostaus synttäritoiveineen

2007-04-08T00:53:00.000+03:00

Haha, karmee kuva meistä Aamulehden liitteessä tänäpänä. Runokoukkuun jääneiltä näytämme niin kuin juttu lupaa, mutta mitä kuvaan tulee niin näyttää kyllä siltä, että olemme koukkuuntuneet myös muihin asioihin. Thoh.

Tekisi mieli houkutella joku ulos mun kans. Vaikka luultavasti kävis niin kuin käy aina kun kuva on lehdessä, että joku kysyy, minkä alan orava mahtaa asustaa rektaalissa kun tuollainen naama oli lehdessä. No, ei se mitään.

Muuten!

14:51 <@BRMaster> suenne 's birthday in 3 weeks 4 days 9 hours 9 minutes 7
seconds. suenne will be 25

Koskien tapausta 3.5. ni toivon lahjaksi:

-munakelloa (etten räjäytä niin usein kananmunia seinälle)
-nilkkaketjua, joka on lähes yhtä iso kuin kahle (eli iso saa olla, tolkutta suuri)
-baarikaappia (ei tartte kaappia, mullon, sisältö piisaa)
-pesupuffia (edellinen hajoaa käsiin)

Äitee kysyi eilen, tahtoisinko lentoliput johonkin. Olisiko paikkaehdotuksia? Oulu ja Praha on poissa laskuista. :)

Shokkitiistait

2007-04-04T20:49:00.000+03:00

Rakas päiväkirja,

olipahan hurja päivä henkilöllä eilen.

Ensteks oli ryhmäterapia-asia. Saimme tulokset tekemästämme syömisongelmatestistä. Aika... murskaavat tulokset oli siinä. Kroppakuvani on ehdottoman perseellään ja perfektionistilukemani häkellyttävä, mutta olen näiden lisäksi kelvoton omien tunteideni tiedostaja. Hoho! Lisäksi sain lähetteen ravitsemusterapeutille, joka tulee lyttäämään ruokavalioni (minkä ruokavalion?) kohti helvetin tulia. Ruoska.

Kävin impulsiivishoppaamassa farkut ja paidan. Kauheaa. En ikinä tee tuollaista. Vietin kaupassa alle viisi minuuttia ja sain sellaisen määrän rahaa palamaan. Ving ving. Uujea.

Sitten runokeikalle, vieraana Jumalan lahja runoudelle, eli sir Taber Mann. Kun oltiin molemmat luettu runoja, tuli jutulle hän ja antoi teksteistäni yksityiskohtaista palautetta vaikken pyytänyt. Harmittaa tosin, että kun pyysin alleviivailemaan tekstistä hänen mainitsemiaan "ristiriitaisia kohtia", en saanut yhtään merkintää enkä tiedä yhtään, mitä hän mahtoi niillä tarkoittaa. Lisäksi kuulemma tuhlaan metaforia, mutta se nyt on vain tavaramerkki.

Tulin kotiin taksilla juotuani liikaa. Thoho. Terveisiä vain seuralaisille, kiitos ja anteeksi. Täti on vähän järkyttynyt. Tänään täti meinaa ostaa sen lehden, johon täti eilen pääsi vahingossa.

Aikamoista on kuulkaas lapset tämä ihmisen elämä, etenkin tiistaisin. Mutta! Nyt tiedän ainakin tuhlaavani metaforia. Kansiossa on myös muuta palautetta, pitäisi ottaa ihan aikaa ja perehtyä. Eilen eräs toinenkin runoilija kulutti aikaa kommentoimalla tekstejäni. Jäiköhän mustekynästäni karmaisevia jälkiä käsiinsä. Toivottavasti ei pahalla tavalla.

Tuhlaan metaforia. Rivitykseni on kauheaa. Harmi, ettei Tommy kyennyt alleviivaamaan tarkemmin kohtia, jotka olivat hänestä ristiriitaisia vaikka hän nimenomaan siitä meikäläistä kritisoi. Kiintoisaa, tavallaan. Mutta juu, ehkä opin. Kummallisia tiistait. Eilenkin olin hyvä pikkuvaimo ja DVD:ltä tuli Ally McBealin eka tuotantokausi ja silitin hamettani papiljotit päässä. Oli hetken aika seesteinen olo.

Julmuutta on...

2007-04-02T22:44:00.000+03:00

Eilinen aprilliasiani herätti irkkimaassa aikamoista keskustelua siitä, kuinka julmasti voi ihmisolento käyttäytyä. Julmuutta on tällaisten valhettelujen lisäksi useaa muutakin lajia. Tässä niistä muutamia.

1. Lehtimyyjien julmuus

Ne soittavat teille kun olette humalassa ja rakastatte kaikkea. Ensin ne kertovat, että teille on joskus tullut Cosmopolitan ja kun sössötätte, ettei enää tarvitsisi niin ne myyvät teille Kauneus ja terveys -lehden. Käyttävät sillä lailla roisisti hyväkseen toisten kehnoa kuntoa! Kirotut.

2. Kaupantätien julmuus

Kassakoneenkuljettajatar mulkoilee teitä niin että olo on kuin verovirastossa kun teillä ei ole hänen toivomaansa etukorttia. Tuhahtelevat maitolitrallenne sieltä vain. *tuhh*

3. Eläinten julmuus

Tuhiseva, pörheä Kissa änkee syliin aina juuri silloin kun kynsissä on vastalevitetty lakka. Se upottaa terävät kyntensä reisien ihraan ja sanoo *turrt* ja istuu sen jälkeen edessä olevalle näppäimistölle. Sika.

4. Oman kropan julmuus

Aamulla maistuisi uni, mutta tulee vessahätä. Hyvää ruokaa olisi tarjolla vaikka miten, mutta vatsa väittää, ettei se vedä enää mitään. Viina on nannaa, mutta siitä tulee darra jos juo sitä liiaksi. Ja aina, AINA kun on saanut kynsiin lakkaa niin kroppa sanoo, että nyt voisit mennä vessaan. Kyllä ihmisruumis on sitten ihmeellinen!

5. Katujeesuksien julmuus

Kun sellaisen ohi yrittää kävellä, se ottaa juuri teidät siihen. Aina. Yritätte hapuilla kännykkää taskusta, mutta se ei löydy, ne tulevat siihen viereen maireana ja sanovat, että griinpiis on kiva asia tai että Jeesus on kova jannu. Vaikka olisitte kaikesta samaa mieltä niin se ei mene jakeluun. Automaattivastaaja on jo kytketty päälle ja tekstiä tulee niin maan perkeleellisesti. Juna lähtee asemalta ja tulee myöhästyntä, mutta Greenpeaceen kuulukaamme, kristittyinä. Jurputusta!

Tekisi mieli perehtyä vielä siihen, kuinka julmia ovat postimiehet ja -naiset, puhumattakaan kummallisia vastauksia antavista runoilijoista tai konstailevista ihmisistä baarissa, mutta kyynistely saa nyt riittää hetkeksi. Olen tutkiva, kuinka julmasti tiskiä keittiöömme on taas kerääntynyt kuolemaan.

Suru

2007-04-01T23:22:00.000+03:00

---Tämä oli aprillijäynä, jonka komu keksi kun seurustelumme aloittamisen päivä oli mikä oli, joten lepo vaan, ei olla erottu---

Aloimme komun kanssa seurustella 1.4.2001.

Luulin silloin, että on aprillia, että niin komea ja kultainen mies tahtoisi olla juuri minun kanssani. Tänään siis juhlisimme vuosipäivää, mutta.

Tänä aamuna mieheni sanoi, ettei meillä ole tulevaisuutta. Joten tänään kaikki on ohi, loppuu. Elämä on.

Pelkonarinaa ahdistusmaasta

2007-03-30T00:33:00.000+03:00

Tullaas kaapista aiheesta "Mitä Susienne-munmo pelkää eniten maailmassa".

1) Ruoka ja lihominen

F50.2 ainakin tällä erää.

Olen alkanut suhtautua huumorilla tähän hommaan. Käyn reippaasti ja tiiviisti semmotteessa syömisongelmaisten ryhmäasiassa ja vaikka siellä käsitelläänkin paikoin hirmu ahdistavia ja isoja asioita niin kyllä siellä tulee naurettuakin. Meillä on kovin hyvä porukka siellä, tarpeeksi pieni, hyvin kunnioittava ja kiltti. Vielä minä tästä koivilleni könyän.

2) Vatsataudit

Kiintoisaa, että tuollaisen diagnoosin voi saada vaikka on emetofoobikko, niin kuin Susienne-munmo on. Mutta näin se vaan on. Kontrollifriikkeys on oma juttunsa sekin, on tiedettävä jatkuvasti, mitä ympärillä tapahtuu tai muuten menee kontrolli ja tuloo paniikki.

Emetofobia, niin. Tällä konstailullani on siis nimi. Sillä, etten koske bussissa kaiteisiin, en nuole sormiani, en kykene syömään muiden tekemää safkaa ellen näe koko valmistusprosessia enkä voi elää kun kuulen jonkun sairastuneen vatsatautiin. Uujea! Näin hullu teidän Susienne-munmonne on.

3) Tornadot

Pelkään tolkutta tornadoja, hieno fobianimi on lilapsofobia. Olen ainoa tuntemani ihminen, kekä saa enormisia paniikkeja niiden näkemisestä. Kirottu olkoon Ihmemaa Oz! Miksi, oi miksi se piti nähdä niin kovin nuorena! Eikä tässä muuten mitään, Suomessa ei ole massiivisia tornadoja. Pieniä trombeja vain. Ja isoja trombeja. Mutta kun pyörteet eivät ole kivoja. En tykkää tiskialtaan tyhjentämisestä kun siihen tulee sellainen typerä kierre. Alkaa ahdistaa. No, tiskaus on muutenkin aika ahdistavaa jos valitsee niin. Toisaalta tiskaus on välillä hyvin... zen. Asennekysymys.

4) Lapset

Toki emetofobia on eräs juttu. Muksuthan ovat koko ajan kipeänä. Mutta kun seurakunnassa ne kiipesivät porukalla päälle ja repivät tisseistä ja kyselivät kummallisia ja purivat niin se ahdisti. Pelottaa! Sitä paitsi kun kauhuleffoissa on pieniä tyttöjä, jotka hyppää narua ja hokee jotain ja epäilyttävä diipadaapa soi taustalla niin jo nousee paatuneimmaltakin niskavillat pystyyn.

5) Hämähäkit ja pörriäiset

Blogimuusani Lismu ei varmasti ikinä pääse yli siitä kun kuunteli paniikkista typoamistani ircissä aiheesta "hiuslakka loppuu ja yhä toi hämähäkki vaan laskeutuu katosta eikä komu ole kotona, apua ahiistaa, peloti, angst!". Hyi ruoska! Suuri sankarini Seinfeld sanoo, ettei ymmärrä naisia eikä tule koskaan ymmärtämäänkään:

I know I will not understand women.
I know I will never be able to understand how a woman can take boiling hot wax, pour it on her upper thigh and rip the hair out by the root and still be afraid of a spider.

Juuri näin.

6) Fundamentalistihihhulit

Ne tulee teille illalla ja sanoo, että et sä ole uskossa ikinä ollutkaan kun tuolla tavalla ajattelet, olet menossa kahtasataa helvettiin, sorlo, hallelyyja, shrakaraka uu-hallelyy. Ja sitten pelottaa. Kadullakin ne tulevat sanomaan, että kuule, mites nämä ikuisuusasiat. Ja itsellä on kiire juuri silloin sir Jiin kanssa Public Corneriin ja ehtii vain toivottaa siunausta niille jos sitäkään kun on jo sieraimet täynnä traktaatteja ja hanurissa neljä Yli-Vainion kasettia. Otaseotase, niinsitäpittää! Ja sitten ne lähestyvät teitä ircissä ja sanovat, että kuule et sinä saisi tuolla tavalla ajatella Jumalan Hengen toiminnasta kun on jossain tullut sanottua, ettei pidä esimerkiksi rukousliinoja tai katuevankeliointia saati ruumisarkkujen kera tehtäviä retkiä eduskuntatalon eteen juuri minään.

Kristillisyys on aidosti hieno asia. Mikseivät nämä ihmiset käsitä sitä vaan käyttäytyvät epäkristillisesti syyllistämällä ja ahdistelemalla. Kysyy nimimerkki Joku roti -82.

Varmasti neuro-Sue löytäisi näitä lisääkin, mutta jätetään nyt tällä erää tähän tämä vuodatus. Jos kekä haluaa kertoa omista peloistaan niin jättää viestin hän. Muussa tapauksessa haastan tähän Hanniinan kun kerta sekin haastaa mua aina kaikkeen. Purr! Tekisi mieli haastaa myös Yenri kertomaan peloistaan, mutku en yhtään osaa sanoa, uskaltaisiko se kirjoittaa niistä kun sillä on nyt hieno dildoentry blogissaan juuri. Hoh!

Kirottuja olkoot tissitimpat!

2007-03-28T19:09:00.000+03:00

Minä vaan kysyn, saako naisihmistä kohdella miten vain.

Saan osakseni käsittämättömän määrän lääpintää, puristelua ja läähätystä. En voi sille mitään, niin vain käy. Eilen taas kotimatkalla, lääp lääp. Järjettömän ahdistavaa. Minuun käydään usein käsiksi, rajani ylittyvät koko ajan siinä enkä jaksaisi tällaista enää yhtään. Aina tulee jostain joku tissitimppa lässyttämään ja puristelemaan. Raivostuttavaa! Viikon sisällä tämä eilinen episodi oli kolmas.

Alan olla vakaasti sitä mieltä, etten lähde enää kotoa minnekään. "Miehet on sikoja", parempi pysytellä kotosalla kun täällä mies osaa käyttäytyä. Huomaan pohtivani jatkuvasti enemmän sitä, mikä minussa on vikana kun tällaista tapahtuu niin paljon.

Mikä minussa on vikana! Mitä minun pitäisi olla, ettei tällaista kävisi koko ajan! Ei jaksa. Tekisipä mieleni laihdutella ja kuihdutella olemattomiin, mutta tuskin sekään auttaisi. Argh!

Argh!

Kuuluminen

2007-03-23T01:26:00.000+02:00

Viime yönä näin, että rusakot eivät säiky ääniä Näsinpuistossa.

Olen kävellyt jalat verille, valvonut yön, melkein huutanut ja melkein hihittänyt. Kävin aamukahvilla seitsemältä oltuani siihen saakka ulkona. Tuli ehtoo, tuli aamu, harmaa ja kumara nainen.

Eilen olin ystäväni luona Kangasalla ja perehdyimme teksteihin perusteellisesti ja pitkän kaavan kautta, tunneiksi. Rakastan hänen kotiaan, se on sokkeloinen ja tuntuu kodilta. Tapa, jolla hän nostaa kahvikupit pöytään ja kysyy minulta jotakin, mihin tahtoo kuulla vastauksen. Tapa, jolla hän hymyilee pöydän yli.

Illalla oli Kerho, mutten ehtinyt jäädä. Olen työstänyt yötä päivää erästä pidempää tekstiä, jonka rykäisin NaNoWriMona marraskuun aikana ja hahmot elävät ja kummittelevat. Toissapäivänä oli päähenkilöni nimipäivä (hän on siis nimeltään Joakim) ja hämmennyin kun en löytänyt jiin kohdalta hänen nimeään onnittelutekstiviestiä varten.

*typerys*

Sir Jii tekstasi Prahasta, että antiikkikaupan myyjä oli muistanut vielä meidät. Tulin siitä käsittämättömän iloiseksi.

Huomaan, että lyyrinen kieli näemmä seuraa nyt hieman. Pahoittelen, mutta en aistihavaintoverbejäni.

Olen kuumeessa, en tiedä minkä vuoksi eniten. Tämä teksti on murskaava, ärsyttävä, vavisuttava. Ja minä tahdon kaikin voimin saada sen nyt valmiiksi vaikka se syö ties miten monen viikon ajalta jo uneni.

Unista puheen ollen. Olen nähnyt viime aikoina usein unia, joissa minulla on hääpuku, jossa on aina jokin vialla. Kerran jopa sytytin sen vahingossa tuleen. Omissa häissäni aikanaan ei ollut Kaunis Olo, vieläkö jaksan prosessoida sitä, vieläkö kommentit tulevat unienkin läpi. Näemmä vieläkin. Hämmentävää.

Jostain syystä nyt on olo, että olen antamassa itselleni anteeksi vihdoin. Se, miten armahdan itseäni tulevaisuudessa jää vielä nähtäväksi.

Kiintopisteitä

2007-03-15T03:02:00.000+02:00

Olen pistänyt merkille, että PMS-vaiheessa olen enimmäkseen valittanut Mikki Hiiren ärsyttävyydestä ja kirjastoista.

Tämä ei ole sellainen postaus. Aion nimittäin piruttanikin listata asioita, jotka tuntuvat tällä hetkellä elämisen arvoisilta.

Miksi elämä on tänään elämisen arvoista 14.3.2007:

Kevät!
Nyt on jo jätkät kevät! Purot solisee.

Se kun tikahtuu nauruun!
Eilenkin #aukealla tilitettiin mm. öykkymöykkyseksuaalisuudesta ja tukehduttiin nauruun tahoillamme. Kiitos.

Mies!
Ei riitä, että mieheni sietää minulta PMS-vaiheen vaan hän on myös ystävä, joka katsoo lempeästi silmiin vaikka ei tarvitsisi, hyväksyy vaikkei siinä olisi järkeä. Uskon tänään vahvemmin kuin koskaan, että meidän eteemme on mahdollista heittää mitä tahansa paskaa ja selviämme mistä vain, sillä jokin mystisyys välillämme on. Liekö tuo raadollista rehellisyyttä. Rakkautta ainakin.

Nainen!
Pöhhä, paras ystävä kestää krapulat ja kriisit ja mies- ja naisongelmat ja yhä se hymyilee ja sanoo kultapiiskuksi.

Hiprakka!
Ei siis känni. Känni on ikävä olotila. Tulee tehtyä ja sanottua vaan sellaista, minkä muotoilisi runollisemmin selvänä. Mutta hiprakka, ai että! Hyvä, hitaasti viinillä tai siiderillä kehitelty pehmeän hihittävä olo.

Ruoka!
Mieluusti voisi olla vaikka paljon rasvaa ja kaikkea siinä.

Vaalimainokset!
Joka paikassa angstataan nyt vaaleista, mutta minua koko homma lähinnä hihityttää, ei angstituta. Telkkarissa kieppuvat kömpelöt mainokset käyvät "Haluatko mormoniksi"-kisan kandidaattien esittelyvideoista suurimman osan ajasta. Lisäksi niissä on hieno prosentti elloisaa hymyä. Jostain syystä olen saanut niistä tällä kertaa käsittämättömät naurut irti. Tosin joukossa on kuvia, jotka ovat minusta jopa vakuuttaviakin. Ehkäpä äänestän sitä, jonka naama on tutuin.

Irkki!
Ihmisellä kuin ihmisellä on tarve päästä selostamaan jatkuvasti sitä, mitä on tekemässä tai ei. Tähän tarkoitukseen irkki on loistava asia.

Mun uusi takki!
Tässä on siitä kuva. Ehkä maailman hienoin vaatekappale. Laitettiin siihen monen kalijan edestä rahaa Prahassa, mutta on se sen arvoista. Kattokaa ny miten retroisa!

Yläkerrassa imuroidessaan hyräilevä naapuri!
Ei soita pianoa, hyräilee vain. Kiva kun joku on jossain reipas. Täällä ei. Rötvään vain. Ja näen unia, joissa olen Buffy Vampyyrintappajan kanssa pahiksia listimässä ja Angel kuolee vahingossa ja siitä tulee Suojelus-Angeli. Voin sanoa, että järkytys on yhä monta tuntia heräämisen jälkeenkin kookas.

Ystävät, jotka kutsuvat kylään!
Olen ensi viikolla menossa ystäväni luokse maailman menoa ihmettelemään. Siitä tulee takuulla hienoa. Ihanaa kun kutsuttiin, olen iloinen. :) Ehkä kävelemme metsässä. Ehkä hän lukee minulle jotakin. Ehkä minä luen jotakin hänelle. Ehkä hän näyttää minulle valokuvia. Ehkä hän opettaa minulle jotakin. Ehkä osaan mennä sinne bussilla. Ehkä juomme teetä.

Ehkä tämä on sellainen kevät, jonka muistan vielä hyvälläkin. :)

Paluupostaus

2007-03-03T09:29:00.000+02:00

Prahassa onnistuimme muun muassa:

-lukitsemaan itsemme huoneeseemme ensimmäisenä päivänä
-elämään päivän kolmella eurolla
-tuhlaamaan monta sataa euroa vaatteisiin
-viskiä lukuun ottamatta juomaan kaikkea mahdollista viinaa mitä löytyi
-olemaan tupakoimatta ja ilman huumeitta
-tulemaan kahdesti kähmityiksi (17 uutta mustelmaa täällä tytöllä!)
-tulemaan miltei ostetuiksi (setä yritti ostaa säälipildeä!)
-oikolukemaan romaanini (!!)
-katsomaan viimeistä lukuun ottamatta kaikki jaksot Studio Julmahuvia
-pärjäämään muutamalla lentävällä lauseella koko viikon
-sanomaan 'hello' tarkoittaen 'thank youta'
-ostamaan niin pahaa valkkaria, että se jäi jopa meiltä juomatta

Praha oli kaunis. Taas. Ainahan se on. Siellä oli tennarikeli, kasvoi nurmikolla päivänkakkaroita ja sade tuoksui valolta.

Nam.

Heippauspostaus

2007-02-22T12:12:00.000+02:00

Huomenna lähden Prahaan.

Nyt jos vanhat merkit pitäisivät paikkansa, pitäisi olla vesisateessa talon katolla Heinon, Lismun, Minnan ja Hanskin kanssa tekemässä kärrynpyöriä, juomassa salmaria ja seuraavana päivänä pitäisi hirveässä darrassa muistaa lentokoneessa se tosiasia, että poliisit haki sieltä katolta alas kun oli kuitenkin 9 kerrosta siinä liiterissä.

Voi olla, että jää tällä kertaa väliin. ;) Kiitos viimeisestä, 03daty1, mutta Heinon ja mun kärrynpyörät oli inasen liian vaarallista sorttia enkä siksi lähde tänään uusimaan moista teNpausta.

Palaillaan Prahasta. Niin ja tekstiviesti toki tavoittaa jos jotain kiireellistä tulee. En tahdo tulla takaisin, mutta luultavasti palaan pian. Nös!

Varo ufoja

2007-02-16T15:17:00.000+02:00

Tapasin tänään kadulla miehen, joka aiheutti Neuvostoliiton hajoamisen. Näin meillä Tampereella perjantaiaamuina kun on tulossa Naisensa luota henkilö.

Kerta kaikkiaan, että voi kadulla irrota mielenkiintoista juttua kun vaan sattuu kävelemään oikeaan aikaan ohi. Ihan totta! Olin tulossa postista (kävin noutamassa kirjekuoria) ja semmonen joku setä otti kiinni siinä, että Jörn Donner kuuluu sanoneen radiossa justiinsa kunnallisesta terveydenhuollosta asioita, olenko kuullut. No, en toki ollut, joten juututtiin siihen jutulle. Kyseessä oli harmittoman oloinen ihan hivenen pulsuhtava setä, alta viisikymppinen ja elämän nuhjaama jarru. Se sanoi näkevänsä, että uskon Jeesukseen. Nonni, no mikäs ylläri se nyt sitten. Mutta sitten alkoi se hieman pelottavampi setti.

Kaveri oli aiheuttanut mielestään Neuvostoliiton hajoamisen. Samoin se setä alkoi luetella numeroita ja avata vähän sitä, miten numerot liittyivät toisiinsa ja Raamattuun. Sitten se tarinoi mukavia nuoruusvuosistaan Pitkässäniemessä, vanhemmistaan ja niiden häistä. Eikä siinä mitään, kivahan se on kuunnella, mutta sitten alkoi tulla aika ufohtavaa kamaa. Setä kertoi kymmenistä tuhansista toimintaamme ohjailevista satelliiteista maan kiertoradalla ja lisäsi myös, että Kaikkivaltias Jumala saa halutessaan ihmisen kuumentumaan niin kuumaksi, että alkaa kuulla ääniä.

Paras oli kuitenkin se peräkaneetti, jonka se sanoi kun lähdin siitä:

Usko Jeesuksen Kristukseen niin pelastut, ja varo ufoja. Siunausta.

No, esimerkiksi näin. Arkeen ja jalat maassa -ajatteluun kovastikin innostava postireissu tänään siis.

Ei hemmetti sentään kuulkaas lapset

2007-02-13T11:49:00.000+02:00

Uni viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä:

Kävelen kylpyhuoneeseen ja hyllyn alta kurkistaa ujosti helvetin iso hämähäkki. Pelästyn liki järjiltäni, mutta niin sekin. Sydän hakkaa kuuttasataa kun kavahdan taaksepäin ja lähestyn sitä uudelleen, varovasti. Se kurkistaa minua ja piiloutuu saman tien. Minun tulee sitä sääli, se on hillittömän ruma ja jotenkin hellyttävä siitä huolimatta. Istun sitä vastapäätä siihen ja pikkuhiljaa se uskaltaa tulla lähemmäs ja minä uskallan myös lähestyä sitä. Se kesyyntyy, kesyttää minut.

Kuulostaako runolliselta? Alitajunta pakottaa kohtaamaan mörköjään, oih ja voih, että totuus on hieman toinen. Onneksi kerroin tuosta unesta ainakin sir Jiille ja sen vaimolle, Naiselleni ja Jaanille, muuten tätä ei uskoisi kukaan.

Tänään puolen päivän jälkeen menen kylppäriin ja näen siellä tämän. SE ON ISO. Suljen oven, menen paniikkiin, soitan äidille (joka on juuri ajanut alaovelle ja on viemässä mua ulos lounaalle ja apteekkiin, kiitos Jeesus), että äiti, tule tänne ylös. Tämä maailman kaunein nainen ei ehdi soittaa ovikelloa kun kerron, että äiti, näin unta, jossa kylppärissä oli hämähäkki, nyt se on oikeasti siellä, sun pitää tappaa se. Äidin silmät leviävät tarjottimen kokoisiksi, että kyllähän se tiesi, että muksu on sekaisin, mutta siis mitä hemmettiä. Pyydän sitä avaamaan oven ja ottamaan kuvan kännykälläni siitä otuksesta ennen tappamista. Rohkea, pieni nainen niittaa hirviön pienimmäisensuojapaketilla ja ilmehtii inhoten, mutta myöntää minun olleen oikeassa eikä niin sekaisin kuin luuli ensi kuulemalta.

Sitten tärisen inhosta koko päivän ja harkitsen muuttoa maahan, jossa on niin helvetisti jäätä, ettei tarvitse pelätä tuollaisia kahdeksanjalkaisia saatanoita. Kattokaa ny tota kuvaa, voi helevetti! On meinaan ollut otuksella kokoa! Okei, se on huono kuva, mutta siis silti. SILTI. Jumankauta...

Huh huh. Että sellaista.
Jos suotte anteeksi, aion nyt käpertyä sikiöasentoon tähän koneelle hiuslakkapullon kanssa vaikka Lismu nauraisi taas sellaiselle hämähäkkienhävitystoimelle. HYI ETTÄ.

Meikkisarjaidea

2007-02-07T22:50:00.000+02:00

No jo on taas luovuus huipussaan.

Oltiin sir Jiin kanssa hieman avaamassa pussiiderikautta Näsinpuistossa ja siinä rytäkässä mun siideri teki itsemurhapommituksen laukkuunsa. Eli kastelin puuterini siiderillä. Nyt olen päättänyt repiä aiheesta huumorta, joten suunnittelen siitä Dagen Efter -nimistä meikkisarjaa. Siihen kuuluu ainakin kaksi eri sävyistä puuteria. Läpinäkyvä on nimeltään 00 - Transparental Issues ja vaalea on 01 - Pale Snow White Trash. Huulipunasävyihin voisin ehdottaa esimerkiksi vallan loistavaa sävyä 401 - Slime. Luomiväreihin tahtoisin ehdottomasti harmaan ja sinisen sävyillä leikittelevän duon 12 - Pick A Fight.

Suostuisikohan jokukekä fake up artist -firma ostamaan nämä minulta miljoonalla? Ei ole kallis.

Tietysti voisin pitää paremmin huolta siitä, etten uita laukkuani tuohon malliin enää niin näitä käsittämättömän hienoja ideoita ei tarvitsisi toisten riesaksi levitellä nettiin. Urh. Ja terveisiä sir Jiille, oli kivaa!

Ruksia naamaan

2007-02-05T23:52:00.000+02:00

Löysin eilen vanhan lempparivärityskirjani "Pikkestin" papereideni seasta.

Ai että sitä nostalgiaryöppyä kun nousi siitä! Ja voi häpeää kun huomasin, millaisin keinoin olin käsitellyt kummallisia tunteita. Olin osoittanut mieltäni joitakin minua ärsyttäneitä kuvia kohtaan piirtämällä rukseja niiden naamojen tai haltiakorvien päälle. Eräs onneton oli jopa saanut perseensä päälle sellaisen ruksin.

Kyllä lapset on julmia. Mulle olisi joku voinut piirtää ruksin naamaan tuollaisten ruksien piirtämisestä. Hyi hyi minua!

(Mitähän Freud sanoisi tästä.)

Ihkuhehku

2007-02-01T00:39:00.000+02:00

No jopas oli ilta Runokaraokessa, jatkoilla ja jatkojen jatkoilla!

Jyrki Vainonen ja Ulla Vaarnamo olivat kummatkin lavalla hurmaavia, kiitos siitä! Itse en ilennyt, mutta Nainen luki Aidanvihreän maan ja minä vain istuin ja vapisin. Nyt teen samaa kun luen esikoisromaaniani, hataraa ensimmäistä versiota, jossa suuri osa asioista on paikoillaan. Että luen sitä valvottuani melkein kaksi vuorokautta. Ettei väsytä. Huh huh.

Enpä tiennyt, että ilta päättyisi aamuun, jossa katsomme naapureiden heräämistä ja juomme liki pannullisen kahvia per pää, kohtaisimme ja tulisimme kuulluiksi, nähdyiksi ja näkisimme yön värit sellaisina. Puhaltaisimme saippuakuplia keittiössä, kuiskaisimme runoja. Että menettäisin monta desilitraa verta nenäni yllättävän poksahtamisen takia. Että saisin nenääni jääkuutioita paikassa, missä äänilevy on ainoa oikea vaihtoehto. Että rahinan saisi toimimaan.

Kiitos K:n keittämästä kahvista, U! Me ollaan sulle maitoa velkaa. Ja hapankaalta. Ja taksi.

Kävelin kotiin kymmeneksi aamulla. Taivas oli sairaalanvaalea, mutta minussa välkkyi se, että olin oppinut. Ehkä nyt kun on seuraava aamuyö, pitäisi nukkua. En vielä malttaisi. Luen Joakimia ja mietin, kuinka hurjan hyvältä tuntuu se, että voi vailla syyllisyyttä sanoa jonkun tekstin koskettavan. Vaikka se olisi sitten vain oma räpellys, jota lukee ensimmäistä kertaa läpi.

Niin ja hei muuten sir Jii, kummiskin tätä luet joskus ni koska mennään kaltsulle? Tipaton on ohitte. ;)

Supervääryys ja hataria kuulumisia

2007-01-27T02:28:00.000+02:00

Minä tiedän, mikä on epistä!

Se on epistä, että hammaslääkärit saa pitää irrottelemansa hampaat. Miettikää, mikä lisätienesti sillä on siitä sen sadismista vuositasolla! Joka ilta se hieroo käsiään yhteen kuin mormoni ja kärpänen ja latoo sinne sen valtavan tyynyn alle päivällä irti raksauttelemansa hampaat. Sitten se nukkuu tyytyväisenä ja stressaantunut Hammaskeiju käy yöllä vaihtamassa niiden saastaisten kimpaleiden tilalle vähemmän haisevaa rahaa. Aamulla se sadisti herää virkeänä ja valppain mielin ja kerää rahat suureen säästöpossuun, jonka kylkeen se on liimannut kuvan rantahuvilasta, jonka se ostaa Kanarialta ensi jouluksi. Meidän veronmaksajien rahalla ostaa se sellaisen! Se on epistä jos mikä!

Minä ainakin pyydän ensi kerralla kun se ahne sika nyhtää jotain ni loput mukaan. Minen ala kumarrella sen konstailun alla yhtään!

(Kun viettää tipatonta tammikuuta, pienetkin asiat saattavat ärsyttää. Onneksi pääsee kolmen viikon päästä palaamaan Prahaan - iih, PRAHAAN - Naisen kans, aion nysvätä siellä esikoisromaanini edes johonkin kuosiin. Vaikka karmaisevaa puluntuubaahan se on kumminkin kun sen 30 päivän aikana suolsi henkilö. No, heinäkuussa on aikaa kirjoittaa toinen versio ehkä kun löllii miehen keralla täällä ja toivottavasti näkee jotain tällaisia viitisentoista päivää. Oujea. Elämä muuttuu taas kertalaakista. Elämä on semmosta. Aika hyvä fiilis eittämättä.)

Ilmoitusluontoinen asia

2007-01-20T05:15:00.000+02:00

Tänään lähti puoli metriä tukkaa pois. Keveähkö olo. :) Ei mulla muuta. Galtsussa nickillä Suenne löytyy pari kuva-asiaa.

Helvetin musiikkijaostosta, päivää!

2007-01-19T11:22:00.000+02:00

Hannie paiskasi haasteksella tässä näin. Hyi kauheeta! Koitetaan nyt sitten, eli:

10 Susiennen mielestä saatanallisinta laulua sekalaisessa järjestyksessä

1. Virsi 135 / Juumaalaa looi auringon kuun jaa järvet jaa puut!
Jaa! Ärsyttävä kappale vailla vertaa virsikirjassa! Mikä ihmeen hetkellinen rodittomuus on päästänyt muuten vallan loistavaan laulukirjaan moisen jollotuksen? Kysyy nimimerkki Oikeutta virsille -82. Melkein pitäisi mennä jumalanpalvelukseen ja päästää muut virret pakenemaan takaisin luontoon ja jättää tuon virren sivu ainoana sinne kirjaan ja toimittaa sen jälkeen se kirjanraakile ihmisille, joiden elämäntehtävänä on ankeilu ja pessimismi. Eivät enää muuta laulaisikaan synkistelyiltamissaan!

2. Rikas mies jos oisin
Jostain syystä tämä kappale soi ala-asteiässä aina aamuisin radiossa kun piti nousta kouluun ja ensimmäisillä tunneilla oli matematiikkaa. Rikoin niinä aamuina monta viivotinta ihan vain suunnattomasta ketutuksesta. Minusta moisen rikkausaspektin spekuloiminen laulun tekstissä ei ole tarpeellista. Tekstin kirjoittaja voisi spekuloida puolestani vaikkapa giljotiinin toimintamekanismia. Swoo-ka-ching!

3. Don't Speak
Inhoan Gwen Stefanin vonkumista tässä kappaleessa jostain syystä aivan helvetisti. Falskius ei tehoa yhtään ja jotenkin se, että kieltää toista puhumasta on vähän turn off. Parempi olisi jos joku kieltäisi Gweniä puhumasta tai, jos olisi mielenterveyden ystävä, laulamasta!

4. Siiri Nordin, Sydämeni osuman sai
Wong wong wong wong wongwong wää wää. *lataa asettaan* Joka kerta kun tämä alkaa rallattaa radiosta, tahtoisin ylettyä puraisemaan otsalleni ilmestyviä verisuonia, että päästäisiin kaikki tuskistamme, minä ja korvat ja sielu ja kaikki. Että voi olla raivostuttava kappale! (Ei millään pahalla, Siiri. Siiri on aika hottis kyllä.)

5. Pellekaija Pumin koko tuotanto
Jo se tosiasia, että joku aikuinen ihminen ottaa tuollaisen taiteilijanimen ja alkaa kiusata keikuttelullaan perheen pienimpiä on paha. Ja että sitten se musiikillinenkin puoli pitää siihen änkeä! Bändi on ihan taitava, ei siinä (miinus se tosiasia, että koko joukko näyttää parittajilta, joilla on vakavia vitamiininpuutostiloja ja astma ja ilmejakelussa jokin häiriö), mutta minkä ihmeen vuoksi pitää lapsia rangaista. Olen ehkä ärsyttävä tosikko, mutta Pellekaija Pum ärsyttää aivan helvetisti.

6. Yön Joutsenlaulu
Ei siinä mitään, että kappale on ankea ja saa valitsemaan itsetuhoaseita tai mahdollisesti joukkotuhoaseita. Eikä siinäkään mitään, että äijällä on rosoinen ääni. Mutta että näitä yhdistelemällä saadaan aikaan näin alakuloinen kokoelma säveliä... Ja mikä pahinta, tämä pitää kuulla karaokessa. Aina. Joku paikkakuntalainen kullijuudas menee sinne aina kuuden jekkupatterin jälkeen rönkymään ja saa tanssilattialle puolitoista tanssijaa ja myöhemmin huonoa pesää joltain Sirkkamaaritilta. Ja itse seuraa vierestä tätä murheellista näytelmää siideriä lipittäen ja haisee tupakalta vaikkei polta. Ja tämä soi. Kiitos Reima, seuraavaksi meille tulee mikrofonin taakse Samipetteri Jorsejaakoppi ja hän esittää meille Yön Joutsenlaulun. En ymmärrä, miten karaokeisännät ja -emännät voivat olla ampumatta asiakkaitaan otsaan kun joutuvat kokemaan tällaista kauheutta. Ja vielä työyhteisössä! Hävetkää!

7. Dingon Levoton tuhkimo
kts. yllä ja lisää lavalle rönkymään Mirkku 38 vuotta, liian lyhyt valkoinen hame, blondattu ja pilalle föönattu tukka ja karmaiseva farkkutakki, saapikkaat ja kimeä, kurnuttava ääni, vodkan haju sekä polvien jousto, vasemmalta oikealle heiluvat kämmenet sekä painajaismainen tungos baaritiskillä.

8. Gospel Powerin Se toimii
"Se toimii, se toimii, se antaa mulle voimii", laulettiin kun Susienne-munmo oli pieni. Tästä kappaleesta ei varmaan päästä koskaan eroon. Vähän kuin jos joku sattuu vahingossa tokaisemaan, että "älä mee" niin tiedetäänhän se, miten se jatkuu. Tai jos joku sana loppuu maahan, niin kuin vaikka Tissimaa. Se jatkuu automaattisesti, että "on jännä paikka". Samoin jos jokin asia prakaa ja sen saa jälleen toimimaan ja onnettomana toteaa, että oujea, se toimii niin tuo rallatus ei lähde päästä vaikka joisi sen täyteen. Alkaa vain soida vähän hitaammin ja lujemmalla. Kertoo nimimerkki Kokemusta on. ps. ahdistaa.

9. Lähtevien laivojen satama
Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että vaikka vietänkin tipatonta tammikuuta niin jo tämän biisin sävelen hyräileminen aiheuttaa halun heittää betoniporsas kiinni olevan Alkon ikkunasta sisään ja rikkinäisin vaattein ryystää kaikki naamaan ehtivä viina ennen poliisin tuloa. Ei ole olemassa yhtä itsesäälistä ja ikävää melodiaa, olkoon hyvät sanat ilman säveltä, en välitä - meille opetettiin tämä jo ala-asteella ja aina oli melankolinen olo. Voi suru!

10. Karhunpoika sairastaa
Olen täysin vakuuttunut siitä, että Karhunpoika on nauttinut liikaa virvokkeita. Koskenkorvatulehduksesta kielivät mm. nämä seikat kyseisessä laulussa:
-sen on kylmä kun peitto ei riitä, pitää olla matto
-se ei reagoi mihinkään, repliikit puuttuvat laulusta kokonaan
-aamulla olo on parempi kun se saadaan kuntoon jo aamuksi
-uni paras lääke on, eli nukkuu päätään selväksi se ahne
-lääkkehillä pitää hoidella, Buranaa kuluu?
-maito menee alas
-vehnäkorppu valkoinen sisältää darramättönä parasta, eli nopeita hiilareita

Lapsille opetetaan jo varhaisessa vaiheessa krapulan poistamisen keinot, se on hyvä. Mutta miksi, oi miksi se on tehtävä niin itsemurhaattisen alakuloisesti? Lastenlaulujen ei pitäisi olla päättömän iloisia. Mutta ei niiden pitäisi olla sellaisiakaan, että niiden kuulemisesta tulee mieleen se kerta, kuinka hauskaa oli hautajaisissa viimeksi tähän verrattuna. Oi voi, kammottavaa.

No ni. Tulipahan taas PMS-valitettua. Hyvään saumaan tuli toi haate. Haha. Anteeksi. Menen nyt juomaan yskänlääkettä shottina kun en voi nauttia alkoholia. Alkoi ärsyttää ja surettaa ja ahdistaa niin että on saatava huikka jotain terävää vaikka ei yskitä.

Haastenakki kävisi Yenrille, mutta luulen, ettei se piruuttaankaan tartu tähän kun se on kunnon mies.

Nolo tunnustus

2007-01-13T04:29:00.000+02:00

Tuli mieleeni hieman nöyryyttävä kokemus siitä hetkestä kun Susienne-munmo tutustui niittipyssyyn. Aion nyt jakaa tämän nolouden kanssanne.

Olipa kerran Susienne-munmo, joka leikki iloisena maalla pappansa verstaalla. Ja voi, millaisia leluja siellä olikaan! Kaikki kuviteltavissa olevat ruuvit ja meisselit ja vasarat ja kaikki! Ja olipahan siellä niittipyssykin.

Sillä Susienne-munmo sitten erheessä nitoi useamman sentin korkuisen pinon käsipaperia kiinni papan pöytään. Ja ikää oli? Noin viisitoista vuotta.

Asiasta ei koskaan keskusteltu, mutta pappa varmasti ilahtui tästä. Iltapalalla tuli merkitsevä katse. En koskaan uskaltanut kysyä, saiko pappa niitin irti pöydästään. Hih.

Haaveita

2007-01-03T22:28:00.000+02:00

Nös ja hyvää uutta vuotta!

Minusta ihmisellä pitää olla haaveita. Tähän aamuun asti olin ihan satavarma, ettei minulla ole moisia kun en oikein kehtaa unelmoida. Tänään olen enimmäkseen yrittänyt väkisin keksiä niitä ja olen löytänyt jo tällaiset:

Toivoisin, että joskus saisin laulaa tyhjässä kirkossa ihan iteksiin. Olisi kiva kuulla, miltä se kuulostaisi. En ole koskaan moista tehnyt. Riihikirkossa joskus melkein kymmenen vuotta sitten istuin iteksiin leirillä yhden yön laulamassa, mutta siellä ei kaiu niin rouheesti kuin ehkä jossain muualla.

Toivoisin, että voisin laulaa taas. Ääni on ollut lukossa ja mieli niin matala viimeisimmän Helsingin-keikan jälkeen, ettei ole paljon kyennyt. Se on aika haitarista. Olisipa jotain musaa, jonka tahtiin voisi oppia uutta.

Toivoisin, että löytäisin taas seurakuntaan. Johonkin terveeseen tällä kertaa, kiitos.

Toivoisin, että pääsisin joskus rekan kyytiin. Olisi sairaan päheetä päästä joskus istumaan rekkaan. En ole ikinä ollut!

Toivoisin, että saisin joskus maistaa sitä viskitehtaan viskiä. Sitä just, viskikameran sitä mitä ne tekee siellä webbikamerassa. Mutta kun pitäisi päästä Tukholmaan tai pakottaa joku Kentuckyyn, että sitä saisi. Niin joo ja hei muutes! Vaikka uudenvuodenpäivänä siellei ollu muita töissä niin porttivahti oli! Sellainen valkoinen äijä, joka luki siellä pihalla kopissa jotain ja söi sormiaan. Kyllä minä näin!

Toivoisin, että voisin taas kirjoittaa. NaNoWriMo imi ihan tyystin mehut ja lisäksi mulla ei ole mitään asiaa. Enkä viitsi jauhaa paskaa runomuodossa jos kerran ei ole oikeasti yhtään mitään sanottavaa.

Aika pieniä haaveita ehkä. Mutta minusta ihan terve merkki. Olin koko joulukuun niin depiksessä, että parempi olisi ollut se myllynkivi kaulassa ja heittäytyminen jortsuun. Nyt olo on toiveikas, iloisa, raikas. Saattaa johtua siitäkin, että vietän tipatonta tammikuuta. Kyllä! Minä! Vaikkei sitä kukaan kuitenkaan 'ttu usko. :D

Haaveillaan. Se ei haavoita. Ehe ehe ehh. *huokaus*